Riki Wilchins
Riki Wilchins (s. 3. huhtikuuta 1952 Cincinnati, Ohio) on yhdysvaltalainen transsukupuolisten oikeuksia ajavan liikkeen aktivisti.[1]
Wilchins sai kandidaatin arvon Clevelandin osavaltionyliopistosta ja maisterin arvon kliinisessä psykologiassa The New School for Social Researchista. Hän kävi läpi sukupuolenkorjausprosessin 1970-luvun loppupuolella. Wilchins muutti New Yorkiin vuonna 1981 ja työskenteli Wall Streetillä it-konsulttina. Hän on toiminut aktiivisesti transoikeusliikkeessä 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Wilchins oli vuonna 1992 mukana perustamassa vuosittaista Camp Trans -tapahtumaa, joka haastoi transnaisten poissulkemisen vuosittaisesta Michigan Womyn’s Music Festivalista. Wilchins oli aloitteellinen ensimmäisen suoran toiminnan transoikeusjärjestö The Transexual Menacen perustamisessa vuonna 1993. Järjestöllä oli tärkeä rooli transsukupuolisten inkluusiossa Pride-tapahtumissa. Wilchins kampanjoi myös sukupuoli-identiteetin sisällyttämiseksi työsyrjinnän vastaiseen lakiin.[1]
Wilchins perusti useita transjärjestöjä yhdistäneen GenderPAC:n vuonna 1995. Hän esiintyi vuonna 1996 Rosa von Praunheimin dokumentissa The Transexual Menace. Hän perusti vuonna 1997 National Coalition for Sexual Freedomin ja järjesti vuonna 2001 ensimmäisen National Conference on Gender -tapahtuman. Time-lehti lisäsi Wilchinsin vuonna 2001 100 Civic Innovators for the 21st Century -listalleen.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Richard Gilbert-Cross, Riki Wilchins The Outwords Archive, viitattu 24.8.2025 (englanniksi)