Ross Lynch

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ross Lynch esiintymässä vuonna 2012.

Ross Shor Lynch (s. 29. joulukuuta 1995 Littleton, Colorado, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen laulaja, tanssija ja näyttelijä. Lynch on tauolla olevan yhtyeen R5 ja musiikiduon The Drivers Era laulaja ja rytmikitaristi. Hän on näytellyt muun muassa elokuvissa Teen Beach Movie, Teen Beach 2 ja televisiosarjassa Austin ja Ally.[1] Vuodesta 2018 lähtien Lynch on näytellyt Netflixin kauhusarjassa Sabrina: Pimeällä puolella.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ross Lynch kasvoi Littletonissa, Coloradossa. Hän on toiseksi nuorin viidestä sisaruksista. Hän kävi kotona koulua neljännestä luokasta lähtien. Hän oppi laulamaan sekä soittamaan kitaraa ja pianoa. Ross osaa soittaa pianoa, rumpuja, kitaraa ja bassoa. Ross ja hänen perheensä muuttivat Los Angelesiin Kaliforniaan vuonna 2007, jotta vanhin veli Riker voisi toteuttaa unelmansa viihdebisneksestä. Los Angelesissa Lynchien perhe tapasi perhetuttavan, ja nykyisen yhtyeen jäsenen, Ellington Ratliffin.

Näyttelijän ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lynch koe-esiintyi Disney Channelin ohjelman Austin ja Ally päärooliin vuoden 2011 alussa, ja sai roolin. Sarjan ensimmäinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa 2.12.2011. Hän esittää teinilaulajaa Austin Moonia, joka nousee yhdessä yössä suosioon, kun hänen musiikkivideo myöhemmin ladataan internetiin. Myöhemmin hän muodostaa kumppanuuden Allyn kanssa, jota esittää Laura Marano. Sarjan viimeinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa 10.1.2016.

Keväällä 2012 Ross Lynch aloitti Disney Channelin elokuvan, Teen Beach Movie, kuvaukset. Hän näyttelee miespääosassa Bradya. Lynchin vastanäyttelijä on Maia Mitchell. Elokuva sai Amerikan ensi-iltansa 19.7.2013. Vuonna 2014 hän aloitti elokuvan jatko-osan Teen Beach 2 kuvaukset. Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 26.6.2015.

Ross näytteli pääroolia sarjamurhaaja Jeffery Dahmerin lukiovuosista kertovassa elokuvassa My Friend Dahmer. Elokuvan ensi-ilta Yhdysvalloissa oli 3.11.2017.

Musiikkiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ross on erinomainen kitaristi. Hän osaa soittaa myös pianoa, rumpuja, bassoa sekä ukulelela. Hän opettelee soittamaan viulua ja mandolinia. Lynch on tanssinut Rage Boys Crew -nimisessä tanssiryhmässä. Hän on myös osallistunut yhdysvaltalaiseen tanssiohjelmaan So You Think You Can Dance.

R5

Ross Lynch soittaa kitaraa ja on päälaulaja bandissä R5. Ryhmään kuuluu hänen lisäkseen Rocky Lynch (kitara, laulu), Riker Lynch (basso, laulu), Rydel Lynch (piano, laulu) sekä Ellington Ratliff (rummut). R5 perustettiin vuonna 2009 kun kolme sisarusta (Ross,Rocky,Riker ja Rydel) pyysivät ystäväänsä Ellington Ratliffia mukaan bändiin.Vuonna 2010 R5 julkaisi EP:n nimeltä "Ready Set Rock". Huhtikuussa 2012 bändi ilmoitti nettisivujensa kautta, että heillä on levytyssopimus Hollywood Recordsin kanssa. Vuoden 2013 alussa R5 julkaisi EP:n "Loud". Heidän esikoisalbuminsa "Louder" julkaistiin syyskuussa 2013. R5 järjesti maailmankiertueen vuoden 2014 alussa. Heinäkuussa 2014 he julkaisivat EP:n nimeltä "Heart made up on you". Yhtye julkaisi kappaleen "Smile" 15.11.2014, joka oli heidän ensimmäinen singlensä 10.7.2015 julkaistulta albumilta "Sometime Last Night". Yhtyeen toinen single levyltä, "Let's Not Be Alone Tonight", julkaistiin 13.2.2015, ja kolmas, "All Night", julkaistiin 2.6.2015. Albumin neljännen singlen, "Dark Side", julkaisupäivää ei vielä ole kerrottu.

Austin & Ally

Rossin ensimmäinen kappale tv-sarjassa "A Billion Hits" julkaistiin 2.4.2012. Heinäkuussa 2012 Ross julkaisi ensimmäisen soundtracksinglensä "Heard it on the radio". Syyskuussa 2012 julkaistiin koko soundtrack nimeltään "Austin and Ally".

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tv

Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Huomioita
2009 - Moises Rules! Ross "The Boss" Tähtivieras (kausi 1, jakso 1)
2011–2016 Austin ja Ally Austin and Ally Austin Moon Päärooli
2012 Jessie Jessie Austin Moon Jaksossa "Austin & Jessie & Ally All Star New Year" (kausi 2, jakso 6)
2018–2020 Sabrina: Pimeällä puolella Chilling Adventures of Sabrina Harvey Kinkle Päärooli

Elokuvat

Vuosi Alkuperäinen nimi Rooli Huomioita
2010 Grapple! Aaron Lyhytelokuva
2011 A Day As Holly's Kid Hollyn lapsi 1 Lyhytelokuva
2013 Teen Beach Movie Brady Disney Chanelin täyspitkä elokuva
2015 Teen Beach Movie 2 Brady Disney Chanelin täyspitkä elokuva
2016 Cleo Piers Animaatio
2017 My Friend Dahmer Jeffrey Dahmer Päärooli

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ross Lynch - Bio, Facts, Family | Famous Birthdays Famous Birthdays. Viitattu 29.1.2016.