Rosenthal (posliinitehdas)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rosenthal on saksalainen posliinitehdas. Se on suurimpia posliinin ja muiden taloustavaroiden valmistajia. Vuodesta 2009 Rosenthalin on omistanut italialainen Sambonet Paderno Industrie.

Jugendtyylinen Rosenthal-maljakko 1900-luvun taitteesta.

Yrityksen perustaja Philipp Rosenthal siirtyi posliininmaalausyrityksensä kanssa Werlistä Nordrhein-Westfalenista Baijeriin koillisosan Selbiin, jossa hän harjoitti posliininmaalausta Erkersreuthin linnassa. Yritys perustettiin 1879[1], ja se toimi yli sata vuotta perheyrityksenä. Yrityksellä oli vuonna 2009 noin 1 200 työntekijää, joista tuhatkunta Saksassa[2].

Philipp Rosenthalin poika Philip Rosenthal (1916–2001) oli yrityksen johdossa, mutta lisäksi hän oli sosialidemokraattinen poliitikko. Rosenthal-yhtiö onkin ollut tunnettu työpaikkademokratiastaan ja työntekijöiden hyvästä kohtelusta.[3].

Vuodesta 1997 pörssinoteeratun Rosenthal AG:n suurin omistaja oli brittiläis-irlantilainen Waterford Wedgwood plc, kunnes se pilkottiin vuonna 2009 talousvaikeuksien vuoksi. Tuolloin jo konkurssiin asetettu Rosenthal siirtyi italialaisen Sambonet Paderno Industrie -yhtiön omistukseen[2] ja muut osat Waterford Wedgwoodista vuonna 2015 suomalaiselle Fiskarsille[4].

Monet suomalaiset muotoilijat, kuten Timo Sarpaneva[5], Nanny Still[1] ja Tapio Wirkkala[6], ovat suunnitelleet Rosenthalille tuotteita.

Rosenthalin tuotemerkkejä:

  • Rosenthal studio-line
  • Rosenthal classic
  • Rosenthal Home Designs
  • Rosenthal meets Versace
  • Thomas - The Trend Factory
  • Hutschenreuther
  • Hutschenreuther Kunstabteilung

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Helkama, Iris: Taidetta Euroopan ruokapöytiin. (Juttu Nanny Stillin näyttelystä Riihimäen lasimuseossa) Helsingin Sanomat, 19.5.1996, s. 21. Näköislehden aukeama (maksullinen).
  2. a b Sambonet Buys Porcelain Maker Rosenthal manufacturing.net. 20.7.2009. Viitattu 15.3.2021.
  3. Jokinen, Osmo: Philip Rosenthal – sosialisti kapitalistina. Helsingin Sanomat, 4.1.1985, s. 39. Näköislehti (maksullinen) Viitattu 15.3.2021.
  4. Kajaani, Petri: Fiskarsin Wedgwood suunnittelee tuotannon vähentämistä ja yt-neuvotteluja Englannissa inderes.fi. 21.03.2019. Viitattu 15.3.2021.
  5. Sarpaneva valtaa Keski-Eurooppaa. Helsingin Sanomat, 3.11.1971, s. 20. Näköislehden aukeama (maksullinen).
  6. Tapio Wirkkala lähtee Rosenthalin tehtaille. Helsingin Sanomat, 25.2.1957, s. 8. Näköislehden aukeama (maksullinen).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rosenthal (posliinitehdas).