Ruunivoikonhallakko

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ruunivoikonhallakko
Ruunivoikonhallakko ylämaanponi
Ruunivoikonhallakko ylämaanponi
Synonyymit ja lyhenteet
Synonyymit: valkohallakko
Lyhenne: rnvhkko
Genotyyppi
Geeni: AA tai Aa ja EE tai Ee ja DD tai Dd ja CCrC
Selitys: Vähintään yksi dominoiva alleeli A- ja E-lokuksissa (ruunikko) sekä D-lokuksessa (hallakko); lisäksi yksi dominoiva alleeli C-lokuksessa (heterotsygootti voikko).
Fenotyyppi
Runko: Erittäin vaalea rusehtavanvalkoinen
Jouhet: Kaksiväriset; keskeltä tummemmat, reunoilta vaaleammat
Iho: Tumma
Muuta: Aina siima. Jaloissa mustaa. Pää voi jäädä vaaleaksi tai olla hieman harmaa. Siiman lisäksi muut alkukantaiset merkit yleisiä.

Ruunivoikonhallakko eli valkohallakko on hevosen väritys, jossa ruunikon pohjavärin runko on vaalentunut miltei valkoiseksi kahden diluutiogeenin (voikko- ja hallakkogeenit) yhteisvaikutuksesta. Nimitystä valkohallakko käytetään lähinnä vuonohevosten yhteydessä. Ruunivoikonhallakon pään hallakoille tyypillinen tumma "naamiokuvio" jää usein muita hallakkovärejä pienemmäksi ja vaaleammaksi[1].

Vuonohevosilla ruunivoikonhallakko oli jonkin aikaa muodikas väri, mutta sen suosiminen loppui kun huomattiin tämänväristen hevosten jättävän "albiinoja" (oikeammin valkovoikkoja) jälkeläisiä; vuonohevosen rotumääritelmä hyväksyy ainoastaan viisi eri hallakon sävyä.

Vuonohevosten ohella ruunivoikonhallakko väritys on puhdasrotuisilla hevosilla mahdollinen esimerkiksi islanninhevosella, ylämaanponilla, shetlanninponilla ja quarterhevosella.

Samankaltaisia värejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruunivoikonhallakko voi helposti sekoittua kimoväritykseen, johon liittyy myös usein tummaksi jäävät koivet ja mustan ja valkoisen sekainen harja. Selkein ero kirkkaanvaalean ruunivoikonhallakon ja rungostaan vaalean kimon välillä on selän tumma siima: kimoutuminen valkaisee myös siiman. On myös melko epätavallista, että kimo olisi rungostaan puhtaanvalkoinen ja sen jalat olisivat selkeästi mustat; yleensä kimoilla on kimoutumisen viime vaiheisiin asti harmahtavaa karvaa rungossa ja jouhissa, ja jalatkin vaalenevat pitkään tummana pysyviä nivelkohtia lukuun ottamatta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Viitanen, Johanna: Hevosen värit, s. 72. Vudeka, 2007. ISBN 978-952-99464-8-8.
Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.