Saksanhirvi-ihminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saksanhirviluolanihmisen kallo ja rekonstruktio.

Saksanhirvi-ihminen eli saksanhirviluolanihminen on esihistoriallinen ihmisryhmä, jonka olemassaolo on päätelty Kaakkois-Kiinasta löydettyjen fossiilien perusteella. Fossiilit löydettiin luolasta, jossa on myös erään sukupuuttoon kuolleen saksanhirvilajin luita. Fossiileja on kaikkiaan kolmesta yksilöstä, ja ne ovat 11 500–14 500 vuotta vanhoja. Niissä on piirteitä sekä nykyihmisestä että vanhemmista ihmislajeista, ja on esitetty että kyseessä voisi olla ennen tuntematon ihmislaji. Toinen vaihtoehto on, että jäännökset kuuluvat hyvin varhain Afrikasta muuttaneelle nykyihmisryhmälle, joka olisi pysynyt eristyksissä muista nykyihmisistä.[1]

Fossiilit löytyivät jo 1989 Yunnanin maakunnasta Maludongista eli niin kutsutusta Saksanhirviluolasta, mutta niitä on alettu tutkia vasta 2006.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]