Abdullah Tammi

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Risto Tammi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Abdullah Tammi ennen eroaan Suomen islamilaisen puolueen johdosta. Nykyään Tammi noudattaa jälleen länsimaista pukeutumis-, parta- ja hiustyyliä.

Abdullah Tammi (ent. Risto Olavi Tammi, s. 11. heinäkuuta 1949[1] Paimio[2]) on islaminuskoon kääntynyt suomalainen, joka toi Suomen islamilaisen puolueen julkisuuteen. Hän toimi sen puheenjohtajana, kunnes erosi joulukuussa 2009.[3]

Omien sanojensa mukaan Tammi on aiemmin toiminut KGB:n agenttina ja tämän tiedustelupalvelun kehotuksesta soluttautunut uskonnollisiin ja poliittisiin puolueisiin.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammi on toiminut 1970-luvulta lähtien erilaisissa poliittisissa ja uskonnollisissa järjestöissä. Hän on omien sanojensa mukaan toiminut ”KGB:n kehotuksesta soluttautuneena” muun muassa Pekka Siitoimen natsiliikkeessä[4], SKDL:n ja SMP:n kunnallisvaaliehdokkaana, esiintynyt mormonisaarnaajana sekä kuulunut Vapaakirkkoon, Adventtikirkkoon ja Jehovan todistajiin.[5] Hän on toiminut saarnaajana, palopäällikkönä ja vasemmistolaisena ammattiyhdistyspoliitikkona[6].

Tammi on kertonut palvelleensa KGB:tä 1970-luvun alkupuolelta aina 1990-luvun puoliväliin saakka ja keränneensä noissa toimissa tietoa lähinnä erilaisista uskonnollisista yhteisöistä ja Raamattujen salakuljetuksesta Neuvostoliittoon.[7][4]

Joulukuussa 2009 Tammi ilmoitti eroavansa Suomen islamilaisen puolueen puheenjohtajan virasta. Tammelle ja puolueen hallituksen muiden jäsenten välille oli tullut kiistaa, kun Tammi otti kantaa terrorismia vastaan. Hallituksen jäsenen Sauli Ingmanin mukaan Tammi oli yksipuolinen tuomitessaan Tšetšenian terrorismin mutta ei Venäjän valtion terrorismia Tšetšeniassa.[3]

Tammi ilmoitti aikovansa perustaa uuden puolueen, Sosialistisen Rauhan Puolueen, joka ei korosta uskonnollisia kysymyksiä.[3] Myöhemmin hän kertoi olevansa mukana Suomen Työväenpuolueessa.[8] Tammi oli Suomen Työväenpuolueen ehdokkaana vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä ja sai 25 ääntä.[9][10] Nykyään hän toimii perustamassaan Punakaartissa.[11]

Viro asetti 8. huhtikuuta 2010 Abdullah Tammen kymmenen vuoden maahantulokieltoon.[12][1]

Ajatukset islamilaisesta laista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuluessaan Suomen islamilaiseen puolueeseen Tammen mukaan ”Jumalan säätämä” šaria-laki oli parempi kuin ihmisen laki.[13] Tammen mielestä oli oikein tappaa aviorikoksesta kiinnijäänyt,[13] jos silminnäkijöitä oli neljä.[14] Tammi vahvisti haastattelussa, että vakavassa tapauksessa hän hyväksyisi aviorikoksen tekijän kivittämisen kuoliaaksi. Tammi myös ilmoitti voivansa hyväksyä kuolemantuomion myös vakavasta herjauksesta islamia vastaan.[15] Samalla hän myös ihaili Afganistanin Taliban-hallinnon aikaa ja Somalian islamilaista hallintoa, koska näiden hallintojen aikana on eri rikollisuuden määrä laskenut.

Puolueen tavoitteena oli Suomen islamilaistaminen, eli käytännössä alkoholijuomien poistaminen kaupoista ja kioskeista, muslimilasten vapauttaminen koulun musiikkitunneilta ja liikuntatuntien uimahallikäynneiltä, šarian käyttöönotto, halal-teurastaminen ja poikien ympärileikkaus.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Search for Prohibitions on Entry 8.4.2010. Viron sisäministeriö. Viitattu 30.5.2010.
  2. Hietaneva, Panu: Leader of Finnish Islamic Party says he was a Soviet spy (Internet Archive) Helsingin Sanomat (International edition). 31.10.2008. Viitattu 30.10.2014. (englanniksi)
  3. a b c Suomen islamilaisen puoleen johtaja erosi: Terrorismikiista Uusi Suomi. 19.12.2009. Viitattu 19.12.2009.
  4. a b Lindfors, Jukka: Abdullah Tammi KGB:n agenttina Yle Elävä arkisto. 17.6.2008. Viitattu 19.12.2009.
  5. Rantalainen, Tiia: Uhkauksista avioero Iltalehti. 22.5.2009. Viitattu 19.12.2009.
  6. Kaarto, Hanna: Islamilainen puolue kerää kannattajakortteja kebab-ravintoloissa. Helsingin Sanomat, 7.1.2008. Artikkelin verkkoversio Viitattu 10.1.2008.
  7. Islamilaisen puolueen johtaja Abdullah Tammi sanoo keränneensä tietoja KGB:lle YLE Uutiset. 17.6.2008. Viitattu 18.10.2008.
  8. Lehtijuttu vei työn 15.07.2010. Ilta-Sanomat.
  9. STP:n ehdokkaat huhtivaaleissa 2011 tyovaenpuolue.org. 2011. Viitattu 6.3.2011.
  10. Uudenmaan vaalipiiri Oikeusministeriön viralliset tulokset
  11. Länsiväylä: Abdullah Tammi perusti Punakaartin 16.6.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 16.6.2011.
  12. Viron sisäministeriön käskykirje 96 (8.4.2010)
  13. a b Kuolemantuomio uskottomalle 07.02.2008. Aamulehti.fi. Viitattu 18.10.2008.
  14. Korporaatio aamulla 16.1.2008 16.1.2008. Radio Rock. Viitattu 18.10.2008. [vanhentunut linkki]
  15. Peltonen, Ari: Abdullah Tammi 2007. City.fi. Viitattu 18.10.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]