Roottoripurje

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Roottoripurje on putkilomainen "purje", joka hyödyntää työntövoimaa synnyttävää paine-eroilmiötä eli Magnus-voimaa. Ilmiö perustuu siihen, että pyörivä pinta vetää ilmaa esineen eri puolilla eri paineella, jolloin esine siirtyy pienemmän paineen suuntaan.[1][2]

Suomalaisen Norsepower-yrityksen kehittämä roottoripurje on laivan kanteen kiinnitettävä jopa 30-metrinen putkilo. Sellaiset on asennettu toistaiseksi yhteen alukseen, Boren ro-ro-rahtilaivaan Estradeniin. Roottoripurjeen avulla aluksen polttoainekuluissa säästyi noin viisi prosenttia, mutta prosenttiosuuden arvioidaan nousevan isoilla laivoilla kymmeneen, jopa kahteenkymmeneen prosenttiin, ja rahallisesti kyse voi olla sadoistatuhansista euroista. Samanlainen tuulipropulsiotekniikkaa hyödyntävä roottoripurje tulee Viking Linen risteilijään sekä vuonna 2018 Viking Graceen. Sellainen on tulossa myös Maerskin öljytankkeriin testikäyttöön. Maersk on arvioinut roottoripurjeen maksavan hankintahintansa takaisin noin neljässä vuodessa.[1]

Aiemmin roottoripurjeen kehittäminen kaupalliseen käyttöön ei ole ollut kannattavaa muun muassa öljyn halvan hinnan vuoksi, mutta 2000-luvulla siitä on tullut kannattava teknologia ympäristövaatimusten tiukennuttua. Lisäksi roottoreihin käytettävä materiaali on entistä kestävämpää.[1]

Tuulienergiaa käyttävä Flettner-roottorilla kulkeva alus Buckau, myöhemmin nimellä Baden Baden ylitti Atlantin.

Roottoripurjeteknologiaa kehitti 1920-luvulla saksalainen keksijä Anton Flettner. Sitä kokeili 1920-luvulla puuveneessään suomalainen insinööri Sigurd Savonius, mutta laajempaa kiinnostusta esimerkiksi suurilla laivoilla se on alkanut herättää 2000-luvulla.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Teemu Luukkka: Purjeet palaavat valtamerille. Helsingin Sanomat, 3.4.2017, s. A 26–27.
  2. Teemu Luukkka: Paine-ero tekee putkilosta purjeen. Helsingin Sanomat, 3.4.2017, s. A 27.