Rjurik Lonin

Rjurik Petrovič Lonin
Henkilötiedot
Syntynyt	22. syyskuuta 1930 Kaskesoja
Kuollut	17. heinäkuuta 2009 (78 vuotta) Šoutjärvi
Kansalaisuus	vepsäläinen
Ammatti	viilari, museotyöntekijä
Kirjailija
Äidinkieli	vepsä
Tuotannon kieli	vepsä, venäjä
Palkinnot
mm. Karjalan ansioitunut kulttuurityöntekijä
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Rjurik Petrovič Lonin (ven. Рю́рик Петро́вич Ло́нин; 22. syyskuuta 1930 nykyisen Äänisenrannan piirin Kaskesojan kylä, Karjalan tasavalta – 17. heinäkuuta 2009 Šoutjärvi, Äänisenrannan piiri) oli vepsäläinen kotiseutututkija ja kansanperinteen kerääjä, Soutjärven vepsäläisen etnografisen museon perustaja, kirjailija ja vepsäläisen kulttuurin puolestapuhuja. Häntä on luonnehdittu merkittävimmäksi ja oman aikansa tunnetuimmaksi vepsäläiseksi.

Loninin elämänvaiheita

Rjurik Lonin syntyi Kaskesojan kylässä Äänisen rannalla isänsä Pjotr Loninin (s. n. 1888) toisesta avioliitosta sen ensimmäisenä lapsena. Loninin äiti oli Fjokla Lonina o.s. Rjabčikova Mecantagasta.

Loninin itsensä mukaan hän sai etunimensä Novgorodin ruhtinaan Rurikin mukaan. Isä oli ollut siinä uskossa, että ruhtinas Rurik olisi ollut vepsäläinen.

Loninin isä Pjotr Lonin määrättiin vuonna 1930 Kaskesojan kolhoosin puheenjohtajaksi, koska hän oli yksi harvoista kyläläisistä, joka oli käynyt kolme vuotta koulua. Itse hän toi kolhoosiin hevosensa ja toisen lehmänsä, sillä yksityishenkilöiden sallittiin pitävän ainoastaan yhtä lehmää, ei muita suurempia kotieläimiä. Muutaman kuukauden kuluttua yksi kolhoosin vasikoista kuoli ja Pjotr Lonin sai syytteen velvollisuuksiensa laiminlyönnistä. Hänen rangaistuksena oli kolme vuotta vankilaa. Vuoden kuluttua hän teki valituksen ja onnistui pääsemään vapaaksi. Moni kyläläisistä vangittiin “kolhoosin vastustamisen vuoksi”; jotkut palasivat vuosien kuluttua, kun taas useat katosivat lopullisesti.

Koulunkäynti ja suomalaismiehitys jatkosodan aikana

Lonin aloitti koulunkäynnin Kaskesojassa kylässä 1930-luvulla. Vuonna 1941, hänen ollessaan 11-vuotias, Suomen armeija miehitti tämän alueen jatkosodan yhteydessä. Koulunkäynti jatkui suomalaisessa koulussa. Loninin kertoman mukaan kylästä lähti evakkoon kauemmas Neuvostoliiton alueelle vain kaksi henkilöä, kylän kolhoosin puheenjohtaja sekä kylän opettaja Maria Ivanovna Pepšina (s. 1915). He olivat Loninin kertoman mukaan ainoat kommunistisen puolueen jäsenet kylässä. Suomalaisten lähdettyä Itä-Karjalasta koulunkäynti jatkui entisen opettajan johdolla. Sota-ajan elämästä Kaskesojan kylässä hän on kirjoittanut kirjan nimeltä Detstvo, opaljonnoje voĭnoĭ, joka julkaistiin vuonna 2004.

16-vuotiaana Lonin muutti Petroskoihin ja opiskeli siellä ammattikoulussa ja työskenteli vuodesta 1948 työkaluseppänä sekä autojen ja maatalouskoneiden korjaajana.

Kansanperinteen keruutyön alku

Kaupungissa asuessaan Lonin ryhtyi kirjoittamaan runoja vepsäksi, ja erinäisten vaiheiden jälkeen hän päätyi vierailulle Neuvostoliiton tiedeakatemian Karjalan osastoon sen Kielen, kirjallisuuden ja historian osastoon (JALI), missä vepsän kielen tutkija Nikolai Bogdanov kehotti Loninia runoilemisen sijaan ryhtymään keräämään vepsäläistä kansanperinnettä, minkä hän aloittikin vuonna 1956. Asia ei ollut hänelle lainkaan vieras, sillä jo jatkosodan aikana hän oli kerännyt venäläisiä kansanlauluja kotikylässään. Lonista tuli nyt JALI:n avustaja, ja hänelle annettiin työtään varten suosituskirje tiedeakatemiasta. Tunnetuimman informanttinsa, Kantele-yhtyeen johtajan, Kalajoen Toižegen kylästä kotoisin olleen, Šoutjärven vepsäläisen kansankuoron vuonna 1937 perustaneen Vasili Kononovin (1905–1983) hän tapasi vielä kaupungissa asuessaan vuonna 1957. Kononovilta Lonin tallensi itkuvirren, morsiamen itkun, jota Kononov ei kuitenkaan laulanut, koska ei katsonut sen olevan miehelle sopivaa.

Jonkin verran Loninin keräämää vepsäläistä folklore-aineistoa julkaistiin v. 1969 teoksessa Obrazcy vepsskoĭ reči ('Näytteitä vepsän kielestä'). Lonin mainitaan tämän teoksen esipuheessa “Šoutjärven kylän asukkaana, joka on vepsäläisen folkloren keruun entusiasti”.

Asuessaan Petroskoissa Lonin meni vuonna 1958 Suolusmäkeen kuuntelemaan kuorokonserttia. Kun kuoro lauloi vepsäksi laulun ”Vepsän ma om randanröunal” ('Vepsän maa on rannan reunalla'), hänet valtasi koti-ikävä ja hän päätti muuttaa kaupungista Šoutjärvelle, missä hänen vanhempansa tuolloin elivät. Hän sai työpaikan kylän sovhoosista viilarina.

Museon perustaminen Šoutjärvelle

Vuonna 1963 Lonin teki ensimmäisen kansanperinteen keruuretken Karjalan tasavallan ulkopuolelle, Leningradin alueen Podporožjen piirin keskivepsäläiskyliin. Vuonna 1964 samanlaisella matkalla hänessä heräsi ajatus vepsäläisen kansanmuseon perustamisesta Šoutjärvelle. Hän esitti Šoutjärven kyläneuvostolle toistuvasti anomuksia saadakseen kaavailemalleen museolle tilat, ja lopulta vuonna 1967 kyläneuvoston johto päätti Venäjän vallankumouksen 50-vuotisjuhlien kunniaksi myöntää hänelle kaksi huonetta kylän kirjastosta museota varten. Museon avajaiset pidettiin 28.10.1967, viikko ennen vallankumouksen vuosipäivää. Vuonna 1980 museosta tuli osa Karjalan kotiseutumuseota, ja vuonna 1982 se sai tiloikseen ns. Mel’kinin talon Mel’kamättaalta. Kyseessä on ainoa museo Venäjällä, joka on keskittynyt vepsäläisen kulttuurin esittelyyn.

Lonin oli museon tieteellisenä työntekijänä vuoteen 2001 saakka ja toimi myöhemminkin sen tilapäisenä työntekijänä silloin, kun museossa tarvittiin sijaista, taikka esim. kun museon aitaa piti korjata. Hänen seuraajanaan museon johtajana toimii Vehkoin Ogerištosta kotoisin oleva Natalja Anhimova. Loninin äiti oli asunut lyhyesti samaisessa Ogerišton kylässä.

Museon nimi on toukokuusta 2010 lähtien ollut perustajaansa kunnioittaen Soutjärven vepsäläinen etnografinen Rjurik Lonin -museo (ven. Шелтозерский вепсский этнографический музей имени Р. Лонина).

Vepsän kielen ja kulttuurin elvytystyössä

1980-luvun lopulta lähtien Lonin osallistui vepsän kielen ja kulttuurin elvyttämiseen. Hän mm. toimi vepsän kielen opettajana Šoutjärven kylän koulussa vuosina 1987–89, käänsi kirjasen Iisusan elo ('Jeesuksen elämä') sekä Markuksen evankeliumin vepsän kielelle. Vaikka kumpaakaan käännöstä ei painettu, toimi tämä kuitenkin lähtölaukauksena vepsänkieliselle raamatunkäännöstyölle, ja myöhemmin Lonin toimi raamatunkäännöstyössä kommentaattorina, kun Nina Zaitseva ryhtyi kääntämään Raamatun tekstejä. Hän oli myös Šoutjärven kansankuoron pitkäaikainen jäsen (1957–2001) ja jopa sävelsi härkkimestä kertovan laulun, jota kuoro on säännöllisesti esittänyt.

Lonin osallistui vepsäläisten edustajana kolmanteen Suomalais-ugrilaisten Kansojen Maailmankongressiin Helsingissä joulukuussa vuonna 2000, ja hän osallistui myös Juminkeko-säätiön järjestämään Vepsäläisten kirjailijoiden ensimmäiseen maailmankonferenssiin Kuhmossa syksyllä 2002.

Palkintoja ja arvonimiä

Elinaikanaan Lonin palkittiin Työn sankari –mitalilla (1970) ja Työn veteraani –arvonimellä (1987). Hän oli yksi voittajista myös Yleisliittolaisessa amatööritaidekatselmuksessa (1985) sekä 2. Yleisliittolaisessa kansankulttuurifestivaalissa (1987). Hän sai Karjalan ansioituneen kulttuurityöntekijän arvonimen vuonna 1992, T. G. Rjabninin mukaan nimetyn mitalin ja diplomin Valistustyöstä kulttuurin alalla Venäjän Pohjolassa (1995) sekä George Soroksen Open Society Instituten palkinnon Uhrautuvasta työstä.

Loninin perheestä

Rjurik Loninin puoliso, Anna Petrovna Lonina (s. 1937 Mecantaga) on myös ansioitunut runoilijana. Häneltä on julkaistu mm. runoteos Mecantaghižed('Mecantagan ihmiset').

Lonineilla on ollut kolme poikaa (joista kaksi on elossa) ja seitsemän lastenlasta. Kaikki ovat kasvaneet Šoutjärvellä. Lonineiden pojat ovat vepsän kielen taitoisia.

Teoksia

Kirjat

• Lühüdad pajoižed (’Lyhyet lauluset’, častuška-kokoelma). 70 s. Petroskoi: Karjalan valdkundan rahvhaližen politikan komitet, 2000. Painua: 1000.
• Minun rahvhan fol’klor ('Minun kansani folklore'). 108 s. Petroskoi: Periodika, 2000. Tiraž: 2000.
• Katalog ličnogo arhiva Rjurika Petroviča Lonina. Petrozavodsk: Šoltozerskiĭ ètnografičeskiĭ muzeĭ i Karel’skiĭ gosudarstvennyĭ krajevedečeskiĭ muzeĭ, 2000. Tiraž: 50.
• Zapiski krajeveda (”Kotiseutututkijan muistiinpanoja”). 73 s. Petrozavodsk: Muzeĭnoje agenstvo, 2000. Tiraž: 150.
• Detstvo, opaljonnoje voĭnoĭ. 99 s. Petrozavodsk: Verso, 2004. Tiraž: 500.
• Hranitel’ vepsskoĭ kultury (”Vepsän kulttuurin kaitsija”). 95 s. Petrozavodsk, Šoltozero: Karel’skiĭ gosudarstvennyĭ krajevedečeskiĭ muzeĭ/Karelskiĭ naučnyĭ centr RAN, 2007. Tiraž: 300.

Loninin suomen kielellä julkaistuja artikkeleita Šoutjärven museon historiasta

• ”Vepsän vainioilla” (muistelmien alkuosa). Punalippu (Petroskoi) 1/1982, s. 106–111.
• ”Vepsän vainoilla” (muistelmien loppuosa). Punalippu 2/1982, s. 116–123.
• ”Kiinnostukseni taustat”. Punalippu 2/1989, s.123–128.

Loninin muita kirjoituksia

• “O sosdanii muzeja vepsskoĭ kul’tury v sele Šëltozero” ('Vepsäläisen kulttuurin museon perustamisesta Šoutjärven kylään.'). Teoksessa: V. V. Pimenov, Z. I. Strogal’ščikova, Ju. Ju. Surhasko (toim.), Problemy istorii i kul’tury vepsskoĭ narodnosti ('Vepsän kansan historian ja kulttuurin ongelmia.'). Petrozavodsk, 1989.