Samson Kauniin saaga

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Samson Kauniin saaga (isl. Samsons saga fagra) on keskiaikainen islantilainen saaga, jonka kirjoittajaa ei tunneta. Se luetaan yleensä niin kutsuttuihin kotoperäisiin ritarisaagoihin, mutta sen Sigurðrin tarinana (isl. Sigurðar þáttr) tunnetulla loppuosalla on myös nuoremmille muinaissaagoille tyypillisiä piirteitä. Samson Kauniin saagassa Samson rakastuu irlantilaiseen prinsessa Valentianaan, jonka paha Kvintelin ryöstää ja jota Samson joutuu siksi etsimään. Pelastettuaan Valentianan, Samson lähettää saagan toisessa osiossa rangaistukseksi Kvintelinin noutamaan itselleen maagista viittaa Kaunotantereen (isl. Glæsisvellir) kuninkaan Guðmundrin pojalta, Sigurðrilta. Kvintelin onnistuu lopulta tehtävässään ja saaga päättyy hääjuhlaan, jossa solmitaan useita avioliittoja.[1] Samson Kauniin saaga on kirjoitettu 1300-luvun lopulla tai 1400-luvun alussa. Saagasta tunnetaan kaksi versiota. Kummankin pääkäsikirjoitukset ovat 1400-luvulta (AM 343a 4to, AM 589b 4to). Säilyneitä käsikirjoituksia on useita kymmeniä, mikä osoittaa, että saaga on ollut Islannissa hyvin suosittu.[2] Samson Kauniin saagaa ei ole suomennettu.

Saagan erityispiirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samson Kauniin saagan päähenkilön, Samsonin, kerrotaan saagassa olevan kuningas Arthurin poika. Erityisesti saagan alkuosa muistuttaa tyyliltään arturiaanisia eli kuningas Arthurista kertovia ritariromansseja, joita käännettiin kansankielelle Norjan kuninkaan hovissa 1200-luvun alkupuolella. Se on mahdollisesti muotoiltu jonkin ritari Lancelotista kertoneen romanssin pohjalta, vaikkakaan ritari Lancelotista kertovan teoksen keskiaikaista käännöstä ei Skandinaviasta tunneta. Kirjoittaja on tuntenut myös muita käännettyjä ritarisaagoja, esimerkiksi bretonilaisia lais-laulurunoja, kuten Marie de Francen Guigemar ja Graelent, jotka oli käännetty teoksessa Strengleikar, sekä erityisesti kuningas Arthurin hovissa olleesta maagisesta viitasta kertovan Möttuls sagan, johon saagassa viitataan nimellä Skikkju saga ("Viitan saaga"). Samson Kauniin saaga pyrkiikin kuvaamaan sitä, miten viitta alkujaan päätyi kuninkaan hoviin.[3] Yhdessä episodissa, jossa on havaittu yhteneväisyyttä Beowulfin Grendel-episodin ja Grettir Väkevän saagan peikkotaistelujen kanssa, Samson joutuu taistelemaan vesiputouksen takana Kvintalinin äitiä vastaan.[4]

Saagan loppuosa, Sigurðar þáttr, muistuttaa tarina-aihelmiensa osalta nuorempia muinaissaagoja eli seikkailusaagoja (saks. Abenteuersagas). Saagan kirjoittaja on myös tuntenut muita muinaissaagoja sekä Snorri Sturlusonin nimiin luetun Proosa-Eddan. Samson Kauniin saagassa esiintyy esimerkiksi monesta muusta muinaissaagasta (Hervörin saaga, Thorsteinn Talonvoiman tarina, Bósin saaga) tuttu tarunhohtoinen kuningas, Kaunotantereen (isl. Glæsisvellir) Guðmundr.[5]

Kokonaisuutena Samson Kauniin saaga sisältää runsaasti kansansaduille tyypillisiä ja muista muinaissaagoista tuttuja tarina-aihelmia. Tällainen on esimerkiksi saagan loppuosassa esiintyvä karhun poika -motiivi (saks. Bärensohnmärchen) eli tarina-aihelma, jossa sankari on joko karhun kasvattama tai karhun jälkeläinen. Samson Kauniin saagassa se yhdistyy ritariromaaneissa käytettyyn tarina-aihelmaan, jossa neidonryöstö tapahtuu taikakonsteja avuksi käyttäen.[6]

Lisäksi kirjoittaja on tuntenut oppinutta kirjallisuutta. Hän on esimerkiksi ammentanut tietoa jostain keskiajan ensyklopedisista teoksista kuvatessaan pohjoisia alueita ja niissä olleita asukkaita.[7] Tällaisia etnografisia tekstejä oli käännetty myös muinaisislanniksi, esimerkiksi 1300-luvun alkupuolella laaditussa Hauksbók-käsikirjoituksessa.[8]

Samson Kauniin saaga suurvalta-ajan Ruotsissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islantilaiset saagat, erityisesti kaukaisesta menneisyydestä kertovat muinaissaagat, alkoivat 1600–1700-luvulla herättää kiinnostusta suurvalta-ajan Ruotsissa. Niiden katsottiin olevan lähteitä, jotka voisivat kertoa jotain Ruotsin muinaisesta ja loistokkaasta menneisyydestä, josta muuten oli saatavilla hyvin vähän lähteitä. Tämän seurauksena myyttiseen menneisyyteen sijoittuneita saagoja käytettiin ilman asianmukaista lähdekritiikkiä myös suurvaltaideologian rakennusaineena ja propagandatarkoituksessa, huolimatta siitä, että osa aikalaistutkijoista suhtautui erityisesti muinaissaagojen lähdearvoon epäillen jo tuolloin. [9]

Ruotsalaiset eivät kuitenkaan enää ymmärtäneet saagojen kieltä, muinaisislantia, minkä vuoksi merkittävinä pidettyjä tekstejä alettiin kääntää ruotsiksi, joskus myös latinaksi. [10] MyösSamson Kauniin saagasta kiinnostuttiin ja sen käännös ilmestyi Eric Julius Björnerin teoksessa Nordiska Kämpa Dater vuonna 1737 (Stockholm).[11]

Samson Kauniin saagan alkuosa edustaa tyypillistä ritarisaagaa eikä sillä ole sisällöllisesti mitään yhteyttä pohjolan muinaisesta ja myyttisestä menneisyydestä kertoviin muinaissaagoihin. Björner näyttää teoksessaan huomioineen tämän, sillä alkuosan käännös on lyhennelmä. Suurvalta-ajan Ruotsissa kiinnostavammaksi koettiin Samson kauniin saagan loppuosa, Sigurðar þáttr, joka tarina-aihelmiensa osalta muistuttaa nuorempia muinaissaagoja eli seikkailusaagoja (saks. Abenteuersagas). Siinä esiintyy myös muille muinaissaagoille tyypillisiä paikkoja, kuten Jättien maa (isl. Risaland) ja Jötunheimr sekä myyttinen Kaunotanner eli Glæsisvellir, jossa hallitsee tarunhohtoinen kuningas Guðmundr.[12] Kuvaukset näistä paikoista ja niiden sijainnista ovat saagoissa yleensä hyvin epämääräisiä. Esimerkiksi Glæsisvellir sijoitettiin yleensä jonnekin kauas pohjoiseen. Glæsisvellirille pääsy edellytti näin ollen saagasta riippuen kulkemista Idäntiellä (isl. Austrvegr) tai suuntaamista esimerkiksi Finnmarkiin tai Bjarmien maahan (isl. Bjarmaland).[13] Kauas itään ja pohjoiseen sijoittuneita paikkoja voitiin suurvalta-ajan Ruotsissa pitää valtakunnan vaikutuspiiriin kuuluneina alueina. Todennäköinen motiivi Samson Kauniin saagan kääntämiselle oli, Helgi Þóririnpojan tarinan tavoin, juuri tarinassa esiintyvä Glæsisvellirin kuningas Guðmundr. Ruotsalaisessa muinaisuudentutkimuksessa Glæsisvellirin Guðmundr oli tärkeä teema, ja kaikki sitä valottavat lähteet pyrittiin hyödyntämään. [14]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Busch, Kay. 2004 [2002]. Großmachtstatus & Sagainterpretation. Die schwedischen Vorzeitsagaeditionen des 17. und 18. Jahrhunderts. Vol I: Beschreibung. Väitöskirja. Friedrich-Alexander-Universität Erlangen-Nürnberg (FAU), Philosophische Fakultät und Fachbereich Theologie.
  • Kanerva, Kirsi. 2015. Muinaista menneisyyttä etsimässä. Saagakäännöksiä ja riimututkimusta Ruotsin suurvalta-ajalta.Teoksessa Kirjoista kokoelmaksi. Kansansivistystä ja kansainvälisyyttä Turun kaupunginkirjastossa 1800–1900-luvuilla, toim. Kaisa Hypén, Leila Koivunen & Janne Tunturi. Turku: Avain, 246–254.
  • Lummer, Felix. 2017. Guðmundr á Glasisvöllum. A Study of Potential Foreign Influences. MA thesis, Háskóli Íslands. https://skemman.is/bitstream/1946/27170/4/MA%2520Ritger%C3%B0%2520Felix%2520Lummer.pdf
  • McKinnell, John. 2005. Meeting the Other in Old Norse Myth and Legend. Cambridge: D. S. Brewer.
  • Simek, Rudolf. 1993. Samsons saga fagra. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 565-566.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
  • Wawn, Andrew. 2006. Whatever Happened to Úlfs saga Uggasonar? Teoksessa The Fantastic in Old Norse/Icelandic Literature: Sagas and the British Isles; Preprint Papers of The 13th International Saga Conference; Durham and York, 6th-12th August, 2006, toim. John McKinnell, David Ashurst & Donata Kick. Durham: The Centre for Medieval and Renaissance Studies, Durham University, 2: 1015–1024.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Simek 1993, 565-566; Busch 2002 [2004], 221.
  2. Simek 1993, 565; Busch 2002 [2004], 221. Ks. AM 343a 4to ja AM 589b 4to Handrit.is -sivustolla.
  3. Simek 1993, 565; McKinnell 2005, 140; Simek & Hermann Pálsson 2007, 330.
  4. Simek 1993, 565; Simek & Hermann Pálsson 2007, 329-330.
  5. Simek 1993, 565; Busch 2004 [2002], 221; Simek & Hermann Pálsson 2007, 329-330.
  6. McKinnell 2005, 140-141.
  7. Simek 1993, 565.
  8. Simek 1993, 565; Simek & Hermann Pálsson 2007, 164.
  9. Kanerva 2015; aikalaiskritiikistä esim. Wawn 2006, 1015–1016.
  10. Kanerva 2015.
  11. Busch 2004 [2002], 221.
  12. Busch 2004 [2002], 221.
  13. Lummer 2017, 71–72.
  14. Busch 2004 [2002], 190–191, 221.

Käännökset ja editiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sagann Af Samsone fagra. Teoksessa Nordiska kämpa dater, käänt. & toim. Eric Julius Björner. Stockholm, 1737.
  • Simek, Rudolf. 1982. Zwei Rittersagas. Die Saga vom Mantel und die Saga vom schönen Samson: Möttuls saga und Samsons saga fagra. Fabulae medievales 2. Vienna: Braumüller.
  • Wilson, John (toim.). 1953. Samsons saga fagra. Skrifter udgivet af Samfund til udgivelse af gammel nordisk litteratur 65. Kopenhagen: [s. n.].

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Samsons saga fagra islanniksi Heimskringla.no -sivustolla (Erik Julius Björnerin teoksen Nordiska kämpa dater ja käsikirjoituksen Lbs. 203 fol. mukaan)