Saigonin taistelu (1968)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saigonin taistelu
Osa Vietnamin sotaa ja tết-hyökkäystä
Nousevaa savua Saigonissa taistelujen aikana.
Nousevaa savua Saigonissa taistelujen aikana.
Päivämäärä:

31. tammikuuta31. maaliskuuta 1968

Paikka:

Saigon, Etelä-Vietnam

Lopputulos:

Kommunistien tappio

Osapuolet

Vietkong
 Pohjois-Vietnam

 Etelä-Vietnam
 Yhdysvallat

Komentajat

Trần Văn Trà
Trần Độ

William C. Westmoreland

Saigonin taistelu oli Vietnamin sodan aikaisen tết-hyökkäyksen aikainen taistelu Etelä-Vietnamin pääkaupunki Saigonin hallinnasta 31. tammikuuta31. maaliskuuta 1968. Vietkongin ja Pohjois-Vietnamin asevoimien epäonnistui lopulta saavuttaa päätavoitteitaan Saigonissa, mutta ne valtasivat useita kohteita kaupungin sisällä sitä puolustavilta etelävietnamilaisilta ja yhdysvaltalaisilta joukoilta. Kohteet vallattiin lopulta takaisin ja hyökkääjät olivat kärsineet suuret tappiot. Mediahuomio oli Yhdysvalloissa hyvin kriittistä, millä oli lopulta huomattavat poliittiset vaikutukset itse sodan kulkuun.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungin etelävietnamilaisia puolustajia.

Yhdysvallat oli siirtänyt vastuun Etelä-Vietnamin pääkaupunki Saigonin puolustuksesta Etelä-Vietnamin asevoimille 15. joulukuuta 1967.[1] Kaupunki oli tähän mennessä säästynyt Vietnamin sodan suuremmilta hävityksiltä.[2] Pohjois-Vietnam suunnitteli kuitenkin suurta hyökkäystä etelävietnamilaisia ja amerikkalaisia joukkoja vastaan ympäri Etelä-Vietnamia. Kenraali Võ Nguyên Giáp suunnitelma oli aluksi houkutella yhdysvaltalaisjoukot pois Etelä-Vietnamin kaupungeista, jonka jälkeen vietnamilaisena uutenavuotena eli tết toteutettaisiin hyökkäysten sarja asutuskeskuksiin.[1] Monien etelävietnamilaisten sotilaiden oletettiin lähtevän lomille uudenvuoden päivänä. Toisaalta Saigoniin saapui juhlapäiväksi suuri joukko vietnamilaisia muualta maasta. Tilanne oli otollinen soluttaa vietkongin taistelijoita itse kaupunkiin jo ennen taistelujen alkua.[2][2] Monet vietkongin taistelijat ryhmittäytyivät eri hotelleihin, joilla he esittivät tavanomaisia matkailijoita. Osa oli pukeutunut etelävietnamilaisiin sotilasasuihin. Aseita joukkoja varten oli salakuljetettu Saigoniin useiden kuukausien ajan.[2]

Giápin suunnittelema harhautus näytti toimivan hieman ennen taistelujen alkua. Yhdysvallat oli siirtänyt merkittäviä määriä sotilaitaan Kambodžan raja-alueen operaatioihin, joita aiottiin laajentaa vielä entisestään. Operaatioiden laajennus olisi merkinnyt vain muutamien amerikkalaisyksiköiden jäämistä Saigoniin. Kenraaliluutnantti Frederick C. Weyand alkoi kuitenkin epäillä kommunistien aikeita. Hänen mielestään Kambodžan rajalla tapahtui liian vähän yhteenottoja, kun taas tiedustelu tiesi radioliikenteen kiihtyneen Saigonin alueella. Weyand tiedotti Military Assistance Command, Vietnamin (MACV) komentaja kenraali William C. Westmorelandia epäilyksistään 10. tammikuuta 1968. Westmoreland antoi Weyandin siirtää joukkoja Saigonin alueelle. Weyandin ansioista taistelujen alkaessa Saigonissa oli 27. pataljoonaa kaavaillun 14:ta sijaan taistelujen alkaessa. Etelävietnamilaisista joukoista kaupungissa oli 5. Rangers.[1]

Kommunistien komentajana Saigonissa toimi kenraaliluutnantti Trần Văn Trà. Hänen kanssaan toimi vietkongin poliittinen komissaari ja Pohjois-Vietnamin armeijan kenraalimajuri Trần Độ. Heidän alaisuudessaan oli kaikkiaan 35 pataljoonaa, jotka oli järjestetty yhdeksi pohjoisvietnamilaiseksi ja kahdeksi vietkongin divisioonaksi.[1]

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilaspoliiseja suurlähetystöllä.
Chợ Lớnin aluetta taistelujen jälkeen.

Kommunistien tavoitteena oli lamauttaa Etelä-Vietnamin hallinto ja kannustaa kansa yleiseen kapinaan. Saigonissa joukkojen tuli vallata Saigonin hallintorakennukset, Chợ Lớnin kiinalainen kaupunginosa, tykistö- ja panssarivaunuvarikko Gò Vấpissa, Tân Sơn Nhứtin lentotukikohta, Saigonia ja Long Bìnhia yhdistävä Saigonin silta, sekä Biên Hòa valtatie 1:n varrella. Saigonin ympärillä olevat joukot estäisivät amerikkalaisia 1. jalkaväkidivisioonaa ja 25. jalkaväkidivisioonaa yrittämästä tukea kaupungin puolustajia.[1]

Tết-hyökkäys alkoi yhteysongelmien takia päivää kaavailtua aikaisemmin 30. tammikuuta 1968.[2] Yhteysongelmat liittyivät suunnitelman salassapitoon. Taistelut alkoivat ympäri Etelä-Vietnamia.[1] Westmoreland asetti toisaalla tapahtuvien hyökkäysten takia amerikkalaisjoukot korkeaan hälytystilaan ennen Saigonin taisteluja.[2] Saigonissa taistelut alkoivat presidentinpalatsilla tết-hyökkäyksen virallisena alkuhetkenä kello 01.30 31. tammikuuta. Muutamia minutteja myöhemmin hyökättiin Yhdysvaltain suurlähetystölle, jonka jälkeen taistelut levisivät edelleen ympäri kaupunkia.[1] Hyökkääviä vietkongin sotilaita oli Saigonissa noin 5 000 ja heitä tukivat pohjoisvietnamilaiset joukot Saigonia ympäröivällä maaseudulla.[2]

Vaikka Weyand oli lisännyt joukkojen määrää Saigonin alueella, itse kaupungin keskustassa oli vain pieni osasto merijalkaväen sotilaita. Muut amerikkalaiset kaupungissa eivät olleet varsinaisia taistelujoukkoja. Kuusikerroksiseen lähetystöön iskettiin käsiasein, kranaatinheittimin ja räjähtein. Rakennusta puolustanut merijalkaväki ja sotilaspoliisi vastasivat tuleen. Puolustajien onnistui estää hyökkääjiä etenemästä itse rakennukseen, mutta heitä ei saatu ajettua pois sen tuntumasta.[2] Yhdysvaltain lähetystöllä saivat nopeasti surmansa kaksi amerikkalaista sotilaspoliisia, joiden onnistui kuitenkin surmata hyökkäävän vietkongin pataljoonan komentaja ja apulainen.[1] Yhdysvaltain lähetystön ohella hyökkäysten kohteeksi joutuivat myös sen liittolaismaiden Etelä-Korean ja Filippiinien lähetystöt.[2]

Tân Sơn Nhứtin taistelussa kaatuneita vietkongin sotilaita.

Samaan aikaan käytiin kiivaita taisteluja Tân Sơn Nhứtin lentotukikohdalla. Tukikohdan yhteydessä oli MACV:n tukikohta. Kenraali Westmoreland oli Tân Sơn Nhứtissa taistelujen alettua. Westmoreland evakuoitiin tukikohdan bunkkeriin ja hän joutui siirtämään monia keskusjohdon tehtäviä Long Bìnhin armeijan tukikohdalle. Satoja vietkongin sotilaita murtautui itse lentotukikohtaan pioneerien onnistuttua avaamaan aukkoja sen puolustusvarustuksiin. Yhdysvaltojen ilmavoimien valmiusjoukkojen onnistui kuitenkin torjua hyökkäys. Vauriot ilmavoimien koneille tukikohdassa jäivät lopulta pieniksi.[2]

Saigonin pohjoispuolella kommunistien onnistui vallata kansallinen radioasema. Pohjoisvietnamilaiset erikoisjoukot olivat tuoneet asemalle ennakkoon nauhoitettuja radiolähetyksiä, mutta aseman henkilökunta oli tuhonnut sen radiotornin. Gò Vấpin asevarikon varustuksia oli tarkoitus käyttää Tân Sơn Nhứtin hyökkäyksen tukemiseksi. Varikkoa vastaan iski vietkongin 101. rykmentti. Vietkongin onnistui vallata varikko, jolla olleet panssarivaunut olivat kuitenkin heidän pettymyksekseen siirretty muualle viikkoa aikaisemmin. Varikolla oli 12 105 millimetrin tykkiä, mutta varikolta vetäytyneet etelävietnamilaiset olivat vieneet mukanaan niiden lukot. Taisteluja käytiin myös Vinatexcon tekstiilitehtaalla Tân Sơn Nhứtin länsipuolella.[1]

Aamun koittaessa vietkong oli vallannut suuria osia Saigonista. Heidän hallussaan oli kokonaan esimerkiksi Chợ Lớn kiinalainen kaupunginosa. Kadut olivat täyttyneet kaatuneiden sotilaiden ja siviilien ruumiista.[2] MACV oli pyytänyt tukea 25. jalkaväkidivisioonalta Củ Chissa Saigonsita luoteeseen Tân Sơn Nhứtin tullessa uhatuksi. Ensimmäiset everstiluutnantti Glenn K. Otisin joukot iskivät kommunistien hyökkäyksen taakse aamulla kello 06.00, mikä pysäytti hyökkäyksen joksikin aikaa. Long Bìnhin ja Biên Hòan suunnalla vietkongin 5. divisioona iski yhdysvaltalaista 9. jalkaväkidivisioonaa vastaan. Noin kello 06.30 vietkongin onnistui räjäyttää ammusvarasto Long Bìnhissa. Tappiot jäivät pieneksi, mutta räjähdys kuului ja näkyi useiden kilometrien päähän. Biên Hòassa etelävietnamilaiset ja heitä tukevat amerikkalaiset joukot kävivät rajuja katutaisteluja vietkongia vastaan.[2]

Amerikkalaisten vahvistuksien saapuessa Saigonin tärkeimmät kohteet vallattiin lopulta takaisin ja suurin osa hyökkääjistä kaupungin valtaosassa oli ajettu kaupungin ulkopuolelle keskipäivään 31. tammikuuta mennessä.[2] Vietkong piti kuitenkin edelleen hallussaan Chợ Lớnin kaupunginosaa, jonne oli myös paennut taistelijoita muista kaupunginosista. Yksi alueen tärkeimmistä kohteista oli Phú Thọn ravirata. Vietkong pystyi hallitsemaan tärkeää katujen solmukohtaa, minkä lisäksi rata olisi ollut mahdollinen laskeutumispaikka amerikkalaisille helikoptereille. Hyökkäys ravirataa kohti alkoi aamulla 31. tammikuuta. 13.00 amerikkalaiset olivat edenneet parin korttelin päähän raviradasta, mutta hyökkäys tyrehtyi vietkongin asemiin. Hyökkäys jatkui samana päivänä helikopterien ilmatuen avulla ja lopulta ravirata vallattiin. Saman yönä saatiin vahvistuksia helikopteilla raviradalle.[1]

Etelä-Vietnamin armeijan joukot aloittivat lopulliset yritykset vallata kaupunginosa 5. helmikuuta. Poliittisista syistä vastuu valtauksesta annettiin etelävietnamilaisille ja amerikkalaisjoukot vedettiin pois paikalta. Vain muutamaa päivää myöhemmin amerikkalaiset palasivat etelävietnamilaisten pyynnöstä. Suurin osa kaupunkia vallattiin 7. maaliskuuta mennessä. Satunnaisempia yhteenottoja käytiin kuitenkin vielä maaliskuun loppuun saakka. Kuuluisaksi tullut valokuva, jossa Saigonin poliisipäällikkö Nguyễn Ngọc Loan teloittaa vietkongin jäseneksi epäillyn vangin[1] otettiin 1. helmikuuta[2].

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolleita amerikkalaisia sotilaspoliiseja (paareilla) ja vietkongin taistelijoita (taustalla).

Suurempi tết-hyökkäys päättyi joitakin viikkoja Saigonin taistelujen jälkeen. Saigonissa vietkong ja pohjoisvietnamin armeija eivät saavuttaneet yhtäkään päätavoitteistaan ja samalla ne olivat kärsineet raskaita tappioita. Vietkongin johtava poliittinen upseeri Saigonissa Trần Văn Đắc loikkasi vietkongin puolelta.[1] Yhdysvalloissa tết-hyökkäys oli saanut valtavaa mediahuomiota. Erityisen paljon uutisoitiin suurlähetystön taisteluista Saigonissa. Negatiivisella uutisoinnilla oli huomattavat poliittiset vaikutukset.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l Spencer C. Tucker: The Encyclopedia of the Vietnam War, s. 1105–1108. Toinen painos. ABC-CLIO, 2011. ISBN 978-1-85109-960-3. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o The Vietnam War: The Definitive Illustrated History, s. 178–181. DK, 2017. ISBN 978-1-4654-5769-1. (englanniksi)