SF-paraati

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta SF-Paraati)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
SF-paraati
Ansa Ikonen ja Tauno Palo
Ansa Ikonen ja Tauno Palo
Ohjaaja Yrjö Norta
Käsikirjoittaja Tapio Piha
Toivo Särkkä (ei alkuteksteissä)
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Georg Malmstén
Kuvaaja Theodor Luts
Leikkaaja Yrjö Norta
Lavastaja Antero Suonio
Pääosat Tauno Palo
Ansa Ikonen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 12. toukokuuta 1940
Kesto 86 minuuttia
Alkuperäiskieli Suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

SF-paraati on vuonna 1940 valmistunut Yrjö Nortan ohjaama suomalainen musiikkielokuva. Elokuva sai ensi-iltansa toukokuussa 1940, kaksi kuukautta talvisodan päättymisestä. Kyseessä on lennokas musiikkikomedia, jolle oli tilaus raskaan sodan jälkimainingeissa. Elokuva oli kuvattu ennen sotaa kesällä 1939. Tarinassa viitataan esimerkiksi Helsingissä vuonna 1940 pidettäviksi suunniteltuihin olympialaisiin.[1]

SF-paraatissa esitetään useita ikivihreiksi kohonneita iskelmiä, kuten "Nuoruuden sävel" ja "Potkut sain".

Televisiossa SF-paraati esitettiin ensi kerran 22. kesäkuuta 1973. Elokuva on julkaistu myös DVD:nä.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Ansa Ikonen  … Ansa Koskeli  
 Siiri Angerkoski  … Siiri Koskeli  
 Tauno Palo  … Tanu Paalu  
 Aku Korhonen  … Aku Ruusunen  
 Kaarlo Angerkoski  … johtaja Anger  
 Antero Suonio  … johtaja Suoni  
 Laila Rihte  … Laila Koskeli  
 Leo Lähteenmäki  … polyteekkari Leo Paalu  
 Joel Rinne  … turistiauton kuljettaja Jopi Rintee  
 Toppo Elonperä  … Toppo Tatti  
 Jaakko Furman  … Lasse Paalu  
 Verna Piponius  … turisteja  
 Arvi Rautio  … turisteja  
 Rauha Rentola  … turisteja  
 Emil Ristolainen  … turisteja  
 Erkki Salin  … turisteja  
 Aarno Varvio  … turisteja  
 Kyösti Käyhkö  … haitaria soittava mies autohallissa  
 Kauko Kokkonen  … autohallin mies  
 Laila Jokimo  … tanssiravintolan yleisöä  
 Assi Raine  … tanssiravintolan yleisöä  
 Ossi Korhonen  … matkatoimiston johtaja Erik Adolphson  
 Kaarlo Wilska  … bensiiniseman huoltomies  
 Eino Salmi  … mies auton alla/poliisiupseeri  
 Pentti Maasio  … pieni paksu autonkuljettaja  
 Unto Kuhankoski  … pirssikuski  
 Nestori Lampi  … konstaapeli  
 Aku Käyhkö  … pirssiautoon nouseva mies  
 Lida Salin  … nainen matkatoimistossa  
 Hulda Keskinen  … Nainen kampaajalla  
 Sylvi Salonen  … 3. konekirjoittajatar  
 Mervi Järventaus  … 4. konekirjoittajatar  
 Arja Niska  … 2. konekirjoittajatar  
 Antero Honkanen  … jäätelökauppias  
 Georg Malmstén  … poliisikomisario  
 Viljo Lampela  … Sensation ovimies  
 Aino Angerkoski  … Sensation asiakas  
 Rauli Tuomi  … mies kioskilla  
 Urho Westman  … poliisi kamarilla  
 Aatu Talanne  … Yleisradion ohjelmapäällikkö  
 Jalmari Rinne  … oopperalaulaja Benjamino Diabolo  
 Arvo Kuusla  … radiokuuluttaja  
 Sigismund Wittenberg  … Sensatio-ravintolan miesorkesteri  
 Maj-Lis Grönroos  … Ansan naisorkesteri  
 Meri Grönroos  … Ansan naisorkesteri  
 Marita Lindeman  … Ansan naisorkesteri  
 Lydia Saxelin  … Ansan naisorkesteri  
 Margareta Wasenius  … Ansan naisorkesteri  
 Margaretha von Bahr  … tanssija  

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ansa Koskeli on matkaopas, jonka johdolla esitellään kesän 1939 Helsinkiä. Musiikkia harrastava taksikuski Tanu Paalu on iskenyt häneen silmänsä. Ansaan on ihastunut myös hänen kollegansa Jopi Rintee. Mies varastaa suudelman Ansalta, mistä neito suivaantuu pahan kerran. Kolmantena Ansaan ihastuneena on hänen esimiehensä johtaja Anger, joka ahdistelee häntä eräänä iltana, mistä Ansa suuttuu. Eräällä turistikierroksella Ansa löytää maasta turistin kadottaman rannerenkaan. Tunnollinen opas laittaa sen talteen, mutta väärään paikkaan: omaan ranteeseensa. Kun korunsa hukannut rouva huomaa helyn Ansan ranteessa, hän on oitis vaatimassa potkuja tälle.

Jopi on tietoinen Ansan viattomuudesta, mutta haluaa kostaa Ansan viileän suhtautumisen hänen taannoiseen lähestymisyritykseensä ja valehtelee johtaja Angerille, ettei tiedä asiasta mitään. Ansa joutuu oikeusmurhan uhriksi ja saa potkut. Hän saa uuden työpaikan kioskin myyjänä. Kioskilla hän tapaa yllättäen Tanun ja alkaa vähitellen lämmetä miehelle. Myös Tanulla on epäonnea työasioissa: hänen taksinsa (avomallinen punainen luksusauto Opel Admiral, vuosimalli 1939[2]) pannaan ajokieltoon, ja hän menettää myös soittajanpaikkansa ravintolassa.

Tanun mielessä alkaa syntyä uusi iskelmä, joka on pian leviävä kuin tauti ympäri kaupunkia! Ansa kirjoittaa lauluun sanat. Syntyy "Nuoruuden sävel". Pian Ansa ja Tauno esittävät kappaleen radiossa. Asiakaspulasta kärsivän ravintola Sensation johtajat haluavat Tanun ja Ansan houkuttelemaan asiakkaita uuden suosikki-iskelmän avulla. Asiakkaat ihastuvat Tanun ja Ansan eritahtiseen esitykseen, mutta johtajat pitävät sitä fiaskona ja antavat parille saman tien potkut. Nuoruuden sävelen oikeasta sävellajista kehkeytyy lopulta mahtava riita, joka johtaa Ansa ja Tanun välirikkoon.

Jopin omaatuntoa alkaa kolkuttaa, ja hän selvittää koruskandaalin johtaja Angerille, joka haluaa palkata Ansan takaisin. Ansa suostuu. Tanu puolestaan pääsee jatkamaan kuljettajan ammattiaan. Mutta ravintola Sensatioon on iskenyt jälleen asiakaskato. Ansaa ja Tanua aletaan etsiä kiireesti. Kun heidät on vihdoin saatu ravintolan lavalle, he esittävät "Nuoruuden säveltä" edelleen dissonanssissa. Yleisö on riemuissaan. Ennen pitkää suosikkipari löytää konsonanssin, ja elokuvan loppu on tanssi- ja lauluspektaakkelia.

Sivujuonena SF-paraatissa seurataan kivennapalaista Toppo Tattia, joka saapuu Helsinkiin etsimään veljeään Aku Ruususta. Ansan äiti Siiri Koskeli ja Aku muodostavat elokuvan subrettiparin.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SF-paraatin musiikkikappaleet on säveltänyt Georg Malmstén. Siinä esitetään muun muassa aikansa tarttuva iskelmä "Pot-pot-pot-pot-potkut sain...", jonka on sanoittanut R. R. Ryynänen salanimellä Reino Ranta. Elokuvan johtomusiikki on "Nuoruuden sävel". Se alkaa soida ennen alkutekstejä, ja itse alkutekstien kohdalla musiikki on sovitettu kulloinkin esillä olevan nimen logiikkaan. Runsas puolet SF-paraatista kuluu tilanteisiin, joissa Tanu hakee oikeaa muotoa "Nuoruuden sävelelle".[3]

Petri Nevalainen kirjoittaa kirjassaan Kaikkien aikojen Tauno Palo: "SF-paraatissa mielenkiinnon herättää myös tietoisuus siitä, että Malmsténin iskelmät yhdistävät elokuvassa eri yhteiskuntaluokkia ja ammatteja: suusta suuhun kiertävät iskusävelmät toimivat monta vuosisataa vanhojen kaanon-laulujen tavoin."[4]

Ikonen ja Palo esittivät elokuvan sävelmiä myöhemmin yhteiskiertueillaan ja levyttivät niitä 1970-luvulla.

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SF-paraati sai aikalaiskriitikoilta melko myönteisen vastaanoton. Elokuvan nokkeluutta ja kepeyttä kiiteltiin. Ilta-Sanomien kriitikko antoi tunnustusta Lutsin tavalle kuvata Helsinkiä. Kriitikko piti kappaletta "huolettomana kevätparaatina", jonka "moniaita tunnelmakohtauksia" olisi tosin voinut lyhentää. Uuden Suomen kriitikko nosti esiin Malmsténin keväisen nuorekkaan musiikin. Hän huomautti myös ajankohdasta: " --- jos yleisö suhtautuu elokuvaan pidättyvämmin kuin tavallisesti, ei se johdu siitä, että se olisi ikävä, vaan siitä, että ajat ovat toiset kuin silloin, kun filmiä ruvettiin tekemään." SF-paraatin näyttelijöitä kehuttiin kautta linjan. Kaarlo Angerkoski kuoli pian kuvausten päätyttyä, ja hänet mainittiin "armoitettuna koomikkona", jonka kuolema oli suuri menetys taiteelle.[5]

Vuonna 1983 nostaa Ilta-Sanomien kriitikko SF-paraatin "kotimaisen elokuvan ensimmäiseksi varsinaiseksi musikaaliksi".[5] Eräiden asiantuntijoiden mielestä saman kunnian voi yhtä hyvin antaa elokuvalle Meidän poikamme merellä (1933).[6] Vuonna 1994 puolestaan arvioitiin: "--- elämänilon raikkaana ylistyksenä SF-paraati on edelleen lyömätön kotimainen klassikko".[5] Myöhemmissä arvioissa SF-paraatia on pidetty niin aikansa eläneenä eskapistisena hupailuna[7] kuin Tauno Palon ja Ansa Ikosen kirkkaimpana yhteisenä saavutuksenakin,[8] jossa on musiikki-ilottelua, matkailumainosta ja yhtiön tähtien suosion pönkitystä.[1]

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Särkkä tilasi SF-paraatin alkuperäiskäsikirjoituksen maisteri Tapio Pihalta. Jo käsikirjoitusvaiheessa Pihan mielessä kangasteli tietty näyttelijäkaarti, ja hän nimesi roolihenkilöt osittain heidän mukaansa. Elokuvan mainonnassa käytetty luonnehdinta "Helsingin kattojen yllä ja alla" viittaa René Clairin varhaiseen äänielokuvaan Sous les toits de Paris (Pariisin kattojen alla) (1930).[9]

SF-paraati oli yksi monista ennen talvisotaa valmistuneista suomalaisista elokuvista, joiden ensi-ilta lykättiin, ja ne esitettiin vasta välirauhan aikana. Sen oli määrä saada ensi-iltansa vuosikymmenen viimeisenä päivänä, 31. joulukuuta 1939, mutta sodan takia ensiesitys siirtyi seuraavaan kevääseen. Lokakuun 1939 lopussa Suomen Filmiteollisuus mainosti SF-paraatia elokuvaksi modernista Helsingistä. Tutut suosikkinäyttelijät haluttiin esitellä katsojille uudesta näkökulmasta "hauskan ja elegantin revyyelokuvan tähtinä", jotka "laulavat ja tanssivat elämäniloa vaikeisiin aikoihin".[10]

Kaupallisesti SF-paraati menestyi melko hyvin; se keräsi katsojia hieman ensi-iltavuotensa keskiarvoa enemmän. Vuoden 1945 loppuun mennessä elokuvan oli nähnyt 411 844 maksanutta katsojaa.[10]

Ansa Ikonen oli kuvausten aikana raskaana. Kesän 1939 kuluessa se alkoi näkyä, mutta ohjaaja Norta ei tästä piitannut. Tästä syntyi eripuraa Ikosen ja Nortan välille. Ikonen mainitsee Nortan ainoana ohjaajana, jonka kanssa hänellä elokuvaurallaan oli vaikeuksia.[11]

Sen lisäksi, että SF-paraatin pääosanäyttelijät ovat 1930-luvun lopun suosikkeja, myös pienissä sivuosissa ja avustajatason osissa vilahtelee tunnettuja nimiä, esimerkiksi Verna Piponius ja Rauha Rentola turisteina, Laila Jokimo tanssiravintolan yleisönä, Sylvi Salonen konekirjoittajana ja Jalmari Rinne oopperalaulajana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Petri Nevalainen: Kaikkien aikojen Tauno Palo, Ajatus Kirjat, 2007
  • Suomen kansallisfilmografia 2, Oy Edita Ab 1999, ISBN 951-37-1582-5

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 17.6.2011, sivu D 7
  2. Nevalainen, s. 89
  3. Nevalainen, s. 86
  4. Nevalainen, s. 88
  5. a b c Suomen kansallisfilmografia 4, s. 500 ja 501
  6. Suomen kansallisfilmografia 4, s. 504
  7. MKA: SF-paraati, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 28/2011 s. 17
  8. Leffatykki.fi
  9. Suomen kansallisfilmografia 4, s. 501 ja 502
  10. a b Suomen kansallisfilmografia 4, s. 502
  11. Tuula Saarikoski: Tähtiaika, Weilin+Göös 1980, s. 81