Saara Hopea

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Saara Hopea-Untracht)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saara Hopea vuonna 1967, kaulassaan kultainen timanttikaulanauha.

Saara Elisabet Hopea-Untracht (26. elokuuta 1925 Porvoo[1]25. kesäkuuta 1984 Porvoo[2]) oli suomalainen huonekalujen sekä koru- ja lasiesineiden suunnittelija.[1]

Porvoolaisen kultasepänliikkeen omistajan, talousneuvos Ossian Hopean tytär Saara Hopea opiskeli Taideteollisen keskuskoulun sisustustaiteen osastolla vuosina 1943–1946. Valmistuttuaan hän toimi pari vuotta huonekaluliike Majander Oy:n piirtäjänä, sitten Paavo Tynellin johtaman Taito Oy:n valaisintehtaan piirtäjänä. Saara Hopea kiinnostui 1950-luvun alussa lasimuotoilusta ja sai paikan Nuutajärven lasitehtaalta, jossa toimi taiteellisen johtajan Kaj Franckin alaisuudessa. Isänsä kuoltua Saara Hopea joutui vuonna 1959 siirtymään perheensä kultasepänliikkeen taiteelliseksi johtajaksi, jona hän toimi vuosina 1959–1960 sekä jälleen vuodesta 1967 alkaen.[1][3]

Vuonna 1960 Saara Hopea avioitui yhdysvaltalaisen taidekäsityöläisen, valokuvaajan ja kirjailijan Oppi Untrachtin kanssa ja muutti New Yorkiin. Siellä hän tutustui metallin emalointiin ja kehitti menetelmän, jossa useita läpikuultavia emalikerroksia poltettiin esineen pintaan kunnes saatiin haluttu värisävy.[3]

Miehensä mukana Saara Hopea-Untracht asui sittemmin myös Nepalissa vuosina sekä Intiassa vuoteen 1967 saakka, jolloin pariskunta asettui Porvooseen.[3]

Saara Hopea palkittiin lasiesineistään hopeamitalilla Milanon triennaaleissa 1954 ja 1957.[1] Porvoon kaupungin kulttuuripalkinnon hän sai 1981 ja valtion taideteollisuuspalkinnon 1982. Taideteollisuusmuseossa Helsingissä järjestettiin hänen retrospektiivinen näyttelynsä vuonna 1987.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kuka kukin on 1978, s. 243. Helsinki: Otava, 1978. ISBN 951-1-04755-8. Teoksen verkkoversio (viitattu 21.4.2019).
  2. Mitä Missä Milloin 1986, s. 105. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-07992-1.
  3. a b c d Suortti-Vuorio, Auli: Saara Hopea-Untracht 1925–1984 Design Forum Finland. Arkistoitu 20.8.2009. Viitattu 10.6.2012.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koivisto, Kaisa: ”Hopea-Untracht, Saara (1925–1984)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 87. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. Teoksen verkkoversio.
  • Untracht, Oppi: Saara Hopea-Untracht: Elämä ja työ – Life and Work. Helsinki: WSOY, 1988. ISBN 951-0-14377-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]