Sancy

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sancy-timantin 51-tahoinen muoto (Nordisk familjebokin piirros.

Sancy on eräs tunnettu, poikkeuksellisen kauniina pidetty timantti. Sen paino on 55,23 karaattia ja se on väriltään keltaiseen vivahtava.

Timantti löydettiin Intiasta 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa. Sen toi tuolloiseen Konstantinopoliin eli Istanbuliin ranskalainen Sancyn lordi Nicolas Harlay, joka oli Henrik III:n suurlähettiläänä Turkissa.

Timantti myytiin miltei hiomattomana kuningatar Elisabet I:lle. Henkilökohtaisissa talousvaikeuksissa Kaarle I panttasi Sancyn Ranskaan. Hän ei lunastanut sitä, ja timantti päätyi kardinaali Mazarinin haltuun. Hän jätti kuollessaan 1661 Sancyn sekä muut omistamansa timantit kuningas Ludvig XIV:lle, ja Sancysta tuli osa Ranskan kruununjalokiviä. Ne varastettiin vallankumouksen kaaoksessa vuonna 1792. Timantit löytyivät lukuunottamatta Ranskan kruunun sinistä timanttia.

Markiisi Iranda panttasi Sancyn rahoittaakseen Marengon taistelua 1800.[1] Vuonna 1828 sen osti venäläinen suurliikemies Nikolai Demidov, mahdollisesti Joseph Bonapartelta. Hänen poikansa Pavel Demidov antoi sen vuonna 1836 huomenlahjaksi puolisolleen, suomalaiselle Aurora Karamzinille. Karamzin joutui vuonna 1865 myymään timantin intialaiselle Jamsetjee Jejeebhoylle 20 000 punnalla voidakseen maksaa poikansa Pavel Demidov nuoremman suuret uhkapelivelat.[2] Vuonna 1865 Sancy oli näytteillä Pariisissa, ja sen arvoksi oli merkitty miljoona frangia.

Timantin seuraava omistaja oli kuningatar Maria Louisa. Useiden omistajanvaihdosten jälkeen William Waldorf Astor osti timantin poikansa vaimolle varakreivitär Nancy Astorille 1906. Nykyisin timantti on Pariisissa Louvren museossa.

Sancyyn liittyy traaginen kertomus. Lordi Harlayn palvelija, joka kuljetti timanttia Ranskaan, joutui rosvojen yllättämäksi. Harlay tiesi palvelijan uskolliseksi ja järjesti etsinnän, jossa palvelijan ruumis löytyi. Kävi ilmi että hän oli niellyt timantin, joka löytyi vatsalaukusta.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anderson-Black
  2. Pekka Hakala: Sossun tädin monttu, Helsingin Sanomat 14.6.2015, C 9–11.
  3. Anderson-Black

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]