Tämä on lupaava artikkeli.

SNCASE SE.100

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

SNCASE SE.100
SE.100:n siluettikuva.
SE.100:n siluettikuva.
Tyyppi raskas hävittäjä
Alkuperämaa  Ranska
Valmistaja SNCASE
Ensilento 29. maaliskuuta 1939
Valmistusmäärä 2
Muunnelmat SNCASE SE.700

SNCASE SE.100 oli ranskalaisen SNCASE:n suunnittelema ja valmistama kaksimoottorinen raskas hävittäjä, jota ehdittiin valmistaa yksi lentokuntoinen ja yksi keskeneräiseksi jäänyt prototyyppi. Hävittäjän pohjalta suunniteltiin myös kahta erikokoista matkustajakoneversiota, jotka tunnettiin mallitunnuksilla SE.500 ja SE.800.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alku Lioré et Olivierilla ja SNCASE-fuusio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan ilmavoimat oli avannut varsin myöhään tarjouskilpailun kaksimoottorisesta 2–3-paikkaisesta raskaasta hävittäjästä, jota voitaisiin käyttää myös maataisteluroolissa, ja jossa käytettäisiin ajalleen edistyksellistä kolmipyörälaskutelinettä. Kaksimoottorikone oli määrä tilata osana ilmavoimien plan V -uudelleenvarustamissuunnitelmaa.[1]

Yksi AC3-tarjouskilpailuun kone-ehdokkaita tuottaneista yhtiöistä oli Lioré et Olivier, jonka LeO-50-konetyyppi kilpaili hankinnasta Caudron C.900:n, Hanriot H.220:n, Potez 670:n ja Payen 323:n kanssa. LeO-50 oli Lioré et Olivierin Levallois-Perretin suunnittelutoimiston viimeisenä projektina ennen yhtiön fuusioimista osaksi kansallistettua SNCASE-suuryhtiötä. Projektia johtivat Pierre Étienne Mercier ja Jacques Lecarme, joita suunnittelutyössä avusti myös Argenteuilin tehtaan prototyyppien pääkonstruktööri Louis Marnay.[1]

SNCASE perustettiin helmikuussa 1937 Ranskan valtion edellisvuonna tekemällä päätöksellä, jolla fuusioitiin Ranskan kansallistetut ilmailuteollisuusyhtiöt joukoksi suurempia yhtiötä.[2] LeO-50-projekti siirtyi yhtiön Argenteiuilin suunnittelutoimiston vastuulle, jonka 450 insinööriä olivat pääosin Lioré et Olivier’n entistä henkilökuntaa. SE.100-mallitunnuksen saanut hävittäjäprojekti oli yksi SNCASE:n yhdeksästä toisen maailmansodan syttyessä käynnissä olleesta projektista.[1]

SE.100 suunniteltiin lentämään 550 km/h nopeudella vähintään tuhannen kilometrin kantamalla täysaseistuksessa. Tyyppi muistutti rakenneratkaisuiltaan Lioré et Olivier’n aiempaa LeO-48:aa. Uuden koneen rungossa käytettiin kromimolybdeeniteräsputkista koottua metallirakennetta. Siivet olivat puurakenteiset.[1]

Tyypissä oli joukko aikakaudelle edistyksellisiä piirteitä:[1]

  • Kolmipyörälaskuteline, jonka taaempi pyöräpari oli asennettu suoraan kaksoisperäsimen alaosaan.
  • Koko jättöreunan mitan kattavat laskusiivekkeet ja siivenkärkiin kulmassa leikatut siivekkeet.
  • Rungon muotoilu ja tykkiaseistuksen sijoittelu, joka mahdollisti ammunnan kaikkiin suuntiin ilman kuolleita kulmia.

Prototyypit ja sarjatuotantotilaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jacques Lecarmen suunnittelema prototyyppi varustettiin kolmella 20-millimetrisellä tykillä ja 800-hevosvoimaisilla Gnome et Rhône 14M -tähtimoottoreilla. Koneen tavoiteltiin saavuttavan 560 km/h huippunopeus. Tuotantokoneisiin oli tarkoitus pystyä asentamaan yhteensä jopa kymmenen 20 mm tykkiä, joista kuusi oli nokassa ja loput ympäri konetta sijoitelluissa ampumoissa.[1]

Ensimmäinen prototyyppi (SE.100-01) koottiin Argenteuilin tehtaalla vuonna 1938 ja sen ensilennon lensi Villacoublayssa 29. maaliskuuta 1939 Jacques Lecarme. Kone lastattiin seitsemän tonnin lentoonlähtöpainoon, ja Lecarme nousi yli tunnin kestäneelle kesti ensilennolle. Lennon loppupuolella Centre d'Essais en Volin henkilökunta oli ehtinyt huolestua, kun kone ei näyttänyt palaavan kentälle. Huoli osoittautui lopulta turhaksi, sillä Lecarme oli vienyt hyvin lentäväksi osoittautuneen koneen vain pienelle ”huvikierrokselle” Île-de-Francen yllä. Uudet Gnome et Rhône 14M8/9 -moottorit olivat aiempiin verrattuna selvästi tehokkaammat ja nopeasti reagoivat.[1]

Ensimmäinen prototyyppi toimitettiin toukokuussa 1939, minkä jälkeen Ranskan valtio teki suoraan tilauksen 300 lisäkoneesta. Toisen aseistustestaukseen tarkoitetun prototyypin kokoaminen aloitettiin Argenteuilin tehtaalla tilauksen myötä. Koeammunnat oli tarkoitus tehdä Argenteuilin tehtaan lähellä sijainneessa Istresin tukikohdassa.[1]

Ensimmäisen prototyypin koelennot jatkuivat 9. toukokuuta 1939 yksimoottorisella koelennolla, jolla konetta lensi kaikilla aiemmilla koelennoilla pilottina toiminut Lecarme. Prototyyppi nousi huomattavasta vajaatehosta huolimatta ilmaan ja Lecarme saavutti 7 400 kg lentoonlähtöpainoon lastatulla koneella 6 000 metrin lentokorkeuden. Onnistuneen koelennon jälkeen Lecarme lennätti SE.100:lla vielä samana päivänä SNCASE:n puheenjohtaja Arènea ja toimitusjohtaja Nicolas’ta. Ensimmäistä prototyyppiä lennettiin Marignanessa kymmenen tuntia, jonka jälkeen se siirtolennettiin 795 kilometriä Argenteuiliin 446 km/h keskinopeudella. Tunnin ja 47 minuuttia kestäneen lennon lensivät Lecarme ja Louis Rouland.[1]

SE.100-01 tuhoutui 51. koelennollaan 5. huhtikuuta 1940, kun vasemman potkurin säätämiseen käytetty servo-ohjaus vaurioitui. Istresin lentokentältä koelennolle lähtenyt kone syöksyi maahan Etelä-Ranskan Arlesin kaupungin läheisyydessä. Koelentäjä Louis Rouland ja mekaanikko André Vuagnoux kuolivat onnettomuudessa.[1]

Ohjelma keskeytyy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SE.100:aa ei saatu saatu ajoissa sarjatuotantoon, sillä Saksa hyökkäsi Ranskaan jo touko-kesäkuussa 1940. Toinen prototyyppi saatiin liki valmiiksi kesäkuussa 1940, mutta päätyi lopulta romutettavaksi Vichyn hallinnon aikana vuonna 1942.[1]

Saksalaiset pakko-ottivat SE.100-koneisiin kaavaillut Gnome et Rhône 14N -moottorit heinäkuussa 1940, ja ne toimitettiin Saksaan elokuussa 1940. Suorituskykyisiksi ja luotettaviksi arvioidut ranskalaiset tähtimoottorit asennettiin saksalaisiin Henschel Hs 129 -maataistelukoneisiin, missä ne korvasivat aiemmat Arguksen valmistamat voimalaitteet. Tehtävänkuvaltaan SE.100:n suunniteltua roolia vastannut Hs 129 osoittautui ranskalaisilla moottoreilla varustettuna tehokkaaksi maataistelukoneeksi.[1]

Loppuvuodesta 1939 ja tammikuussa 1940 SE.100-hävittäjän pohjalta käynnistyneet SE.500- ja SE.800-matkustajakoneprojektit olivat myös kesken Ranskan antautuessa kesäkuussa 1940. Kaksimoottorinen SE.500 oli mitoitettu 12 matkustajalle ja suurempi nelimoottorinen SE.800 yhteensä 20 matkustajalle. SE.100:sta saatuja vaikutteita hyödynnettiin myös Pierre Étienne Mercier’n suunnittelemassa prototyypiksi jääneessä SE.700-autogirossa.[3]

Versiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde: [1][3]

  • SE.100 – prototyypit SE.100-01 ja SE.100-02, kolmipaikkainen raskas hävittäjä ja maataistelukone.
  • SE.500 – suunnittelupöydälle jäänyt kaksimoottorinen matkustajakoneversio, tilaa 12 matkustajalle.
  • SE.800 – suunnittelupöydälle jäänyt nelimoottorinen matkustajakoneversio, tilaa 20 matkustajalle.

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 3
  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&011.080000011,80 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&015.070000015,70 m
  • Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&04.02800004,28 m
  • Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&033.06000033,06 m²
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&&05520.&&&&005 520 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: &&&&&&&&&&&07500.&&&&007 500 kg
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&02.&&&&002 × Gnome et Rhône 14N-20/21 -14-sylinteristä tähtimoottoria; &&&&&&&&&&&&0783.&&&&00783 kW (&&&&&&&&&&&01050.&&&&001 050 hv) per moottori

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&&0580.&&&&00580 km/h
  • Lentomatka: &&&&&&&&&&&01300.&&&&001 300 km

Aseistus

(tuotantomalleihin suunniteltu)

  • 6 × 20 mm tykkiä nokassa
  • 2 × 20 mm tykkiä ala-ampumossa
  • 2 × 20 mm tykkiä taka-ampumossa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m Les réalisations de la SNCASE, s. 4–5.
  2. ↑ Les réalisations de la SNCASE, s. 2.
  3. ↑ a b Les réalisations de la SNCASE, s. 9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=SNCASE_SE.100&oldid=18914851”