Robert Fripp

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Robert Fripp
Robert Fripp kiertueella King Crimsonin kanssa vuonna 2007.
Robert Fripp kiertueella King Crimsonin kanssa vuonna 2007.
Henkilötiedot
Syntynyt 16. toukokuuta 1946 (ikä 72)
Muusikko
Aktiivisena 1968–
Tyylilajit progressiivinen rock, psykedeelinen rock, ambient
Soittimet kitara, mellotron
Yhtyeet King Crimson
League of Gentlemen
G3 (2004)
The League of Crafty Guitarists
Toyah Willcox
Fripp & Eno
Slow Music
Aiheesta muualla
MusicBrainz

Robert Fripp (s. 16. toukokuuta 1946 Dorset, Englanti) on kitaristi ja säveltäjä, joka on parhaiten tunnettu King Crimson -yhtyeen perustajana ja ainoana pysyvänä jäsenenä. Yli viisikymmentä vuotta kestäneen uransa aikana hän on luonut monentyylistä musiikkia ja osallistunut useisiin muiden levytysprojekteihin.

Varhaisura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frippin musiikillinen ura alkoi vuonna 1967, kun hän perusti yhtyeen basisti Peter Gilesin ja rumpali Michael Gilesin kanssa. Vaikkei Giles, Giles and Fripp menestynyt konserteissa, onnistui se silti julkaisemaan kaksi singleä sekä LP-levyn The Cheerful Insanity of Giles, Giles and Fripp. Myöhemmin yhtyeen tuotannosta julkaistiin kokoelma nimellä The Brondesbury Tapes.

Varhainen King Crimson[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen hajottua Fripp ja rumpali Michael Giles alkoivat suunnittella King Crimsonin perustamista vuonna 1968 yhdessä Greg Laken, Peter Sinfieldin ja Ian McDonaldin kanssa. LP-levy In the Court of Crimson King, julkaistiin loppuvuodesta 1969. Yhtye hajosi pian tämän jälkeen, mutta King Crimson syntyi vuosien kuluessa uudelleen useita kertoja – koostuen aina eri soittajista. Fripp on King Crimsonin ainoa alkuperäinen ja vakituinen jäsen[1].

Sivuprojektit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

King Crimsonin ollessa hyllyllä Frippillä on ollut useita sivuprojekteja. Yhteistyössä Brian Enon kanssa hän äänitti levyt No Pussyfooting vuonna 1973 ja Evening Star vuonna 1975. Näillä levyillä oli useita musiikkiteknisiä kokeiluja, kuten nauhakaiku, jolla oli oleva keskeinen osa Frippin myöhemmissä töissä. Laitteisto leimautui niin voimakkaasti Frippiin että sen tuottamia ääniä ruvettiin kutsumaan "Frippertronicsiksi".

Fripp vietti osan 1970-luvun lopusta poissa musiikkiteollisuudesta. Tuona aikana hän perehtyi Gurdjieffin opetuksiin, jotka tulisivat myöhemmin vaikuttamaan hänen työhönsä Guitar Craftilla. Vuonna 1976 hän palasi musiikkityön pariin studiokitaristiksi Peter Gabrielin samannimiselle levylle, joka julkaistiin seuraavana vuonna. Fripp osallistui levyn promootiokiertueeseen, mutta pysyi sivussa. Hänet esiteltiin yleisölle "Dusty Rhodesina".

Vuonna 1977, kolme vuotta King Crimsonin John Wettonin aikaisen inkarnaation jälkeen, Fripp sai puhelinsoiton Brian Enolta, joka osallistui David Bowien Heroes-levyn tekemiseen. Fripp tuli mukaan, mistä alkoi sarja yhteistyöhankkeita eri muusikoiden kanssa. Kohta Fripp oli mukana Peter Gabrielin toisella studioalbumilla ja teki yhteistyötä Daryl Hallin kanssa Sacred Songs -levyllä. Tänä aikana Fripp alkoi tehdä soolomateriaalia, jonka tekemiseen osallistui monia muusikoita, kuten Eno, Gabriel ja Hallin, mutta myös Peter Hammill, Jerry Marotta, Phil Collins, Tony Levin ja Terre Roche. Tämä materiaali muodosti lopulta hänen ensimmäisen soololevynsä, Exposure (1979), jota seurasi Frippertronics-kiertue samana vuonna. New Yorkissa Fripp osallistui Blondien ja Talking Headsin levyihin ja konsertteihin ja tuotti The Rochesin ensimmäisen levyn.

Frippin yhteistyö Buster Jonesin, Paul Duskin ja David Byrnen kanssa tuotti God Save the Queen/Under Heavy Manners -levyn 1980. Samana vuonna hän kokosi "second-division touring new wave instrumental dance bandiksi" eli "toisen divisioonan kiertäväksi uuden aallon instrumenttitanssiyhtyeeksi" kutsumansa yhtyeen, jonka nimeksi tuli League of Gentlemen. Jäsenet olivat Sara Lee, Barry Andrews ja Johnny Toobad.

King Crimsonin 1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1981 King Crimson kokoontui uudelleen. Frippin lisäksi entisistä jäsenistä oli mukana rumpali Bill Bruford, kun taas uusia olivat amerikkalaiset Adrian Belew ja Tony Levin. Joukko esiintyi ensin nimellä "Discipline", mutta Fripp huomasi että yhtyeen jäsenet pitivät "King Crimsonia" parempana vaihtoehtona. Kolmen julkaistun levyn jälkeen kokoonpano hajosi vuonna 1984 ja The League of Gentlemen pian sen jälkeen.

Samaan aikaan Fripp teki kaksi levyä vanhan ystävänsä, The Policen Andy Summersin kanssa. Fripp ja Summers soittivat I Advance Masked -levyllä kaikki instrumentit. Bewitched oli enemmän Summersin projekti. Hän tuotti kyseisen levyn ja teki sillä yhteistyötä muidenkin kuin Frippin kanssa.

Guitar Craft[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frippille tarjottiin opetuspaikkaa American Society for Continuous Eductionista (ACSE) Claymont Courtista, Länsi-Virginiasta 1984. Hän oli ollut tekemisissä ASCE:n kanssa vuodesta 1978, loppujen lopuksi sen hallituksessa, ja oli pitkään harkinnut kitaransoiton opettamista. Hänen kurssinsa, Guitar Craft, oli alkanut 1985, yksi tuotoksista oli performanssiyhtye The League of Crafty Guitarists, joka on julkaissut useita levyjä. 1986 hän julkaisi ensimmäisen kahdesta vaimonsa,Toyah Willcoxin kanssa yhteistyössä tehdystä levystä.

Soundscapes[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fripp palasi äänittämään soolona vuonna 1994 käyttäen päivitettyä versiota Frippertronicsin tekniikasta, jossa hän käytti nyt nauhojen sijasta digitaalista tekniikkaa. Fripp julkaisi useita "Soundscapes"-levyjä kuten 1999, Radiophonics, A Blessing of Tears, That Which Passes, November Suite ja The Gates of Paradise. Kokoelma Pie Jesu sisältää materiaalia A Blessing of Tearsistä ja The Gates of Paradisesta.

Vuonna 1993 julkaistiin ensimmäinen Frippin ja Japan-yhtyeen entisen laulajan sekä soolouraa luoneen David Sylvianin yhteislevy The First Day. Fripp oli myös ehdottanut Sylvianille King Crimson -jäsenyyttä, mistä tämä oli kieltäytynyt.

King Crimsonin myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhään 1994 Fripp kokosi jälleen King Crimsonin yhteen. Uusi kokoonpano koostui 1980-luvun jäsenistä sekä basisti Trey Gunnista ja rumpali Pat Mastelottosta. Kokoonpanoa kutsutaan "tuplatrioksi", sillä siinä oli kaksi kitaristia, kaksi basistia ja kaksi rumpalia. Tämä kokoonpano julkaisi vuonna 1995 studioalbumin THRAK sekä improvisatorisen livelevyn THRaKaTTaK. Vuosikymmenen lopussa King Crimson "fraktalisoitui" moneksi "projeKctiksi", joissa kaikissa soitti hieman eri kokoonpano tuplatrion jäsenistöstä. Crimson-historioitsija Sid Smith pitää 1999 julkaistua Bill Rieflinin, Frippin ja Gunnin levyä The Repercussions of Angelic Behavior musiikillisesti "crimsonilaisena" ja projeKcteihin läheisesti liittyvänä.[2]

Vuonna 2000 King Crimson julkaisi 12. studioalbuminsa The ConstruKction of Light. Sillä soittavat Fripp, Belew, Gunn ja Mastelotto. Sama kokoonpano levytti myös toisen albumin, The Power to Believe (2003).

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

King Crimsonin julkaisut on lueteltu yhtyeen omassa artikkelissa.
  • 1968 The Cheerful Insanity of Giles, Giles, and Fripp
  • 1973 No Pussyfooting (Brian Enon kanssa)
  • 1975 Evening Star (Brian Enon kanssa)
  • 1979 Exposure
  • 1981 God Save the Queen/Under Heavy Manners
  • 1981 The League of Gentlemen (League of Gentlemen)
  • 1981 Let the Power Fall: An Album of Frippertronics
  • 1982 I Advance Masked (Andy Summersin kanssa)
  • 1984 Bewitched (Andy Summersin kanssa)
  • 1985 Network
  • 1985 God Save the King (League of Gentlemen)
  • 1986 The League of Crafty Guitarists Live
  • 1986 The Lady or the Tiger (Toyah Willcoxin kanssa)
  • 1993 The First Day (David Sylvianin kanssa)
  • 1993 Kings
  • 1994 The Bridge Between (California Guitar Trio)
  • 1994 1999 Soundscapes: Live in Argentina
  • 1994 Damage (David Sylvianin kanssa)
  • 1995 Intergalactic Boogie Express: Live in Europe...
  • 1995 A Blessing of Tears: 1995 Soundscapes, Vol. 2 (live)
  • 1995 Radiophonics: 1995 Soundscapes, Vol. 1 (live)
  • 1996 That Which Passes: 1995 Soundscapes, Vol. 3 (live)
  • 1996 Thrang Thrang Gozinbulx (live, League of Gentlemen)
  • 1997 November Suite: 1996 Soundscapes - Live at Green Park Station
  • 1997 Pie Jesu
  • 1998 The Gates of Paradise
  • 1998 Lightness: Music for the Marble Palace
  • 1999 The Repercussions of Angelic Behavior (Bill Rieflinin and Trey Gunnin kanssa)
  • 2002 Pawn Shop Prize (Uncle Porky Can't Get No Tallerin kanssa)
  • 2004 The Equatorial Stars (Brian Enon kanssa)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eric Tamm: Robert Fripp: From King Crimson to Guitar Craft, Faber and Faber, 1990.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ralph Denyer: Suuri kitarakirja, s. 32. WSOY, 1984. ISBN 951-0-12491-5.
  2. Sid Smith: In the Court of King Crimson