Sōka Gakkai
| Sōka Gokkai | |
|---|---|
 |
|
| Perustettu | 1930 |
| Perustaja | Tsunesaburō Makiguchi |
| Toimiala | Nichiren-buddhalaisuus |
| Toiminta-alue | koko maailma, erityisesti Japani |
| Jäsenmäärä | 12 milj. |
| Puheenjohtaja | Minoru Harada |
| Aiheesta muualla | |
| Sivusto | |
Sōka Gakkai (jap. 創価学会, suomeksi arvoja luova yhteisö) on Japanissa vaikuttava uskonnollinen maallikkoliike, jonka puitteissa harjoitetaan Nichiren-buddhalaisuutta. Liikkeen perusti Tsunesaburō Makiguchi vuonna 1930. Se on ollut varsinkin aiemmin hyvin lähellä Kōmeitō-puoluetta, jonka perustaja oli Sōka Gakkain silloinen johtaja.[1][2] Sōka Gakkai poikkeaa muusta Japanin buddhalaisuudesta siinä, että se ei hyväksy muun uskonnon harjoittamista buddhalaisuuden rinnalla, ei edes šintolaisuuden. Tämän takia liikkeen kannattajia on pidetty epäisänmaallisina, mikä on ollut ongelma varsinkin toisen maailmansodan alla.[3]
Vuonna 2003 Sōka Gakkaihin laskettiin kuuluvan Japanissa 8 210 000 perhettä.
Japanin ulkopuolella liikkeen kattojärjestönä toimii Soka Gakkai International, jolla on jäsenjärjestöjä 192 eri maassa. Suomessa järjestö on toiminut vuodesta 1975 lähtien, ja se on nykyisin rekisteröitynyt uskonnollinen yhdyskunta, jolla on noin 150 jäsentä 15 eri paikkakunnalla (2008).[4]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sōka Gakkain perustaja Tsunesaburō Makiguchi tavoitteli hyvän ja onnellisen elämän mahdollistamista japanilaisille.[5]
Vuonna 1958 Sōka Gakkain johtoon nousi Daisaku Ikeda, joka osoittautui dynaamiseksi organisaattoriksi. Liikkeeseen kuuluneiden perheiden lukumäärä nousi vuoden 1957 750 000:sta vuoteen 1970 mennessä 7 miljoonaan. Sōka Gakkain perustama puolue nousi Japanin kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Fuji-vuoren huipulle ryhdyttiin rakentamaan suurta temppeliä. Sōka Gakkain suosio perustui sen runsaisiin lupauksiin. Uusille jäsenille luvattiin kykyä vastustaa sairautta ja köyhyyttä, jos he tahtoivat uskoa Nichireniin ja luottaa Lotus-kirjoitukseen. Toisaalta niitä, jotka eivät liittyneet Sōka Gakkaihin, uhattiin sairaudella. Uusille jäsenille annettiin myös lupauksia liikenne- ja kaivosonnettomuuksien välttämisestä ja automaattinen palkankorotus ilman lakkoa.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kena Kirsti: Kaukoidän teologian näkökulmia; Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 181. Jyväskylä: Gummerus, 1993. ISBN 951-9111-93-X.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kirsti Kena, Kaukoidän teologian näkökulmia, 1993 sivu 148
- ↑ a b Bjøl, Erling: Kansojen historia. Osa 23. Rikas länsi, s. 556-558. WSOY, 1985. ISBN 951-0-09751-9.
- ↑ Huhtinen, Pekka, TT: Uskonnot ja uususkonnot yhteiskuntamurroksen keskellä ((opintopiirin materiaalia)) teolinst.fi. 2002. Viitattu 11.7.2007.
- ↑ Kimmo Ketola: Uskonnot Suomessa ((digitaalinen tietokanta uskonnoista)) 2008. Kirkon tutkimuskeskus. Arkistoitu 18.11.2011. Viitattu 16.2.2011.
- ↑ Our history sokaglobal.org.
