Rintakehän yläaukeaman oireyhtymä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hartiapunos edestä

TOS eli rintakehän yläaukeaman oireyhtymä (engl. thoracic outlet -syndrome) on monimuo­toinen pinnetilaoireisto kaularangan ja kainalon välisellä alueella. Oireyhtymä on lievänä melko yleinen. Yleisimmin pinteeseen joutuu olkahermopunos, eli yläraajaa hermottava kudos, mutta jos­kus myös sen vierellä raajaan johtavat verisuonet.

TOS alkaa yleensä jo nuorella iällä ja on selvästi yleisempi naispuolisilla. Se ilmenee toisen tai molempien yläraajojen kipeytymisenä, heikkoutena, puutumisena, kiputiloina kau­lalle, hartiaan tai lavan seutuun. Oireet vaihtelevat sen mukaan, kohdistuuko puristus veri­suoniin, hermoihin, vai molempiin. Koska oireet voivat paikantua tiettyihin kohtiin yläraa­jaa, esim. ranteeseen, voidaan vaiva sekoittaa johonkin paikalliseen syyhyn, kuten tennis­kyynärpäähän, rannekanavaoireyhtymään tai ahdas olkapää -oireyhtymään.

Suurin osa TOS-oireistopotilaista reagoi suotuisasti raajan rasituksen ja yläasentojen välttä­miselle sekä TOS-fysioterapialle. Tärkeätä on hyvän ryhdin omaksuminen ja ylläpito, sekä yläaukeamaa avaavien niska- ja hartiaseudun, sekä kaulalihasten vahvistaminen ja rentoutta­minen. Tarvittaessa leikkaushoidosta voi olla apua, mutta siihen turvaudutaan erittäin har­voin silloin, kun oireisto on vaikea ja johtuu rakenteellisista syistä tai fysioterapialla ei saa­vuteta riittäviä tuloksia.

Esiintyvyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diagnostiikan haasteiden vuoksi sen tarkkaa esiintyvyyttä on vaikea tarkkaan arvioida. Oireilu alkaa yleensä 18–35-vuotiaana, mutta sitä on kuvattu myös lapsilla. Esiintyvyys pienenee yli 50-vuotiailla.

Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos puristukseen jäävät hermorakenteet, niin oireina ovat puutuminen, pistely, voimattomuus tai särky kädessä. Solisvaltimon (arteria subclavia) puristuminen aiheuttaa muun muassa raajan kipua, heik­koutta, viileyttä, kylmänarkuutta ja väsymistä. Harvinaisempaan laskimoperäiseen (vena subclavia) TOS:än liittyvät yläraajan kohoasen­nossa paheneva turvotus, särky, väsyminen ja yleensä eri värisävy.
Käsien kohoasennot ja rasitus pahentavat oireita, esimerkkeinä verhojen ripustaminen tai hiusten laittaminen. Oireilu painottuu usein käden keskisormeen, nimettömään tai pikkurilliin. Käden yöllinen puutuminen on myös yleistä. Yläraajan lisäksi kipu voi tuntua se­kundaaristen toiminnallisten muutosten takia kaulalla, kainalossa, rinnan alueella, niska-har­tiaseudulla, lapojen välissä tai jopa päässä.
Pleksusalue kaulalla on aina hermopinneperäi­sessä TOS:ssä kipeä ja sen koskettelu aiheuttaa kihelmöintiä sekä kipua sormenpäihin. Jos pinne on pienen rintalihaksen alla, niin oireet saa esiin painamalla rintalihaksen kiinnityskohtaa (wikt:insertio). Näille vaivoille on tyypillistä usein myös paikasta toiseen siirtyminen, kun olkahermopunoksen eri osat ovat vaihtelevasti puristuksissa.

Luokittelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TOS:n etiologiset tekijät voidaan jakaa toiminnallisiin ja rakenteellisiin syihin. Se voidaan jakaa myös puris­tuksiin jäävän rakenteen perusteella hermostoperäiseen (neurogeeninen) ja verisuoniperäi­seen (vaskulaarinen) muotoon. Lisäksi puristus voi olla yhtä aikaa molemmissa rakenteissa (neurovaskulaarinen). Jos selvää rakenteellista syytä ei löydetä, niin sitä kutsutaan toiminnalliseksi (epäspesifinen) TOS:ksi. Siinä hermoratatutkimus eli ENMG antaa lähes aina normaalin tuloksen. Todellisen neurogeenisen TOS:n taustalta löytyy useimmiten anatomista poikkeavuutta, kuten kaulakylkiluu tai hermokudosta painavaa sidekudosjuostetta.

Hermoratatutkimuksella todettava todellinen neurogeeninen ja selkeä verisuonitutkimuksilla todettava valtimo- tai laskimoperäinen TOS ovat harvinaisia. Toiminnallinen TOS on selvästi yleisin: lähes 95 prosenttia, kun taas valtimo-laskimoperäistä on alle viisi prosenttia ja todellista neurogeenistä on vähemmän kuin yksi prosentti.

Etiologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toiminnalliset syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhtivirheet ja lihasepätasapaino kiristävät kaulan ja hartioiden lihaksia, jotka sitten painaessaan ahtauttavat hermokudosta tai verisuonia hartiarenkaan alueella. Lihaskireyksiä aiheuttaa esimerkiksi pään ja hartioiden etupainotteinen asento, korostunut rintarangan kumaruus ja staattinen yläraajapainotteinen työ. Myös lantion virheasennot voivat selän lihaksien ja lihaskalvojen kautta välittää kireyksiä hartiaseudulle. Kookkaat rinnat ja ylipaino voivat altistaa TOS-oireille ahtauttamalla yläaukeamaa. Ensimmäisen kylkiluun liikehäiriöstä johtuen siihen kiinnittyneet kylkiluunkannattajalihakset voivat olla kireät ja lyhentyneessä tilassa.Tämä aiheuttaa puristusta niiden välistä kulkeviin hermoihin, sekä ahtauttaa edelleen hermojen kulkureittiä solisluun ja ensimmäisen kylkiluun välitilassa (kostoklavikulaaritila). Myös kireä pieni rintalihas (m. pectoralis minor) voi painaa ja siten ahtauttaa sen alta käsiin meneviä hermoja ja verisuonia.

Rakenteelliset syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakenteellisiin syihin kuuluvat hankinnaiset tai synnynnäiset luu- ja pehmytosamuutokset, kuten kylkiluun epämuodostumat tai fibroottisten juosteiden aiheuttamat pinteet. Erityisesti kaulakylkiluuta on pidetty neurogeenisen TOS:n eräänä aiheuttajana, vaikka 0,5–2 %:lla väestöstä esiintyvä kaulakylkiluu ei välttämättä aiheuta TOS-oireita. Scalenus-kolmiota saattavat rakenteellisesti ahtauttaa muun muassa kylkiluunkannattajalihasten (hypertrofia) tai poikkeava kiinnityskohta ensimmäiseen kylkiluuhun. Verisuoniperäisiä syitä voivat olla solisvaltimon (arteria subclavia) valtimonpullistuma tai verihyytymä sekä solislaskimon (vena subclavia) ahtauma. Muita syitä ovat esim. sidekudosjuosteet C VII -nikaman poikkihaarakkeen ja ensimmäisen kylkiluun välillä, hartiarenkaan venähdys, niskan retkahdusvamma ja solisluun tai ensimmäisen kylkiluun murtuman jälkitila tai poikkeavuus.

Pinteen ajatellaan sijoittuvan johonkin näistä:

Diagnostiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TOS ei ole tarkka diagnoosi, vaan yleisnimitys erilaisille hermo- ja verisuoniperäisille (neu­rovaskulaarisille) puristustiloille. TOS onkin suurelta osin poissulkudiagnoosi, eli kaikki muut samankaltaisia oireita ja löydöksiä aiheuttavat vaivat on pyrittävä sulkemaan tutki­muksilla pois. Diagnoosi perustuu potilaan kertomukseen, provokaatiotestien tuloksiin ja rintakehän yläaukeaman toiminnan arviointiin. Diagnostiikasta 50 % perustuu anamneesiin, 30 % statukseen ja vain 20 % erilaisten koneel­listen tutkimusten löydöksiin. Objektiivista koneellista diagnoosia tukevaa dokumentaatiota ei yleensä saada.

TOS-potilaan kliininen tutkimus perustuu hartiakaaren toiminnallisen anatomian ymmärtä­miseen. Tutkimuksessa arvioidaan erityisesti ryhtiä, niska- ja hartiaseudun liikkuvuutta, li­hasheikkouksia ja lihasarkuuksia, mitkä voivat pitää yllä oireilua. Fysiatrin, fysioterapeutin, tai näihin asioihin perehtyneen lääkärin tutkimuksissa pyritään tuomaan tyypillinen oireilu esiin. Kauankin kestäneissä tapauksissa on lähdettävä siitä, miten vaiva alkoi, mikä provosoi, mikä helpottaa? Myös on selvitettävä, miten on hoidettu ja minkälaisin tuloksin?

Koneelliset tutkimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos konservatiivinen hoito ei vaikuta lainkaan oireisiin, perusterveydenhuollossa otetaan kaularangan ja solisluun natiiviröntgenkuva ja keuhkokuva, sekä tarkistetaan perusverenku­va ja lasko. Natiivikuvantamisella löydetään selvät luuston epämuodostumat, mahdollinen harvinainen kaulakylkiluu ja pystytään tutkimaan selkärangan juuriaukkojen laajuus. Tarvit­taessa magneettikuvausta käytetään tutkittaessa mahdollista verisuonikompressiota sekä pehmytkudospoikkeavuuksia. ENMG on ensisijainen tutkimusmenetelmä, kun epäillään todellista neurogeenistä TOS:ä, joka on erittäin harvinainen.

Provokaatiotestit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuttua oiretta pyritään provosoimaan myös niin sanotuilla TOS-testeillä, jotka kuvaavat hartiapu­noksen tai solisvaltimon ja -laskimon ärsytystä tietyssä kaularangan ja yläraajojen asennois­sa. Esimerkiksi kädet nostetaan sivuille vähän yli vaakatason ja hieman takaviistoon. Kyy­närpäät ovat taivutettuina noin 90 asteen kulmaan ja kämmenet ovat kohti kattoa. Keuhkot ve­detään täyteen ilmaa ja pumpataan nopeasti käsiä nyrkkiin ja auki. Oireenpuoleinen käsi muuttuu kylmäksi, voimattomaksi ja hervottomaksi. Adsonin ja Roosin testit ovat paljon käytettyjä TOS-testejä. Adson on niistä epäspesifisem­pi, mutta kuitenkin viitteellinen.

Erotusdiagnostiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diagnoosia tehdessä täytyy sulkea pois mahdollinen muu vakava spesifinen sairaus, kuten kaularangan hermojuurioire, diskusprolapsi, ääreishermon ärsytys tai pinne, esimerkiksi rannekanavaoireyhtymä, tai kyynärpääpinne (sulcus nervi ulnaris -oireyhtymä). Myös alueellinen mahdollinen kipuoireyhtymä (CRPS) ja olkanivelen löysyys on tutkittava.


Hoito ja kuntoutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konservatiivinen hoito on ensisijainen ja useimmissa tapauksissa riittävä, kun muistetaan hyödyntää eri ammattiryhmien erityisosaamista. Lievää ja lyhytaikaista oireilua voi hyvin kokeilla hoitaa itsenäisesti esimerkiksi työasentoja muuttamalla. Pitkäaikaista kädet koholla työskentelyä tulisi tauottaa, mikäli tämä tuo selkeästi oireilun esiin. Lisäksi pään ja hartioiden liiallista eteenpäin työntymistä on vältettävä. Usein esimerkiksi näyttöpäätetyötä tekevillä liikunta ja etenkin niska-hartiaseutuun kohdistuvat harrastukset voivat antaa vastapainoa staattiselle työlle. Työssä taukoliikunta, vapaa-ajan monipuolinen liikunta ja mm. työpisteen säännöllinen vaihtaminen vähentävät oireita - varsinkin staattista keskittymistä ja käden vaaka-asentoa vaativissa töissä.

Jos oireilua esiintyy öisin, nukkumisasentojen muutoksilla voi kokeilla helpottaa oireilua. Jos potilaalla on taipumusta nukkua kädet selvästi pään yläpuolella tai kyljellään käsi tyynyn tai vartalon alla, voi yölliset puutumiset johtua pelkästään huonosta nukkuma-asennosta. Myös hengitysharjoituksilla ja erilaisilla rentoutumismenetelmillä voi saada lihaksiin rentoutta aikaan. Rentouttava hieronta voi auttaa ja uiminen on tavallisesti hyväksi.

Fysioterapia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos oireet eivät helpota, niin hoitona käytetään tavallisesti fysioterapeuttisia keinoja. Näillä pyritään laukaisemaan kaulan lihasjännitystä ja parantamaan lihastasapainoa, sekä ryhtiä. Konservatiivisia hoitokeinoja tulisi käyttää määrätietoisesti ennen, kuin muutetaan anatomisia olosuhteita leikkauksella oireyhtymässä, jossa syyt todennäköisesti ovat toiminnallisia. On tärkeää tiedostaa, että oireet eivät välttämättä häviä pelkästään niskan aluetta hoitamalla. Huomiota täytyy kiinnittää etupuolelle, rintalihaksiin, kaulan lihasten huoltoon sekä alaselän ja lannerangan asentoon. Seistessä tasapainoisen ryhdin painopistelinja kulkee sivulta katsottuna korvasta olkaniveleen, ja leuan etureuna on rintalastan tasolla.
Kuntoutukseen kuuluu kaula-hartia-niskalihasten rentouttaminen ja samalla niska-hartialihasten vahvistaminen hartioiden painumisen vähentämiseksi (erityisesti m. trapezius, m. romboideus major ja m.romboideus minor sekä m. levator scapulae), kaulalihasten, lähinnä scalenus-lihasten venyttäminen, ensim­mäisen kylkiluun liikkuvuuden parantaminen mobilisoiden ja harjoitusterapioilla, sekä pienen rintalihaksen (m. pectoralis minor) venytys.

Lääkehoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joskus kipulääkitys, (kuten parasetamoli) tai tulehduskipulääkitys (kuten ibuprofeeni) tai lihasrelaksantit voi auttaa, mikäli niiden käytölle ei ole esteitä. On myös kuvattu esim. scalenus anticukseen diagnostisessa mielessä lihasta relaksoimaan annetun puuduteruiskeita tai botuliinustoksiinia vähentämään oireita. Botuliinustoksiininin lihasta rentouttava vaikutus kestää runsaat pari kuukautta.

Leikkaushoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa vaikeasti oireilevista TOS-potilaista tarvitsee leikkaushoitoa, erityisesti jos oireilu al­kaa jo kovin nuorena ja jos hermopuristuksen ajatellaan johtuvan anatomisesta rakenteesta. Jos vaiva on todella paha eli se painaa hermoa niin, että ilmenee esimerkiksi tuntopuutoksia tai on verenkierrollisia ongelmia, niin silloin voidaan joutua leikkaamaan. Lääkäri arvioi ko­konaistilannetta yhteistyössä potilaan ja muun terveydenhuollon henkilöstön kanssa leik­kauspäätöstä harkittaessa. Kaikkia TOS-potilaita on kuitenkin syytä hoitaa konservatiivisesti vähintään useita kuukausia, myös ennen mahdollista leikkausharkintaa. Leikkaus suoritetaan yleisanestesiassa.

Käytössä on kolme periaatteellista leikkaustapaa:

  • skalenotomia, joka tarkoittaa hermoja ja verisuonia puristavan pehmytkudoksen vapauttamista kaulalta solisluun yläpuolelta
  • ensimmäisen kylkiluun resektio eli osittainen poisto joko kainalon kautta tai rintaontelon tä­hystysleikkauksessa
  • skalenotomia ja kylkiluun resektio samaan aikaan

Tarkka diagnostiikkapolku, nuoruus, oireiden lyhyehkö kesto ja vähäinen kipulääkkeiden käyttö ennen leikkausta on yhdistetty hyvään leikkausvasteeseen. Leikkaushoidon ennustetta näyttäisivät heikentävän epämääräiset neurologiset oi­reet, leikkauskomplikaatio ja aiempi TOS-leikkaus. Myös tupakointi, edeltävä vamma ja pitkäaikainen oireisto huonontavat leikkausvastetta. Alle 30–35-vuotiais­ta ilmeisesti ainakin 80 % hyötyy leikkauksesta, mutta yli 40-vuotiailla tulos on jo selvästi huonompi. Leikkaustulokset ovat pitkäaikaisseurannassa jonkin verran heikentyneet.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]