Ruusun nimi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ruusun nimi
Il nome della rosa
Ruusun nimi2.jpg
Alkuperäisteos
Kirjailija Umberto Eco
Kieli italia
Genre rikosromaani, historiallinen romaani
Julkaistu 1980
Suomennos
Suomentaja Aira Buffa
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1983
ISBN 951-0-12082-0
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Ruusun nimi (ital. Il nome della rosa) on vuonna 1980 ilmestynyt Umberto Econ kirjoittama dekkarimuotoinen romaani. Kirjan tapahtumat sijoittuvat keskiajalle vuoteen 1327, kuvitteelliseen italialaiseen luostariin. Teoksen on suomentanut Aira Buffa, ja suomennoksen on julkaissut WSOY vuonna 1983.

Romaani sai osakseen maailmanlaajuisen suosion, ja se käännettiin kymmenille kielille. Murhamysteerin suosiota ei haitannut teoksen vaikea ja tiivis sisältö. Eco tuo kansanomaistettuna esiin semiologiset näkemyksensä ja teoriansa kielestä, samat joita hän oli opettanut Torinon yliopistossa.

Kirja kuvaa 1300-luvun luostarielämää hyvin pikkutarkasti. Tapahtumat sijoittuvat benediktiiniläisluostariin aikana, jolloin benediktiinien ja fransiskaanien välillä oli suuria ristiriitoja. Kirja valaisee keskiajan kristinuskossa vallinneita jännitteitä: uskonnollista köyhyyttä korostaneet fransiskaanit olivat katolisen kirkon vallalle suurempi uhka kuin monet harhaoppiset lahkot, kuten apostolici ja dolcinolaiset, joita tuona aikana myös oli paljon. Jos kirkko olisi seurannut fransiskaaneja, sen olisi tullut luopua rikkauksistaan ja maaomaisuuksistaan, jolloin se olisi menettänyt valtansa. Osa kirjassa esiintyvistä henkilöistä, kuten inkvisiittori Bernardo Gui ja minoriitti Michael de Cesena, ovat todellisia historiallisia henkilöitä.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fransiskaanimunkki William Baskerville matkustaa yhdessä oppipoikansa Adson Melkin (nimetty benediktiiniluostari Stift Melkin mukaan) kanssa luostariin, jossa on tapahtunut murha. Juonen edetessä kuolee useita muitakin henkilöitä. Päähenkilöt tutkivat luostarin salaperäistä kirjastoa ja naurun kumouksellista voimaa sekä kohtaavat inkvisition. Luostarin mysteerit ratkeavat ainoastaan Williamin loogisten kykyjen ja päättelyn avulla.

Taustaa ja viittauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

William Baskervillen nimi vihjaa sekä toiseen kuvitteelliseen mestarietsivään Sherlock Holmesiin Arthur Conan Doylen tarinan Baskervillen koira kautta että Vilhelm Occamilaiseen, joka kehitti Occamin partaveitsen loogisen periaatteen, jonka mukaan selityksistä tulisi aina valita yksinkertaisin joka kattaa kaikki tosiasiat. Williamin apulaisen Adsonin nimi puolestaan on sanaleikki sekä Galileo Galilein dialogista, jossa esiintyy henkilö Simplicio (Adso = ad Simplicio, ”Simpliciolle”), että Sherlock Holmesin apulaisesta tohtori Watsonista.

Yhdellä tasolla kirja on selonteko skolastisesta menetelmästä, joka oli hyvin suosittu 1300-luvun filosofiassa. William esittelee deduktiivisen päättelyn voimaa, erityisesti syllogismeja. Hän kieltäytyy hyväksymästä selitykseksi yksinkertaista demonien riivattuna olemista, vaikka demonologia oli keskiajan katolisessa maailmassa suosittu selitys. Apotti puolestaan on sitä mieltä, että luostari elää viimeisiä päiviä ennen Kristuksen toista tulemista. Myös tätä aihetta käsitellään kirjassa laajasti. William osoittaa empiirisillä kyvyillään, että kyse on jostain paljon maallisemmasta. Hän pitää mielensä avoimena, kerää faktoja ja havaintoja, seuraa puhdasta intuitiotaan ja hyödyntää dialektista metodia. Hän tekee näin päätöksiä siitä, mitä hänen tulisi tutkia, aivan kuin skolastikko tekisi. Tarina näyttää myös, kuinka tärkeää on olla valmiina muuttamaan mieltään kun faktat muuttuvat tutkimuksen kuluessa. Vaikka Williamin teorisoidut ratkaisut eivät aina käy yhteen todellisten tapahtumien kanssa, hän ei kykenisi ratkaisemaan luostarin mysteereitä ilman niitä.

Kuten Econ teokset yleensäkin, myös Ruusun nimi sisältää oppineita viittauksia. Sokea kirjastonhoitaja Jorge Burgoslainen on sanaleikki argentiinalaisesta kirjailijasta Jorge Luis Borgesista, joka on vaikuttanut Ecoon suuresti. Borges oli sokea viimeisinä vuosinaan, ja hän oli Argentiinan kansalliskirjaston hoitaja. Hänen novellinsa Baabelin kirjasto on vaikuttanut Econ kirjan salaiseen kirjastoon. Eco vietti jonkin aikaa Toronton yliopistossa kirjoittamassa kirjaa. Kirjassa esiintyvän kirjaston portaat muistuttavat Robarts Libraryn portaita. Kirjassa on kauttaaltaan useita latinankielisiä lainauksia, osa aitoja ja osa keksittyjä. Kirjassa keskustellaan Aristoteleen filosofiasta ja muun muassa islamilaisten filosofien kirjoittamista kommentaareista, sekä millenaristisista harhaopeista kuten fraticelleistä. Kirjassa viitataan useisiin filosofeihin, moniin anakronistisesti, kuten muun muassa Ludwig Wittgensteiniin.

Eco oli tunnettu semiootikko, jonka oppilaat hyödyntävät hänen teoksiaan mielellään pyrkiessään selittämään tieteenalaansa. Econ kertomatyylille olivat tyypillisiä tarinat tarinoiden sisällä, faktojen ja fiktion sekoittaminen sekä tarkoituksellinen kielellinen epämääräisyys. Ratkaisu kirjan keskeisimpään murhamysteeriin löytyy Aristoteleen komediaa käsittelevästä teoksesta. Se on mahdollisesti ollut osa hänen Runousoppiaan, jonka tekstiä ei kuitenkaan ole säilynyt. Eco kuvaa silti sen sisältöä monipuolisesti, ja hänen henkilöhahmonsa reagoivat siihen ajalleen ominaisesti. Vaikka kirjan sisältö ja reaktio on kuvattu realistisesti, se perustuu paljolti Econ oppineisiin arvauksiin ja mielikuvitukseen. Kirjasta on käytännössä mahdotonta erottaa kaikkia historiallisia faktoja fiktiosta.

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisen taskukirjapainoksen kansikuva.

Myöhemmin Ruusun nimen kaltaisia kirjoja, jotka yhdistävät eurooppalaista kulttuurihistoriaa jännityskertomukseen, ovat kirjoittaneet muun muassa Arturo Pérez-Reverte ja Dan Brown.

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruusun nimestä tehtiin elokuva vuonna 1986. Sen ohjasi Jean-Jacques Annaud. Päärooleissa William Baskervillea näytteli Sean Connery ja Adsonia Christian Slater.

Näyttämösovitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruusun nimen ensimmäinen suomenkielinen näyttämösovitus kantaesitettiin vuonna 2008 Rovaniemellä. Dramatisoinnin teki Lauri Sipari, ja näytelmän ohjasi Tytti Oittinen.

Kuunnelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisradion Radioteatteri teki Ruusun nimestä keväällä 2011 kolmiosaisen kuunnelman. Siinä kertojaa, vanhaa Adsonia esittää Esko Salminen, William Baskervillea Kari Heiskanen ja nuorta Adsonia Aaro Wichmann. Kuunnelman on sovittanut Lauri Sipari (2010), ohjannut Vilppu Kiljunen ja äänisuunnittelun tehnyt Ari Mursula.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]