Samia Yusuf Omar

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Samia Yusuf Omar somaliksi Saamiya Yuusuf Cumar, arab. سامية يوسف عمر‎ s. (25. maaliskuuta 1991[1] Somalia – huhtikuun alku 2012 Välimeri, Maltan lähistöllä) oli somalialainen pikajuoksija, jonka päämatkat olivat 100 ja 200 metriä. Hän oli maansa lipunkantajana Pekingin olympialaisissa 2008. Hän osallistui 200 metrin juoksuun, jossa sijoittui alkuerässään viimeiseksi ajalla 32,16.[2]. Hän oli maansa ensimmäinen naisurheilija olympiakisoissa.

Samia Yusuf Omar syntyi kuusilapsisen perheen vanhimpana vuonna 1991, jolloin presidentti Siad Barre oli juuri kukistettu ja verinen sisällissota käynnissä. Samia osallistui kansainvälisiin urheilukilpailuihin ensimmäisen kerran Djiboutissa 2008, jolloin kyseessä olivat Itä-Afrikan nuorten mestaruuskilpailut ja matkana 100 metriä, sijoitus oli viides kahdeksasta. Samana vuonna Addis Abeban Afrikan-mestaruuskisoissa samalla matkalla hän oli viimeinen. Olympialaisia varten hänen äitinsä oli jopa myytävä maata saadakseen matkan maksetuksi. Olympialaisten jälkeen hänen oli jopa salattava urheilutaustansa kotimaassaan harjoitusolosuhteiden ollessa muutenkin puutteelliset. Vuonna 2010 Samia siirtyi Etiopiaan harjoittelemaan. Hän ehti saavuttaa 200 metrillä ennätyksensä 23,00.[3][4]

Samia Yusuf Omar halusi osallistua myös Lontoon olympialaisiin 2012. Keväällä 2012 alkoi liikkua huhuja hänen katoamisestaan, ja hänen katsotaan saaneen surmansa kalastajeveneen uppoamisessa Välimerellä matkalla Libyasta Italiaan.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]