Ruoholahdenkanava

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ruoholahdenkanava

Ruoholahdenkanava on Helsingin kantakaupungin länsiosassa sijaitseva, 1990-luvun alussa rakennettu kanava, joka johtaa Hietalahdesta Ruoholahteen ja erottaa Jätkäsaaren mantereesta. Kanava kulkee länsi-itä-suunnassa.

Kanavan paikalla sijaitsi vielä 1900-luvun alussa huomattavasti leveämpi luonnontilainen salmi. Sen eteläpuolella sijainneet saaret, Jätkäsaari, Hietasaari ja Saukko, olivat suurelta osin huvilakäytössä. Kun Länsisatamaa alettiin 1910-luvulla rakentaa, saaret yhdistettiin ja niitä laajennettiin täyttämällä osa ympäröivästä vesialueesta. Samalla salmen itäpään poikki rakennettiin leveä pengermäinen yhdistetty katu- ja rautatiesilta, jonka alle jäi vain kapea aukko yhdistämään sen eri puolilla olleet vesialueet. Myöhemmin, 1960-luvulla täytettiin myös osa sillan länsipuolisesta vesialueesta niin, että paikalla ei enää ollut salmea. Alueella sijaitsi muun muassa puutavaraliikkeitä.

Ruoholahtea alettiin 1990-luvun alussa rakentaa asuntoalueeksi, johon liittyi myös Jätkäsaaren pohjoisin osa. Samalla entisen salmen paikalle kaivettiin kanava, jota molemmilta puolilta reunustavat kevyen liikenteen reitit. Kanavan yli rakennettiin Selkämerenkadun katusilta sekä neljä jalankulkusiltaa.

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ruoholahdenkanava.