Riistanhoito

Riistanhoito tarkoittaa toimintaa, joka tähtää riistaeläinten kantojen säilyttämiseen ja lisäämiseen.[1] Riistanhoidon tarkoitus on parantaa riistakantojen elinolosuhteita ja varmistaa siten esimerkiksi metsästysharrastuksen jatkuminen. Riistanhoitotyötä tekevät etenkin metsästysseurat.[2]
Riistanhoidon käytännöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perinteisesti riistanhoito on suuntautunut riistaa ravintonaan käyttävien pienpetojen hävittämiseen. Vahinkoeläinten hävittäminen on edelleen yksi osa riistanhoitoa. Tämän lisäksi riistanhoitoa tehdään nykyään myös esimerkiksi riistaeläinten talviruokinnoilla ja elinympäristöjen hoidolla. Riistaeläinten elinympäristöjä voidaan esimerkiksi hoitaa siten, että ne tarjoavat eläimille riittävästi suojaa ja ravintoa. Myös valikoiva metsästys on osa riistanhoitoa.[2]
Riistametsänhoito
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Riistanhoidollisen näkökulman soveltamista metsänhoitoon voidaan kutsua riistametsänhoidoksi. Riistametsänhoidossa metsäkanalintujen tai muun riistan elinolosuhteet pyritään huomioimaan metsänkäsittelyssä. Metsään pyritään esimerkiksi jättämään suojaa eläimille ja varmistamaan eläinten riittävä ravinnonsaanti. Myös riistalajeille sopivien pesintä- ja soidinpaikkojen määrä pyritään varmistamaan.[3]
Riistapainotteisen metsäsuunnittelun lähtökohtana toimii tieto riistalajien esiintymisestä metsäalueella ja riistalle tärkeimpien erityisalueiden tunnistaminen. Metsäsuunnittelussa huomioitavia erityisalueita voivat olla esimerkiksi korpijuotit ja riekkosuot. Myös varsinaisia erikoisalueita ympäröivät maastot tulee huomioida metsäsuunnittelussa. Esimerkiksi metsot tarvitsevat puustoiset kulkuyhteydet päiväreviireiltään soidinalueille.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kielitoimiston sanakirja www.kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 2.2.2025.
- ↑ a b Riistanhoito Suomen Metsästäjäliitto. Viitattu 2.2.2025.
- ↑ Riistanhoito metsänkäsittelyssä | Metsänhoidon suositukset metsanhoidonsuositukset.fi. Viitattu 2.2.2025.
- ↑ Riistapainoitteinen metsäsuunnittelu - Kuvaus | Metsänhoidon suositukset metsanhoidonsuositukset.fi. Viitattu 2.2.2025.