Rosiglitatsoni

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rosiglitatsoni
Rosiglitatsoni
Rosiglitatsoni
Systemaattinen (IUPAC) nimi
5-[[4-[2-[metyyl(pyridin-2-yyli)amino]etoksi]fenyyli]metyyli]-1,3-tiatsolidiini-2,4-dioni
Tunnisteet
CAS-numero 122320-73-4
ATC-koodi A10BG02
PubChem 77999
DrugBank DB00412
Kemialliset tiedot
Kaava C18H19N3O3S 
Moolimassa 357,432
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 122–123 °C (252–253 °F) [1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus 99 %[2]
Proteiinisitoutuminen 99,8 %[2]
Metabolia Hepaattinen
Puoliintumisaika 3-4 h[2]
Ekskreetio Virtsan mukana
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus
Antotapa Oraalinen

Rosiglitatsoni (C18H19SN3O3) on tiatsolidiinidionijohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä on käytetty lääketieteessä kakkostyypin diabeteksen hoitoon, mutta se vedettiin Euroopan Unionin alueella merkkinoilta vuonna 2010 haittavaikutuksien vuoksi. Eräissä maissa kuten Yhdysvalloissa lääkeaineen myyntilupa on edelleen voimassa.

Ominaisuudet ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rosiglitatsoni sitoutuu peroksisomiproliferaattoriaktivoituihin reseptoreihin ja aktivoi niitä. Näitä reseptoreja on rasvakudoksessa, lihaksissa ja maksassa. Aktivoitumisen seurauksena näiden kudosten herkkyyn insuliinille lisääntyy ja tämän vuoksi verensokeripitoisuus laskee. Rosiglitatsonia käytetään diabeteksen hoidossa lähinnä silloin kuin muut hoitokeinot eivät auta ja sitä voidaan käyttää yhdistelmävalmisteena metformiinin kanssa. Rosiglitatsoni tuli Yhdysvalloissa markkinoille vuonna 1999 ja Euroopassa vuonna 2000.[2][3][4]

Haittavaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillisimpiä rosiglitatsonin aiheuttamia haittavaikutuksia ovat pääkipu, ylähengitysteiden infektiot, nesteen kertyminen elimistöön, painonnousu ja anemia.[2] Meta-analyysien ja useiden tutkimusten perusteella rosiglitatsonin käyttöön sisältyy kohonnut sydänkohtauksen riski. Tämän riskin vuoksi Euroopan lääkevirasto EMEA perui rosiglitatsonin myyntiluvan vuonna 2010.[4][5]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rosiglitatsonin synteesin ensimmäisessä vaiheessa 2-klooripyridiini reagoi 2-(N-metyyliamino)etanolin kanssa. Seuraavassa vaiheessa tämä yhdiste reagoi emäksisissä olosuhteissa p-fluoribentsaldehydin kanssa nukleofiilisella aromaattisella substituutiolla. Muodostuvan välituotteen aldehydiryhmä kondensoituu emäksisissä olosuhteissa tiatsolidiini-2,4-dionin kanssa. Synteesin viimeinen vaihe on kaksoissidoksen pelkistys.[6]

Rosiglitazone synthesis.png

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hilmar Bischoff: Oral Antidiabetic Drugs, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 21.2.2018.
  2. a b c d e Carl Erik Mogensen: Pharmacotherapy of Diabetes, s. 87-95. Springer, 2007. ISBN 978-0-387-69736-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2.2.2018). (englanniksi)
  3. Juha Rouru & Risto Huupponen: 45. Diabeteslääkkeet Farmakologia ja toksikologia. Medicina. Viitattu 21.2.2018.
  4. a b Hanna Leskinen & Erkki Palva: Mitä opimme rosiglitatsonin tarinasta? Duodecim, 2011, 127. vsk, nro 10, s. 960-961. Artikkelin verkkoversio Viitattu 21.2.2018.
  5. Tiina Lautala: Rosiglitatsoni poistuu markkinoilta Lääkärilehti. 24.9.2010. Viitattu 21.2.2018.
  6. Douglas Scott Johnson, Jie Jack Li: The art of drug synthesis. Wiley-Interscience, 2007. ISBN 978-0-471-75215-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 21.2.2018). (englanniksi)