Risto Pietilä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Risto Antero Pietilä
Henkilötiedot
Syntynyt2. syyskuuta 1980
Kuollut14. elokuuta 2020 (39 vuotta)
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti liikemies

Risto Antero Pietilä (2. syyskuuta 198014. elokuuta 2020)[1] oli suomalainen liikemies ja Bitcoin-vaikuttaja. Pietilä kuoli auto-onnettomuudessa elokuussa 2020.[2]

Nuori yrittäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietilä kunnostautui lukioaikana MAOL:n järjestämissä päässälaskukilpailuissa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseon lukiosta vuonna 1999 ja voitti kansallisen Lukion kemiakilpailun samana vuonna[3]. Pietilä aloitti opiskelut Espoon Otaniemessä syksyllä 2000 ja perusti siellä vuonna 2002 nykyisin Otava-konserniin kuuluvan Jamera Networks -kirjakauppaketjun yhdessä kahden opiskelutoverinsa kanssa.[2] Jamera Networksin idea oli kierrättää vanhat kirjat uusiokäyttöön ostamalla hyväkuntoisia käytettyjä oppikirjoja uudelleen myytäväksi.

Joidenkin opiskelukavereiden mielestä Pietilä edusti lähes pakkomielteisyyteen asti juuri sitä jopa haitallista menestyskuvaa, joka tuotantotalouden opiskelijoista maalattiin.[2]

Hopeasijoittaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irtauduttuaan kirjakaupasta Pietilä kiinnostui sijoitushopeasta. Pietilä perusti Hopea.fi-kaupankäyntisivuston sekä virolaisen Silverbank-nimellä kulkevan hopeaan sijoittavan sijoitusyhtiön. Yhtiö joutui kuitenkin Finanssivalvonnan hampaisiin käyttämänsä nimen johdosta[4].

Bitcoin-vaikuttaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietilä kiinnostui Bitcoin-virtuaalivaluutasta vuonna 2012 ja oli aktiivinen sijoittaja, vaikuttaja ja keinottelija. Pietilä arvioi vuonna 2014 Bitcoin-varallisuutensa noin 10 000 bitcoinin arvoiseksi[5].

Mallan kartano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bitcoin-tuotoillaan Pietilä osti Viron Länsi-Virumaalla sijaitsevan Mallan kartanon[6]. Pietilän aikomuksena oli remontoida kartano hotellitasoiseksi Bitcoin-kongressikeskukseksi[7]. Kartanon päärakennus paloi 7. syyskuuta 2018[8].

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pakarinen, Olli & Pietilä, Risto: Sijoitushopea Suomessa 2010. Hopea.fi, 2009. ISSN 1798-548X.
  • Risto Pietilä: Money System Gone Insane: How to Benefit from the Rise of Digital Currencies in The Coming Financial Crisis, s. 98. Omakustanne, 2020. ISBN 979-8617621763. (englanniksi)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Linja-Aho, Vesa: Kuolleita: Risto Pietilä. Skeptikko, 2021, nro 1, s. 48. ISSN 0786-1356. Artikkelin verkkoversio.
  2. a b c HS Visio | 20 vuotta sitten heidän piti pelastaa Suomi. HS Visio selvitti, missä Otaniemen tähtitehtaan kasvatit ovat nyt. Helsingin Sanomat. 9.3.2021. Viitattu 9.3.2021.
  3. Pietilä, Risto: Suomen päässälaskuinstituutin esittely 28.1.2012. matematiikkakilpailut.fi. Viitattu 9.12.2020.
  4. Pietiläinen, Tuomo: Finanssivalvoja tutkii Silverbankin toimintaa 7.9.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.9.2020.
  5. Rämö, Aurora & Peura, Otto: Luomiskertomus 31.1.2014. Ylioppilaslehti. Viitattu 12.9.2020.
  6. Kunnas, Kaja: Risto Pietilä esittelee bitcoin-kartanoaan Virossa 1.6.2014. Ruutu.fi. Viitattu 12.9.2020.
  7. Ngo, Diana: Finnish investor plans to turn Estonian castle into a bitcoin center 1.9.2014. Cointelegraph.com. Viitattu 12.9.2020.
  8. Kunnas, Kaja: Suomalaisyrittäjän "bitcoin-linna" tuhoutui. Helsingin Sanomat, 9.9.2018, s. A 24. Artikkelin verkkoversio Viitattu 12.9.2020.