SFAT

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
SFAT:n säiliövaunuja Oulussa

SFAT (aikaisemmin yhteisyritys Sovfinamtrans) on venäläinen öljyn ja muiden kemikaalien kuljetukseen erikoistunut rautatie- ja jokiliikennehuolintayritys, joka kuuluu osana suurempaa rautatiealan huolintayritykseen Zao Otekoon. Se perustettiin Neuvostoliiton perestroika-aikana 1989, jolloin yleisen politiikan mukaisesti Neuvostoliiton rautatieministeriö pyrki hankkimaan länsimaista teknologiaa yhteisyrityksin.

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen rakennuskunta Haka perustutti EKAlle Neuvostoliittoon yhteisyritys Sovfinamtransin, jossa olivat osakkaina Neuvostoliiton rautatieministeriö 40%, Neftehimeksport 25%, EKA 15% ja yhdysvaltalainen Trancisco Trading Company 20%:n osuudella. Trancisco Trading Company oli SFAT:n omistamista varten Trancisco Industries Inc.:n perustama tytäryhtiö. Hakan intressissä oli saada urakoita säiliövaunuja huoltavista rakennuksista, Neftehimeksportille oleellista oli öljynvientikuljetusten tehostaminen sekä Transiscolle teknologian siirto. Venäjän rautatieministeriö puolestaan tarjosi vaunujen kulunseurannan koko valtakunnan kattavalla tietoverkolla.

Sovfinamtransin omistajista Transisco ajautui velkasaneeraukseen Yhdysvalloissa, ja EKAn velkasaneerauksen vuoksi myös Haka meni konkurssiin. Hakan Moskovan toiminta yksityistettiin nimelle Haka-Moskva, jota jatkoi yksityinen Hakan palveluksessa ollut yrittäjä.[1] EKAn suomalainen omistus siirtyi kolmansiin maihin Gibraltarille.

Toimipaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SFAT:n pääpaikka oli Moskovassa ja sillä oli suomalainen tytäryhtiö SFAT Finland, jolla oli toimipisteet Helsingissä ja Kotkassa sekä SFAT Estonia Virossa. Jokilaivakuljetuksia varten perustettiin Transpetro Volga, mikä sai nimensä Volgoneft-öljyjokitankkialusten päätesatamasta Pietaristalähde? sekä käytetystä jokitankkerityypistä, Volgoneft:stä. Venäjällä rakennettaville rautatievaunuille perustettiin omistajaksi Transwag, mistä wag viittaa rautatievaunuun (engl. wagon).

Yhtiölle perustettiin Suomeen ja Viroon toiminnalliset tytäryhtiöt, joista edellinen toimii nimellä SFAT Finland Oy ja jälkimmäinen nykyään nimellä AS Russian Estonian Rail Services. [2] EKAn suomalainen omistus siirtyi kolmansiin maihin Gibraltarille.

Liikeidea[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalaisen teknologian siirto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sovfinamtrans valmistutti Tranciscon Uni-Temp -öljysäiliövaunuja omine teknisine vaatimuksineen kahdella venäläisellä konepajalla, joissa oli erikoisuutena säiliön pohjaosassa oleva lämmitettävä höyrypaneli, jolla kaukaa tuleva raakaöljy kyettiin purkamaan laivaan satamissa edelleen lastattavaksi tunteja nopeammin kuin tavallisesti. Höyrypanelit valmistettiin Suomessa ja Petroskoissa. Lämmitettävät höyrypanelit mahdollistivat kuljetettavien kemikaalien tyhjentämisen aikaisempaan verrattuna nopeasti rautatievaunuista satamissa tapahtuvia laivauksia varten.[3]

Tietoliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen liikeideaan liittyvä asia oli ensiluokkainen neuvostoaikainen tietoliikenneverkko, jolla tiedettiin tarkkaan, missä säiliövaunu oli tulossa Venäjän federaation rataverkossa satamaan. Myöhemmin yritys ryhtyi tarjoamaan rautatiehuolintapalveluita myös tavanomaisemmilla vaunuilla, koska tarkkaan vaununseurantaa voitiin käyttää myös muille vaunuille.

Kunnossapito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haka sai mahdollisuuden tarjota rakennettavaksi säiliövaunujen kunnossapitoasemia, missä niitä korjattiin, hiekkapuhallettiin ja maalattiin uudelleen. Vaunujen kunnossapitämistä varten perustettiin Rjazanin öljynjalostamon kanssa OOO SFAT-Rjazan, joka sijoitettiin Rjazaniin öljynjalostamon alueelle valmiin rautatieyhteyden varteen. Hiekkapuhallusta ja maalausta tekevät teollisuusrobotit toimitti Rautaruukki Engineering.[4] Nykyään Rautaruukki Engineeringin teollisuusrobottitoimintaa jatkaa Blastman Robotics Oy. Oulussa Kaarnatiellä. [5]

Laajentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvuaan varten SFAT haki Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankista lainan 1995 ja sai sen kyproslaiselle tytäryhtiölleen Transfatille 2006. Lainasumma oli 42 000 000 dollaria, minkä lisäksi SFAT itse sijoitti 1 500 Unitemp-rautatievaunun rakennuttamiseen 12 000 000 dollaria omaa pääomaa. [6] Yhden höyrylämmityspanelisen säiliörautavievaunun hinnaksi muodostui näin vain noin 36 000 dollaria.

Jokilaivakuljetukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska 4 000 tonnin jokialuksilla voidaan sulana aikana kuljettaa noin sadan rautatievaunullisen verran öljyä jokia pitkin, ryhtyi SFAT hankkimaan jokitankkialuksia, jotka kykenevät operoimaan jokia pitkin sisä-Venäjältä Suomenlahden rannikolle. Tätä varten perustettiin uusi toimiala ja yhtiö Transpetro Volga. Lopulta yhtiöllä oli myös rannikkokelpoisia tankkereita. Ostettuaan Volgoneft-jokitankkereita, ryhtyi SFAT rakennuttamaan myös omia. 1999 rakennettiin Krasnoje Sormovo-telakalla ensimmäinen SFAT:n omien vaatimusten mukainen Volgoneft-jokitankkeri SFAT-1 (nykyään Hudson), jonka syväys oli suurempi kuin tavallisen Volgoneftin. Seuraavana vuonna rakennettiin SFAT-2 (nykyään James) sekä SFAT-3 (nykyään Trinity).[7] Alun perin suunnitelmana oli rakentaa kolmen aluksen asemesta 5–10.

Yrityksen suomalaisomistuksen hävittyä se otti riskiä öljynkuljetuksissa tankkereilla hankkimalla öljyä Irakista, jonka Yhdistyneet kansakunnat oli julistanut saartoon. Yhdysvaltain laivaston SEAL-joukot laskeutuivat 2.2.2000 Volgoneft-147 aluksen kannelle, joka oli Sovfinamtransin omistuksessa, ja luovuttivat aluksen Omanin takavarikkoon.[8] [9] [10]

Transpetro-Volga myi Hudsonin, entisen SFAT-1:n, Jamesin, entisen SFAT-2:n ja Trinityn, entisen SFAT-3:n 22 500 000 dollarilla 18. heinäkuuta 2003 julkistettujen markkinaraporttien mukaan. Kunkin aluksen kapasiteetti oli 7 970 tonnia kuollutta painoa eli yhteensä 23 910 DWT. Alusten bruttovetoisuus oli 3 x 5 137 GT eli yhteensä 15 411 GT. Hudsonissa on Wartsilan 3 589 hevosvoiman moottori, kun taas kahdessa jälkimmäisessä vain 2 719 hevosvoiman.

Transpetro Volgalle oli siirtynyt myös Volgotankerin aluksia.

SFAT, River Trans Shipping ja Nasdor Inc. perustivat Vision Flot:n, jolle siirrettiin SFAT alukset. Se on nyt merkittävä yhtiö Volgotankerin jälkeen öljyn jokikuljetuksissa.

Fuusio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sovfinamtransin toiminta fuusioitiin lopulta Venäjän rautatieministeriötä lähellä olevaan toiseen yritykseen, Russkij Miriin ZAO Otekoon.[11].

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SFAT:n Suomessa ja Virossa näkyneet siniset säiliörautatievaunut ovat innostaneet myös rautatieharrastajia, jonka vuoksi Virossa valmistetaan SFAT:n mallin mukaisia pienoismallirautatievaunuja, joita voi nähdä Suomessa rautatieharrastajien näyttelyissä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähdeviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Haka-Moskva, luettu 21.7.2007 [1]
  2. ↑ AS Russian Estonian Rail Services, luettu 19.5.2008 17:16 UTC+ 3h [2] (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ Zao Oteko, luettu 25.2.2008 22:91 UTC +2h [ http://www.oteko.com/text/ps/02.html (Arkistoitu – Internet Archive)]
  4. ↑ SFAT-Rjazan, luettu 21.7.2007 00:32 UTC +3h [3]
  5. ↑ Blastman Robotics Oy, luettu 19.5.2008 17:33 UTC +3h [4][vanhentunut linkki]
  6. ↑ Sustainable Energy Economy Network, luettu 19.5.2008 17:10 UTC +3h [5]
  7. ↑ Russian River Ships, luettu 25.2.2008 [6]
  8. ↑ People's Daily, luettu 21.7.2007 [7]
  9. ↑ FAS, Yhdysvaltain laivaston tiedote, luettu 22.7.2007 18:045 UTC +3h [8] (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑ Jamestown Foundation, Incident likely to aggravate Russian-U.S. tentions, luettu 22.7.2007 [9]
  11. ↑ Oteko, luettu 21.7.2007[10]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=SFAT&oldid=21980289”