Rogunin pato

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rogunin pato
Tyyppi patoallas ja vesivoimala
Teho 3 600 MW (valmistuessaan)
Tuotanto 16.11.2018- (1. generaattorin käyttöönotto)
Omistaja Barki Tajik (Tadžikistanin valtio)
Rakentaminen aloitettu 1976, uudelleen 2016
Valmistunut rakenteilla
Sijainti Rogun (kaupunki), Erityisalue, Tadžikistan
Koordinaatit 38.6830°N, 69.7720°E

Rogunin pato on rakenteilla oleva suuri patoallas vesivoimaloineen Vahšjoessa Tadžikistanin erityisalueen Rogunin kaupungin alueella (tadžikiksi Роғун), linnuntietä runsas 50 kilometriä Norakin padosta koilliseen (yläjuoksulle). Rogunin padosta on suunniteltu maailman korkeinta ihmisen rakentamaa maa-ainespatoa; valmistuessaan sen korkeuden on suunniteltu olevan 335 metriä. Rogunin vesivoimalaitokseen tulee kuusi 600 MW:n Francis-turbiinia, joiden yhteisteho on 3 600 MW.[1][2][3]

Rogunin padon sijainti Tadžikistanissa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voimalapadon rakentaminen alkoi vuonna 1976, jolloin Tadžikistan kuului Neuvostoliittoon. Tadžikistanin itsenäistyttyä vuonna 1991 hankkeen rahoitus väheni merkittävästi. Vuonna 1993 tulvavedet tuhosivat keskeneräiseksi jääneen patorakennelman suurelta osin.[1]

Hanketta yritettiin käynnistää uudelleen. Vuonna 2004 Tadžikistan ja Venäjä sopivat padon rakentamisesta valmiiksi. Mukaan tuli venäläinen suuryhtiö Rusal, joka halusi samalla uudistaa seudun alumiinitehdasta (Tursunzoda) ja turvata vesivoimalalla alumiinituotannon energiansaantia. Tämä rakentamissopimus purettiin vuonna 2009.[4][5]

Tadžikistan pyrki 2010-luvulle tultaessa hankkimaan rahoitusta patoprojektille myymällä patoyhtiön osakkeita kansalaisilleen ja mainostamalla hanketta laajalti tiedotusvälineissä. Rahoitusta hankittiin myös suoraan virkamiesten palkasta pidättämällä ja opiskelijoilta saatettiin vaatia maksua vesivoimalaan ehtona tenttiin pääsemiselle. Menettelyllä saatiin kokoon luokkaa 200 miljoonaa dollaria.[6][4][7] Joitain vauvoja jopa nimettiin tänä aikana hankkeen kunnioittamiseksi nimellä Rogunshoh (Kuningas Rogun) tai Sahmiyabon (Osake).[7] Kansainväliset rahoittajat, kuten Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF), vaativat osakemyynnin lopettamista. Vuoteen 2012 mennessä oli ehditty rakentaa muun muassa juoksutustunneleita pääpadon rakennustöiden aikaisen virtauksen kanavoimiseksi muualle. Hanke pysähtyi Maailmanpankin käynnistämien vaikutusarviointien vuoksi.[4] Hanketta arvosteli näkyvästi muun muassa (Amudarjan valuma-alueen vesivaroja laajasti keinokasteluun käyttävän) Uzbekistanin ensimmäinen presidentti Islom Karimov.[3][4][8][9] Sittemmin Tadžikistan on sopinut myyvänsä sähköä Uzbekistaniin edullisesti ja maiden väliset suhteet ovat lämminneet.[10][9]

Kattavammin arvioitu patohanke käynnistettiin jälleen vuonna 2016. Hankkeen pääurakan voitti italialainen rakennuskonserni Salini Impregilo S.p.A., ja urakan kustannusarvio oli 3,9 miljardia Yhdysvaltain dollaria.[3][7][2][11][12] Rakennushankkeen kokonaiskestoksi yhtiö esittää hankesivullaan 11,5 vuotta (138 kk).[13][14]

Rogunin pato voimalaitoksineen on osa Tadžikistanin valtiollisen Barki Tajik -energiayhtiön voimalaitoshankkeita.[15] Hankkeen myötä Tadžikistanin arvioidaan saavuttavan energiaomavaraisuuden myös talvikuukausina ja pystyvän myymään merkittävän määrän sähköenergiaa Pakistaniin ja Afganistaniin.[7][16]

Marraskuussa 2018 uutisoitiin maa-ainespadon nousseen runsaan 75 metrin korkeuteen. Rogunin vesivoimalaitokseen liittyvissä rakennustöissä raportoitiin olevan noin 20 000 henkeä, joista noin 3 000 rakensi Rogunin patoa. Padon synnyttämän Rogunin tekojärven tilavuus on tässä vaiheessa 214 miljoonaa kuutiometriä (0,214 km3), mikä mahdollistaa Rogunin vesivoimalan ensimmäisen generaattorin käyttöönoton. Tämän on suunniteltu tapahtuvan juhlavasti Presidentin päivän tilaisuudessa 16. marraskuuta 2018.[17][18][5] Toinen generaattori on otettiin käyttöön syyskuussa 2019.[19][20] Valmistuessaan 2020-luvun lopulla Rogunin patoaltaan tilavuudeksi on arvioitu 13,3 kuutiokilometriä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Rogun Dam. Dam, Tajikistan Encyclopædia Britannica, britannica.com. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)
  2. a b Avaz Yuldoshev: Tajik deputies inspected the construction of Rogun HPPArkistoitu kopio Asia-Plus Media Group, asiaplus.tj. 29.8.2016. Arkistoitu 14.11.2018. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)
  3. a b c Antti Lehtonen: Maailman korkeimman padon rakennustyöt alkoivat – kärjistyykö kiista vesivarannoista? 30.10.2016. Ilta-Sanomat, is.fi. Viitattu 16.11.2018. (suomeksi)
  4. a b c d Catherine Putz: Dam Deja-Vu: Construction Begins at Rogun 1.11.2016. The Diplomat, thediplomat.com. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)
  5. a b More than 20000 people now work at the site for conduction of Roghun HPP ca-voice.info. 15.11.2018. Viitattu 16.11.2018. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  6. Joshua Kucera: Tajikistan’s Dream (pdf) Summer 2013. The Wilson Quarterly, wilsonquarterly.com. Viitattu 16.11.2018. (englanniksi)
  7. a b c d Tajikistan: Italians Picked for Rogun Dam Contract 1.7.2016. eurasianet.org. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)
  8. Hilary Kramer: Tajikistan’s Rogun Dam to Be the Big Game-Changer 22.4.2013, päiv. 6.12.2017. Huffington Post, huffingtonpost.com. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)
  9. a b Joseph Hammond: Uzbekistan and Tajikistan: No more dam problems? 30.7.2018. The Defence Post, thedefensepost.com. Viitattu 16.11.2018. (englanniksi)
  10. Catherine Putz: Tajikistan Resumes Supplying Uzbekistan with Electricity 4.4.2018. The Diplomat, thediplomat.com. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)
  11. Assessment Studies for Proposed Rogun Hydropower Project in Tajikistan 1.9.2014. Maailmanpankki, worldbank.org. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)
  12. Tajik President Officially Launches Construction Of Rogun Dam 29.10.2016. rferl.org. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)
  13. First Rogun dam milestone 14.6.2017. Salini Impregilo S.p.A., salini-impregilo.com. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)
  14. Rogun Hydropower Project Salini Impregilo S.p.A., salini-impregilo.com. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)
  15. Generation OSHC "Barki Tojik", barqitojik.tj. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)
  16. Energy market of TajikistanArkistoitu kopio konsulttiyhtiö Tajhydro, tajhydro.tj. Arkistoitu 9.7.2018. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)
  17. Uzbek minister to participate in ceremony of introducing the first unit of Roghun HPP into operation ca-voice.info. 12.11.2018. Viitattu 16.11.2018. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  18. Roghun hydropower plant ready to generate electricityArkistoitu kopio (uutisen pidempi versio venäjäksi) Asia-Plus Media Group, asiaplus.tj. 14.11.2018. Arkistoitu 15.11.2018. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)
  19. Aziz Egamov: Uzbekistan’s Impending Water Crisis 5.9.2019. The Diplomat, thediplomat.com. Viitattu 24.10.2019. (englanniksi)
  20. Second unit launched at 3600MW Rogun project, Tajikistan 1.9.2019. waterpowermagazine.com. Viitattu 24.10.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]