Risto Murto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Risto Murto (s. 1963 Kuusamo)[1] on työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja vuoden 2014 alusta. Aiemmin hän oli Varman varatoimitusjohtaja.[2]

Murto valmistui maisteriksi kansantaloustieteestä vuonna 1989 ja yhteiskuntatieteiden lisensiaatiksi 1992 Oulun yliopistosta. Tohtoriksi hän väitteli Helsingin kauppakorkeakoulussa 1997.[3] Murto työskenteli Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA) tutkijana 1987–1992, Suomen Pankin ekonomistina 1992–1993, Erik Selin Oy:n (nykyisin Carnegie) tutkimuspäällikkönä 1993–1997 ja Opstock Oy:n tutkimusjohtajana 1997–2000 ja toimitusjohtajana 2000–2005.[4]

Varmassa Murto aloitti vuonna 2006 ja työskenteli vuoteen 2010 sijoituksista vastaavana johtajana ja vuosina 2010–2013 varatoimitusjohtajana. Vuonna 2014 hänestä tuli Varman uusi toimitusjohtaja, kun hänen edeltäjänsä Matti Vuoria siirtyi eläkkeelle.[3] [2]

Luottamustehtävät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Murto on hallituksen jäsen muun muassa Wärtsilässä (2014–), Finanssialan Keskusliitossa (2014–) ja Sammossa (2015–). Murto on myös Suomen kansallisooppera ja -baletti sr:n hallintoneuvoston jäsen sekä Suomen Kulttuurirahaston hallintoneuvoston jäsen.[5]
  • Hän aloitti Työeläkevakuuttajat TELA:n ensimmäisenä varapuheenjohtajana vuonna 2014 ja vuonna 2017 hänestä tuli TELA:n hallituksen puheenjohtaja. [6] Vuonna 2019 hän on Telan hallituksen jäsen.[7]
  • Murto oli vuosina 2014–2015 Oulun yliopiston hallituksen varapuheenjohtaja ja 2016-2019 hallituksen puheenjohtaja.[3]
  • Hän on ollut vuodesta 2020 lähtien E2 Tutkimuksen hallituksen puheenjohtaja.[8]
  • Murto, Risto: Korkorakenne, odotushypoteesi ja aikapreemio Suomen lyhyen rahan markkinoilla. Helsinki: Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, 1989. ISBN 951-9206-45-0.
  • Murto, Risto: The term structure and interest rates in the Finnish money markets : the first three years. Helsinki: Research Institute of the Finnish Economy, 1990.
  • Murto, Risto: Duration, immunization and models of the term structure of interest rates. Helsinki: Research Institute of the Finnish Economy, 1991.
  • Murto, Risto: Testing continuous time models of the term structure of interest rates in the Finnish money market. Helsinki: Research Institute of the Finnish Economy, 1992.
  • Murto, Risto & Väänänen, Teemu: Linear and nonlinear dependence in the Finnish forward rate agreement markets. Helsinki: Research Institute of the Finnish Economy, 1992.
  • Murto, Risto: Korkorakennemallien käyttö korkoriskin arvioinnissa ja hallinnassa. Helsinki: Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, 1992.
  • Murto, Risto: Pankkiluottojen hinnoittelu vuosina 1987–1992 : mikä meni vikaan?. Helsinki: Suomen Pankki, 1993. ISBN 951-686-366-3.
  • Murto, Risto & Eirola, Timo: Risky debt, bad bank and government. Helsinki: Bank of Finland, 1993. ISBN 951-686-382-5.
  • Murto, Risto: Nonlinear dynamics of speculative attacks on the Finnish markka, 1987–1992. Helsinki: Bank of Finland, 1994. ISBN 951-686-410-4.
  • Murto, Risto: The banking crisis, banking policy regimes and the value of a bank. Helsinki: Bank of Finland, 1995. ISBN 951-686-453-8.
  • Murto, Risto: Puuttuvat puoli miljoonaa : väestökato ja Suomen talouden tulevaisuus. Helsinki: Otava, 2022. ISBN 978-951-1-42940-1.
  1. Kuka: Risto Murto HS.fi. 23.8.2013. Viitattu 8.4.2016.
  2. a b Risto Murto nousee Varman toimitusjohtajaksi Talouselämä. 22.8.2013. Viitattu 8.4.2016.
  3. a b c Hallitus: Risto Murto Sampo. Viitattu 8.4.2016.
  4. Hallitus: Risto Murto Vuosikertomus 2011. 2012. VVO-yhtymä Oyj. Arkistoitu 28.4.2016. Viitattu 8.4.2016.
  5. Johtoryhmä Varma. Viitattu 16.6.2022.
  6. Tiedote - TELA www.tela.fi. Arkistoitu 15.9.2017. Viitattu 15.9.2017.
  7. Hallitus - TELA www.tela.fi. Viitattu 12.9.2019.
  8. https://www.e2.fi/ajankohtaista/uutiset/risto-murto-on-valittu-e2-tutkimuksen-hallituksen-puheenjohtajaksi.html