Ruplavero

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ruplavero oli Suomessa 1840–1924 käytössä ollut veroruplien perusteella määräytynyt maavero.[1] Aiemmin verot suoritettiin monenlaisina luonnontuotteina ja monen eri perusteen mukaan, mikä vaikeutti veronkantoa ja verojen tilityksiä.[2] Maatilojen tuottokykyyn perustuvaa maaverojärjestelmää yksinkertaistettiin 1840 siten, että vanhojen monien veronosoitusten sijaan otettiin käyttöön vain yksi veronosoitus.[3] Veronosoitus oli ilmoitus maatilan maaveron suuruuden laskemisessa käytettävästä veroperusteesta eli veroluvusta ja niistä veroparseleista eli veroesineistä (esimerkiksi rahaa, viljan jyviä, voita tai talia), jotka maaverona kannettiin.[2]

1840-luvulla toimeenpannussa maaverojen järjestelyssä otettiin käyttöön yhden ainoan veronosoituksen lisäksi monien verolukujen sijaan yksi ainoa veroluku eli verorupla. Uudistuksen jälkeen suurin osa veroista suoritettiin ruplaverona eli osaksi rahana ja osaksi muutamana luonnontuotteena.[3][4] Laki ruplaveron lakkauttamisesta annettiin 29. marraskuuta 1924 ja se tuli voimaan vuoden 1925 alussa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nykysuomen sanakirja. Hakusana ruplavero. Helsinki: WSOY, 1951–1961.
  2. a b Iso tietosanakirja. Osa 15, palsta 322–323, hakusana veronosoitus. Helsinki: Otava, 1939.
  3. a b c Iso tietosanakirja. Osa 11, palsta 508–509, hakusana ruplavero. Helsinki: Otava, 1936.
  4. Otavan iso tietosanakirja. Osa 5, palsta 1172, hakusana maavero. Helsinki: Otava, 1963.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ruplavero, Tietosanakirja osa 8, palsta 382. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1916