Rod Smallwood

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rod Smallwood
Rod Smallwood vuonna 2008.
Rod Smallwood vuonna 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt17. helmikuuta 1950 (ikä 74)
Huddersfield, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Kansalaisuus  Englanti
Ammatti manageri, tuottaja, yrittäjä
Titteli Iron Maiden -yhtyeen manageri
Muut tiedot
Aktiivisena 1969–
KoulutusTrinity College, Cambridgen yliopisto
Aiheesta muualla
Kotisivu

Roderick Charles "Rod" Smallwood (s. 17. helmikuuta 1950 Huddersfield, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta) on brittiläinen musiikkialan vaikuttaja. Smallwood on toiminut esimerkiksi tuottajana ja managerina, ja hän on parhaiten tunnettu työstään brittiläisen heavy metal -yhtye Iron Maidenin managerina. Smallwood on toiminut yhtyeen managerina yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Andy Taylorin kanssa 1970-luvun lopulta lähtien, ja on myös perustanut esimerkiksi brittiläisen levy-yhtiö Sanctuary Recordsin yhdessä Taylorin kanssa vuonna 1979.

Eräs yhtye, jota Smallwood manageroi ennen Iron Maidenin manageriksi ryhtymistään, oli glam rock -yhtye Steve Harley & Cockney Rebel.

Smallwoodin perustama Sanctuary Records oli Britannian suurin indie-levy-yhtiö ja maailman suurin musiikkialan indie-manageriyhtiö, kunnes se lopetti toimintansa vuonna 2007. Sittemmin Smallwood on yhdessä Andy Taylorin kanssa perustanut Phantom Music Managementin, joka on keskittynyt yksinään Iron Maidenin asioiden hoitamiseen.

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.