Rolf Alander

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rolf Adolf Alander (s. 28. elokuuta 1936 Viipuri)[1] on suomalainen ekonomi, liikemies ja laivanvarustaja, joka tuli 1960- ja 1970-luvulla tunnetuksi Avomeri Line -varustamostaan ja 1980-luvulla yhtiöihinsä liittyneistä monista perättäisistä, varattomuuteen rauenneista konkursseista. Hän omisti vuosina 1970–1986 myös Humppilan lasitehtaan[2] ja 1976–1985 Kumelan lasitehtaan[3]. Sittemmin Rolf Alander on vuosikymmeniä hoitanut 20 hehtaarin ja yli 10 000 omenapuun Vohloisten puutarhaa Lohjalla[4][5].

Särkisalossa toimineen pienvarustamon omistajan ainoa lapsi Rolf Alander perusti vuonna 1961 Avomeri-Line-varustamon ja osti sille kahdeksan käytettyä tankkilaivaa[6]. Kun suomalaispankit eivät antaneet rahoitusta, sitä löytyi Saksasta, jonne hän perusti myös kaksi tytäryhtiötä, M/S Starmark Rederei Heyerin Bremeniin 1968 ja Alander Frachtschiff KG:n Hampuriin 1970[7]. Hän osti 1970-luvun alussa myös Ångbåts Aktiebolaget Åland -nimisen laivanvarustamon[8]. Avomeri-varustamo oli edelläkävijä satama-aikaa säästävien lyhyiden reittien ro-ro-alusten käyttöönotossa,[9] ja yhtiöön kuului myös Suomen ensimmäinen merikonttien korjaamo. Vuonna 1970 Alander osti pakkohuutokaupassa yllättäen Humppilan lasitehtaan[10]. 1970-luvun lopulla Rolf Alander omisti Länsi-Saksassa kommandiittiyhtiönä toimineen varustamon Alander Frachtschiff KG. Hän oli tutkintavankeudessa Hampurissa yhtiöön liittyneiden väärinkäytösepäilyjen takia[11]. Myöhemmin norjalainen erityisluottolaitos otti haltuunsa Alanderin saksalaisvarustamon viidestä laivasta neljä[12][13].

Avomeri hakeutui konkurssiin 1980,[13] sitten Kumelan lasitehdas vuonna 1981 nimellä Maderakka Oy. Samana vuonna Alanderin Ruotsissa omistama Hyllinge Glashyttan AB hakeutui konkurssiin. 1970-luvun lopulta asti Rolf Alander omisti raisiolaisen höyry- ja lämminvesikattiloita valmistaneen Vapor-konepajan ja muutti sen nimeksi Konsan Konepaja, joka hakeutui konkurssiin 1979. Samalla kuitenkin Alanderin yhtiö nimeltä Anu Shipping Oy muutettiin nimelle Vapor, joka hakeutui konkurssiin 1983. Konepajaa jatkamaan perustettu kolmas yritys Vapor Trading hakeutui konkurssiin 1984[14][15]. Vuosien 1982 ja 1983 paikkeilla hakeutuivat konkurssiin Alanderin omistamat yhtiöt Limingan Konepaja,[16] Kumelan lasitehtaan toimintaa jatkanut Alfra Shipping[17] ja Aila Shipping. Alander-yhtiöitä olivat noihin aikoihin myös ainakin Humppilan Lasitehdas, Humppilan Teollisuus Oy, jälleen uudella nimellä jatkanut Kumelan lasitehdas, Vapor Consulting, uusi Avomeri Oy (konkurssi 1991) sekä Metsäaron teollisuus ja kiinteistö Oy (lakannut 2007), aiemmalta nimeltään Alander Group of Companies Oy.[18][19][20]

Rolf Alander vieritti syyn eri konkursseista alaisinaan toimineiden palkkajohtajien niskoille[21]. Heidän mukaansa Alander ei osallistunut omistamiensa yhtiöiden toimintaan juuri muutoin kuin siirtämällä niistä varoja pois muun muassa ylimääräisin yhtiökokouksin, osakepääoman korotuksin ja kuittaamalla konsernin eri yhtiöiden velkoja toisilleen eri tavoin. Työntekijät eivät aina tienneet, minkä nimisessä yrityksessä olivat milloinkin töissä.[18]

Turun hovioikeus tuomitsi Alanderin vuonna 1985 viiden kuukauden ehdolliseen rangaistukseen Konsan Konepajan konkursseista,[22] ja Limingan Konepajan konkurssin osalta Rovaniemen hovioikeus tuomitsi Alanderin joulukuussa 1986 vuodeksi vankeuteen epärehellisenä ja huolimattomana velallisena tehdystä konkurssirikoksesta. Näiden yhdistelmänä tuloksena oli yksi vuosi, yksi kuukausi ja 20 päivää vankeutta. Tammikuussa 1987 Piikkiön kihlakunnanoikeus hylkäsi kaikki Konsan Konepajan konkurssisarjaa koskeneet syytteet vanhentuneina tai toteennäyttämättöminä. Se hylkäsi myös kaikki Rolf Alanderiin kohdistetut vahingonkorvausvaateet, joita olivat tehneet muun muassa työvoimaministeriö ja verohallinto.[23][24][25]

Alanderin ja samoihin aikoihin sattuneet paitatehtailija Pauli Hollménin ja Ylipelkosen veljesten Hehkumuovin sarjakonkurssit nostivat keskustelua yli satavuotiaan konkurssisäännön voimattomuudesta taitavia tekijöitä ja monimutkaisia konsernirakenteita vastaan[15][26]. Juttusarjat vauhdittivat 1980-luvun alkupuolella liiketoimintakiellon saamista sanktioksi vastaavissa tapauksissa. Vuonna 1985 säädettyä lakia liiketoimintakiellosta[27] kutsuttiin valmisteluvaiheessa nimellä ”Lex Alander”.[18]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ”Alander, Rolf”, Kuka kukin on 1978, s. 37. Otava, 1978. Teos Runeberg.org-palvelussa.
  2. Humppila – Lasiteollisuuden Kauhukakara / Humppilan Lasitehtaan historia Humppilan kunta. Päiväyksetön. Viitattu 2.4.2022.
  3. Piispa siunasi lasitehtaan uunit. Helsingin Sanomat, 13.1.1979, s. 11. Näköislehti (maksullinen).
  4. 600 vuotta omenanviljelyä K-Ruoka. 4.9.2019. Arkistoitu 28.1.2022. Viitattu 2.4.2022.
  5. Mäkelä, O: Lohjan kunta on Uudenmaan omenaisin paikkakunta. Helsingin Sanomat, 21.5.1993. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.4.2022.
  6. Avomeri Line faktaomfartyg.se. Viitattu 2.4.2022.
  7. Koskenniemi, Tuula: Rolf Alander, laivanvarustaja. Suomen Kuvalehti, 1973, nro 24, s. 36–41. Näköislehti (maksullinen).
  8. Ångbåts Aktiebolaget Åland Pörssitieto. Viitattu 2.4.2022.
  9. Hava, Jouko: Avomeri Oy venyttää lonkeroitaan. Lastilauttalinja avaa yhteyden Etelä-Ruotsiin. Helsingin Sanomat, 26.9.1972, s. 19. Näköislehti (maksullinen).
  10. Laivoista lasitehtaisiin. Helsingin Sanomat, 10.1.1978, s. 7. Näköislehti (maksullinen).
  11. Avomeren toimitusjohtaja miljoonatakuilla vapaaksi. Helsingin Sanomat, 10.1.1978, s. 7. Näköislehti (maksullinen).
  12. Avomeri Oy haastoi norjalaispankin oikeuteen. Helsingin Sanomat, 3.7.1980, s. 22. Näköislehti (maksullinen).
  13. a b Laivaton Avomeri Oy haki itse itsensä konkurssiin. Helsingin Sanomat, 1.11.1980, s. 42. Näköislehti (maksullinen).
  14. Alander-yhtiöiden Vaporia uhkaa konkurssi. Helsingin Sanomat, 23.9.1984, s. 40. Näköislehti (maksullinen).
  15. a b Vapor Trading kolmannen kerran konkurssiin. Helsingin Sanomat, 17.10.1984, s. 35. Näköislehti (maksullinen).
  16. Limingan Konepaja Oy:n konkurssin setviminen siirtyy syyskuuhun. Helsingin Sanomat, 25.7.1985, s. 8. Näköislehti (maksullinen).
  17. Kumelan lasitehdasta uhkaa nyt konkurssi. Helsingin Sanomat, 21.9.1983, s. 30. Näköislehti (maksullinen).
  18. a b c Backman, Nils-Eric: Konkurssi, uusi yhtiö, uusi nimi... Alander-yhtiöiden kuurupiilo jatkuu. Helsingin Sanomat, 28.8.1983, s. 21. Näköislehti (maksullinen).
  19. Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä, Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 2.4.2022.
  20. Alanderin konkurssijuttu laajeni jälleen Turussa. Helsingin Sanomat, 12.3.1986, s. 13. Näköislehti (maksullinen).
  21. Vaporin konkurssin pääsyytetty vierittää vastuun palkkajohtajille. Helsingin Sanomat, 23.4.1986, s. 13. Näköislehti (maksullinen).
  22. Konsan Konepajan konkurssista viisi kuukautta ehdollista. Helsingin Sanomat, 23.11.1983, s. 10. Näköislehti (maksullinen).
  23. Verottaja perää Vaporin omistajalta viittä miljoonaa. Helsingin Sanomat, 4.12.1985, s. 14. Näköislehti (maksullinen).
  24. Piikkiön KO hylkäsi kaikki konepajan omistajan syytteet. Helsingin Sanomat, 21.1.1987, s. 14. Näköislehti (maksullinen).
  25. Konsan Konepaja sai miljoonien korvausvaateet. Helsingin Sanomat, 5.10.1983, s. 7. Näköislehti (maksullinen).
  26. Backman, Martti: Varaton konkurssi on tuottoisa rikos, sekä kainalojuttu Ammattilaiset pistävät konkurssit ketjuun. Helsingin Sanomat, 23.5.1982, s. 9. Näköislehti (maksullinen).
  27. 13.12.1985/1059 Laki liiketoimintakiellosta, Finlex. Viitattu 2.4.2022.