Saint-Germain-des-Prés’n luostari

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saint-Germain-des-Prés’n kirkko.

Saint-Germain-des-Prés oli nykyisen Pariisin keskustan alueella Seinen eteläpuolella sijainnut keskiaikainen benediktiiniluostari. Luostari oli toiminnassa 500-luvulta aina vuoteen 1792. Ympäröivä kaupunginosa Saint-Germain-des-Prés on saanut nimensä sen mukaan. Luostarin kirkko on säilynyt nykypäiviin Boulevard Saint-Germainin varrella ja se on Pariisin vanhin kirkko. Sen edessä sijaitseva aukio on nimeltään place Saint-Germain-des-Prés. Kirkon ohella luostarista on säilynyt vain apotin virka-asunto samassa korttelissa rue de l’Abbayen varrella.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merovingien kuningas Kildebert I rakennutti paikalle vuonna 542 basilikan Espanjasta tuomiensa pyhäinjäännösten säilytystä varten.[1] Alkuperäinen kirkko vihittiin 23. huhtikuuta 558 ja omistettiin pyhälle ristille sekä Zaragozan pyhälle Vincentille. Se toimi merovingikuninkaiden hautakirkkona usean vuosisadan ajan aina Saint-Denis’n basilikan valmistumiseen asti. Myös luostarin myöhempi nimikkopyhimys pyhä Germanus on tiettävästi haudattu kirkkoon. Haudat eivät ole säilyneet nykypäivään.[2] Ainoat alkuperäisestä 500-luvun kirkosta säilyneet rakenteet ovat triforion marmoripylväät.[3] Romaanista tyyliä edustavat kirkon nykyinen kellotorni ja sisäänkäynti valmistuivat vuosien 990 ja 1014 välillä,[4] Morard-nimisen apotin aikana[2]. Viisitraverinen kirkkolaiva on vuosien 1025 ja 1030 väliltä, ja goottilainen kuori vuodelta 1145.[4] Se on yksi Ranskan ensimmäisiä goottilaista tyyliä edustavia rakennuksia. Paavi Aleksanteri III vihki uudelleenrakennetun kirkon 21. huhtikuuta 1163.[2]

Kirkon sisätiloja.

Kirkon kolmikerroksinen rakenne muodostuu arkadeista, triforioista ja klerestorioista. Klerestorioiden ikkunoita on myöhemmin laajennettu, ja samassa yhteydessä poistettiin triforion suippokaariset arkadit. Kirkon holvit lisättiin vasta 1600-luvulla. Vanhojen pylväiden päässä olevat kapiteelit ovat nykyisin kopioita, sillä alkuperäiset ovat esillä Musée de Clunyssa. Eteläisessä sivulaivassa pääsisäänkäynnin vieressä on noin vuonna 1340 valmistunut marmoripatsas Notre-Dame de Consolation. Marmoripylväiden ohella kirkossa on tiettävästi aikanaan ollut arvokas mosaiikkilattia ja seinillä kultaus, jotka eivät ole säilyneet.[5] Alkujaan kolmesta tornista on jäljellä vain yksi.[1] Kellotornin yläosa ja Hippolyte Flandrinin toteuttamat päälaivan seinäfreskot ovat peräisin 1800-luvulta. Merovingikuninkaiden hautapaikkana toiminut pyhän Symforianuksen kappeli kunnostettiin vuonna 1981.[3]

Kirkkoon on haudattu muun muassa filosofi René Descartes, runoilija Nicolas Boileau ja Puolan kuningas Juhana II Kasimir, joka toimi kruunustaluopumisensa jälkeen Saint-Germain-des-Prés’n luostarin apottina.[1]

Luostari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirros luostarin alueesta vuodelta 1687. Tuolloin vielä kolmella tornilla varustettu kirkko kuvan yläosassa.
Vuonna 1586 valmistunut apotin palatsi.

Kirkon ympärille syntyi keskiajalla Saint-Germain-des-Prés’n luostari, jonka on sanottu olleen kuin kaupunki kaupungissa. Normannit hävittivät luostarin ainakin neljä kertaa hyökkäystensä yhteydessä.[3] Luostari linnoitettiin järeästi normannien hyökkäysten jälkeen, sillä se sijaitsi Pariisin kaupunginmuurien ulkopuolella.[5] Luostari rakennettiin uudelleen kirkon ympärille 1200-luvun aikana. Arkkitehti Pierre de Montreuil suunnitteli Sainte-Chapellen innoittaman pyhän neitsyen kappelin.[2] Nykypäivään on kuitenkin säilynyt vain kirkon vieressä sijaitseva punatiilinen apotin palatsi, joka rakennettiin vuonna 1586 kardinaaliapotti Kaarle II Bourbonille. Se toimi yli kahdensadan vuoden ajan luostarin apottien virka-asuntona.[1]

Saint-Germain-des-Prés’stä tuli vuodesta 1630 alkaen benediktiinien keskuudessa vaikuttaneen maurilaisen uudistusliikkeen ansiosta tärkeä sivistyksen keskus.[2] Luostarin laaja kirjasto avattiin jo tuolloin tutkimuskäyttöön.[5] Ranskan suuren vallankumouksen aikana kaikki Ranskan luostarit suljettiin ja myös Saint-Germain-des-Prés lopetti toimintansa 13. helmikuuta 1792. Kirkko muutettiin salpietaritehtaaksi.[2] Luostarin alueella tapahtui niin sanottujen syyskuun murhien aikana 3. syyskuuta 1792 verilöyly, jonka yhteydessä väkijoukko silpoi kuoliaaksi yhteensä 318 pappia. Suurin osa luostarin rakennuksista tuhoutui tulipalossa vuonna 1794.[1] Luostarikirkko säilyi, mutta sen sisätiloja tuhottiin pahoin vallankumouksen vuosina. Merovingikuninkaiden hautojen ohella hävitettiin länsiportaalin veistoskoristelu, jonka luultiin esittävän kuningasta.[5]

Vuonna 1803 entinen luostarikirkko otettiin uudelleen käyttöön, mutta nyt tavallisena seurakuntakirkkona.[2] Kirkkoa uhkasi purkaminen vielä 1800-luvulla rue de l'Abbaye -kadun rakentamisen yhteydessä. Muun muassa kirjailija Victor Hugon kannanottojen seurauksena rakennus päätettiin kuitenkin säilyttää.[4] Kirkko restauroitiin Étienne-Hippolyte Godden ja Victor Baltardin johdolla vuosina 1821–1854.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Kaupunkikirjat: Pariisi (suom. Ilkka Rekiaro), s. 136–138. Kuudes, uudistettu painos. WSOY, Helsinki 2009. Alkuteos Travel Guides Paris, julkaistu ensimmäisen kerran Isossa-Britanniassa 1993, Dorling Kindersley Ltd, Lontoo.
  2. a b c d e f g h L’Église (kirkon historia) (ranskaksi) Saint-Germain-des-Prés’n seurakunta. Viitattu 13.4.2016.
  3. a b c St-Germain-Des-Prés, Paris (englanniksi) Sacred Destinations. Viitattu 13.4.2016.
  4. a b c L'église Saint Germain des Prés (ranskaksi) Paris1900. Viitattu 13.4.2016.
  5. a b c d Martina Padberg: Taide & Arkkitehtuuri: Pariisi (suom. Tapani Kilpeläinen), s. 296–297. Tandem Verlag (h. f. ullmann) 2007. Alkuteos Kunst & Architektur Paris.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]