Rossija 88

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rossija 88
Россия 88
Rossiya 88
Ohjaaja Pavel Bardin
Tuottaja Petr Fedorov Jr.
Valmistustiedot
Valmistusmaa Venäjä
Levittäjä Netflix
Ensi-ilta 2008
Kesto 104 min
Alkuperäiskieli venäjä
Aiheesta muualla
IMDb
AllMovie

Rossija 88 (ven. Россия 88, Rossiya 88) on vuonna 2008 valmistunut venäläinen elokuva, jonka on ohjannut Pavel Bardin. Se kertoo moskovalaisten uusnatsien toiminnasta. Fiktiivisellä tarinalla on todellisuuspohja. Elokuvan nimen 88 viittaa tervehdykseen "Heil Hitler": h-kirjain on aakkosten kahdeksas kirjain. Elokuva kiellettiin Venäjällä, ja ohjaaja sai syytteen ekstremismistä. Muualla se on saanut melko vähän huomiota, joskin se esitettiin Berliinin elokuvajuhlilla ja Suomessa Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla. Yhdysvaltalaisessa viihdelehdessä Varietyssa elokuvaa kiitettiin sen tavasta kuvata muukalaisvihaa.[1]

Elokuvan teon aikaan Venäjällä oli erityisesti vuosina 2004–2010 vallalla maahanmuuttovastaisuus, ja silloin syntyi skiniryhmiä. Aggressiot kohdistuivat usein keskiaasialaista syntyperää oleviin. Viranomaiset tukahduttivat toiminnan, ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Jussi Lassilan mukaan ilmiö hävisi lähes täysin.[1]

Elokuvan kieltämiseen Venäjällä saattoi Lassilan mukaan vaikuttaa se, että juuri pääministerinä aloittanut Vladimir Putin rinnastettiin siinä Adolf Hitleriin. Elokuvan kohtauksessa, jossa viranomaiset tekevät skinien tiloihin etsintää, seinällä oleva Hitlerin kuva käännetään juuri ennen miliisien tuloa toisin päin, ja esiin tulee Putinin kuva.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Lehtonen, Veli-Pekka: Venäjällä itsellään on ollut natsiongelma. Helsingin Sanomat, 28.3.2022. Venäjä perustelee hyökkäystään Ukrainaan natsien tuhoamisella, mutta Venäjällä itsellään on ollut paha natsiongelma.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Russia88 Elokuvan kotisivu (englanniksi, venäjäksi)
  • Rossiya 88 Berlinale.de (englanniksi)