Sädeluuontuma

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sädeluuontuma on hevosilla esiintyvä etujalkojen krooninen sairaus, jossa sädeluuhun syntyy haurastumia ja muodon muutoksia. Syynä ovat verenkiertohäiriöt, kavion maahan iskeytymisestä johtuvat tärähdykset tai syvän koukistajajänteen aiheuttama puristus. Tyypillistä sädeluuontuma on ratsuhevosille, joilla on ahdaskantaiset tai hevosen kokoon nähden pienet kaviot.

Sädeluuontuman oireet alkavat keskimäärin hevosen ollessa 8-vuotias. Tavallisesti oireilu on aluksi ajoittaista, etujalasta toiseen vaihtuvaa lievää ontumista. Sairauden edetessä ontuminen muuttuu voimakkaammaksi ja jatkuvaksi. Sädeluuhun syntyneitä muutoksia ei voida korjata, mutta sairauden etenemistä voidaan hidastaa ja kipuja lievittää. Hoidossa on tärkeää oikeanlainen kengitys, joka vähentää sädeluuhun kohdistuvaa rasitusta. Hyvällä kengityksellä hevonen saattaa pysyä oireettomana jopa vuosia. Alkuvaiheen tulehdusoireita voidaan lääkitä piikittämällä kavioniveleen esimerkiksi kortisonia. Koska sairauden etenemistä ei voida kokonaan pysäyttää eikä syntyneitä vaurioita parantaa, ennen pitkää hyvästäkään jalkojen hoidosta ei ole apua, vaan hevonen joudutaan lopettamaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Saastamoinen, Markku & Teräväinen, Hanne (toim.): Hevosen ruokinta ja hoito, s. 64. 5. uudistettu painos. ProAgria Maaseutukeskusten Liitto, 2003. ISBN 951-808-109-3.
Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.