Riihimäen Judoseura

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Riihimäen Judoseura
Perustettu 1976
Paikkakunta Riihimäki, Suomi
Arvokisamitalit 2 kpl
World Cup mitalit 10 kpl
SM-kultamitalit 14 kpl

Riihimäen Judoseura ry on vuonna 1976 perustettu judoseura.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riihimäen Judoseuran perustava kokous pidettiin 18.5.1976 Riihimäellä. Harjoituspaikkana toimi Pohjoisen koulun liikuntasali, jossa ensimmäiset harjoitukset pidettiin ilman mattoja. Aidot japanilaiset matot saatiin Työväen Urheilukeskuksen tuella. Toiminta oli heti alussa vilkasta ja jäsenmäärä kasvoi vuoden lopussa jo lähes kuuteenkymmeneen. Seura myös järjesti leirikäyntejä muille paikkakunnille omia leirejä Riihimäellä.

Mattojen siirtely aina harjoitusten alussa lopussa oli työlästä ja mattoja kuluttavaa, joten seura pyrki löytämään uuden salin, missä olisi kiinteä tatami. Liikuntatoimiston avustuksella hankittiin uusi pehmeämpi tatami ja harjoituspaikaksi vaihtui maauimalan alapukusuojasta syksyllä 1980. Oman sali ja kiinteän tatamin myötä seuran jäsenmäärä oli muutaman vuoden päästä ennätyslukemissa, yli 150 jäsentä. Kahdeksankymmenluvun puolessa välissä alueleirejä järjestettiin myös Riihimäellä suurelle väkimäärälle melko ahtaassa Karan koulun liikuntasalissa.

Maauimalan mentyä remonttiin, joutui seura takaisin Pohjoiselle koululle v.1988. Ongelmat tilan käytön kanssa ja harjoitusten vetäminen ilman vastuu valmentajaa aiheuttivat sen, että toiminta hiipui lähes olemattomiin. Judoseura eli aallonpohjavaihetta historiassaan ja kävi tavallaan tyhjäkäynnillä. Maauimalan remontti kesti runsaan vuoden, jonka jälkeen seura muutti takaisin, kerrosta ylemmäs, painijoiden entisiin tiloihin. Myös toiminta alkoi pikkuhiljaa toipua.

Alusta alkaen jokavuotisten nuorten- ja aikuisten alkeis- ja jatkokurssien lisäksi seura piti itsepuolustuskursseja ja lukuisia judonäytöksiä myös Riihimäen ulkopuolella lähikunnissa. Seura osallistui aktiivisesti Judoliiton järjestämiin seminaareihin ja koulutustilaisuuksiin ja Uudenmaan piirin judojaoston toimintaan. Seura teki myös yhteistyötä muiden seurojen kanssa, mm. yhteisharjoituksia kolmen lähiseuran, Hyvinkään, Janakkalan ja Hämeenlinnan judoseurojen kanssa.

Seuran vetäjinä alkutaipaleella oli Erkki Parmansalo ja Pertti Mansikka. Apuvetäjistä tärkein oli Matti Höglund, joka ohjasi lähes kymmenen vuoden ajan kaikki peruskurssit ja harjoitukset.

Nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuran tämän hetkisiä menestyneimpiä kilpajudokoita ovat moninkertaiset suomenmestarit Valtteri Jokinen ja Jaana Sundberg.

Harjoitteluryhmät

  • muksujudo
  • junnujen alkeiskurssi
  • junnujen jatkokurssi
  • kilpailijat/aikuiset
  • kuntojudo


Seuran harjoituspaikkana on Riihimäen Kamppailukeskus (Teollisuuskatu 10).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]