Riihimäen–Lopen rautatie

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Riihimäen–Lopen rautatie
Perustiedot
Reitti Riihimäki – Kesijärvi
Rakennettu 1907
Avattu 1907
Lakkautettu 1954
 • henkilöliikenne  1949
Purettu 1952-1954
Omistaja H. G. Paloheimo
Ylläpitäjä Riihimäen–Lopen rautatie
Liikenne
Operaattori(t) Riihimäen–Lopen rautatie
Tekniset tiedot
Pituus 14,4 km
Raiteiden lkm 1
Raideleveys 600 mm
Sähköistys ei

Riihimäen–Lopen rautatie (RLR) oli vuonna 1907 loppilaisen tehtailija H. G. Paloheimon rakennuttama 600 mm:n raideleveydellä ollut kapearaiteinen rautatie Riihimäeltä Lopen Kesijärvelle. Se oli alun perin 5,5 kilogramman kiskosta ja teräksisistä ratapölkyistä rakennettu rillirata, mutta vuonna 1911 se vaihdettiin 10 kg/m-kiskoiseksi, kun sen liikenne muutettiin höyryveturivetoiseksi. Vuonna 1914 nimellä Riihimäen - Lopen Rautatie Oy yhtiöitetty rata välitti matkustajaliikennettä vuoteen 1949 ja yleistä tavaraliikennettä vuoteen 1952. Radan purkaminen aloitettiin 1952, mutta se palveli Paloheimon kuljetuksia vielä vuoteen 1954.[1] Nykyinen Kantatie 54 kulkee Kormussa osittain entistä ratapengertä noin kolmen kilometrin matkan.

Rata ja liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäinen kiskotie[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paloheimon rata, jota kutsuttiin aluksi nimellä kiskotie, mutta myöhemmin raitiotieksi ja sittemmin rautatieksi, oli alun perin yhtiön tavarankuljetuksiin tarkoitettu hevosvetoinen rillirata Santamäen kartanolta maailmalle. Aluksi kuljetettiin puutavaraa yhtiön omistamalta Lopen Kesijärven sahalta Riihimäelle, sekä vuonna 1907 toimintansa aloittaneen tiilitehtaan valmistamia tuotteita, mutta vähitellen myös tukkeja ja halkoja. Rautatieviranomaisten kesällä 1909 tekemän tarkastuksen mukaan tavara- ja matkustajavaunut kantoivat 3 000 kg. Vaunuja veti yksi raiteen sivulla kulkeva hevonen. Kakkulivaljastuksella kytketylle hevoselle oli tasoitettu raiteiden reunaan polku ja alamäkiin tultaessa hevonen voitiin irrottaa vaunuista jotka rullasivat mäkeä alas omaa vauhtiaan. Hevosen saavuttua se valjastettiin uudelleen.

Radan uusiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakenteensa puolesta väliaikaista kenttärataa muistuttava kiskotie alkoi kärsiä toistuvista ratarikoista, sekä muista hankaluuksista ja vuonna 1911 noin neljä vuotta käytössä ollut rata päätettiin uusia. Puretut 5 kg:n kiskot käytettiin osittain mm. yhtiön turpeennostokentillä ja osa myytiin. Teräksiset ratapölkyt vaihdettiin tavallisiin puisiin ratapölkkyihin, jotka asennettiin soralla parannetulle ja muutamaa muutosta lukuun ottamatta sama pysyneelle vanhalle ratalinjalle. Raideleveys pysyi samana, mutta kiskotus tehtiin tällä kertaa 10 kg/m materiaalista, joka kestäisi paremmin höyryvetureiden painon ja kulutuksen. Radan uusimisen yhteydessä yhtiö hankki myös ensimmäiset kaksi höyryveturia, jotka tilattiin Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n konepajalta. Radan korjaustyö sujui niin nopeasti, että jo saman vuoden juhannuksena kulki ensimmäinen höyryveturivetoinen juna Riihimäeltä Kormuun.

Rahtiliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radalla kuljetettiin myös ulkopuolisten yritysten rahtia, kuten Mustion puuhiomon ja Lohjan sellutehtaan omistaja kamariherra Linderille, jonka tehtaille kuljetettiin 1910-luvun alussa tuhansia kuutioita paperipuuta Hiivolaan rakennuttamalta sivuraiteelta.

Puun kuljetukseen, sekä metsästysmajan kulkuyhteytenä käytetty Kallelan metsärata erkani radasta Riihimäen lasitehtaan ja Leppälän aseman väliltä etelään päin.

Riihimäellä radalta erkani sivuraide panimolle, joka sijaitsi nykyisten Sakonkadun ja Kaartokadun välisessä maastossa[2].

Henkilöliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka radalla oli vedetty matkustajavaunuja jo hevosvetoisenakin, radan muututtua höyryvetoiseksi alkoi myös säännöllinen aikataulunmukainen henkilöliikenne. 16. lokakuuta 1912 julkaistun aikataulun mukaan radalla kulki arkisin 5 junaa päivässä suuntaansa ja viikonloppuisin 4. Junien suurin ajonopeus oli 15 km/h ja henkilöjunat matkasivat 12 kilometrin matkan Riihimäeltä Launosiin vajaassa tunnissa.

Aikataulu vuodelta 1912[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

AIKATAULU
Riihimäen–Lopen rautatiellä
16 p:stä Lokak. 1912 toistaiseksi.

 N:o 
2
 N:o 
4 1)
 N:o 
6
 N:o 
8
 N:o 
10
 Km 
 Asema 
 N:o 
1
 N:o 
3 1)
 N:o 
5
 N:o 
7
 N:o 
9
6.00 10.40 12.25 6.10 9.10    Riihimäki  8.50 1.30 4.00 8.25 11.20
--- --- --- --- ---      Kulmala  --- --- --- --- ---
--- --- --- --- ---      Lasitehdas  --- --- --- --- ---
--- --- --- --- ---      Riutta  --- --- --- --- ---
--- --- --- --- ---      Kormu  --- --- --- --- ---
--- --- --- --- ---      Santamäki  --- --- --- --- ---
6.50 11.30 1.15 7.00 10.00 12  Launonen  8.00 12.35 3.00 7.40 10.30

 1) Junat 4, 3, ainoastaan arkipäivinä.
HUOM.! Aika k:lo 6.00 i. p. k:lo 5.59 a. p. on merkitty minuuttinumeroitten alla olevalla viivalla.
Riihimäki, 16 p:nä Lokak. 1912.
H. G. Paloheimo.

Kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veturit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautateillä ehti olla sen toiminta-aikana kaikkiaan seitsemän höyryveturia, kaksi moottorivaunua, yksi moottoriresiina, sekä koekäytössä yksi dieselveturi. Ensimmäiset kaksi höyryveturia saapui Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n konepajalta vuonna 1911 kun alkuperäinen hevosvetoinen rillirata kunnostettiin höyryvetoa kantavaksi radaksi. Kaikki RLR:n höyryveturit olivat halkopolttoisia. Sotakorvaustoimituksia varten tarkastettiin rautatien koko kalusto, mutta se katsottiin liian vanhaksi ja pieneksi.

RLR1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1949 myöhässä tullut veturi numero 1 (Tubize 2336/1948, 0-6-2T) koeajettiin Riihimäellä Paloheimo -yhtiön sähkölaitokselta erillistä paineletkua pitkin saadun korkeapainehöyryn avulla, mutta muuten se ei tiettävästi koskaan ollut vakituisessa ajossa. Veturi oli hetken aikaa harkittavana sotakorvauksena käytettäväksi, mutta lopulta se hylättiin. Pian koeajojen jälkeen veturi vuokrattiin Riihimäellä toimineelle virvoketehtaalle, jossa se toimi höyrykattilana muutaman vuoden tehtaan rikkoutuneen kattilan tilalla. Sen jälkeen veturi myytiin J. W. Enqvist Oy -nimiselle sellutehtaalle Tampereen Lielahteen, jossa se oli höyrynannossa todennäköisesti marraskuuhun 1957. J. W. Enqvist Oy myi veturin edelleen Keski-Suomen Betoni Oy:lle Uuraisille, jossa siitä purettiin kattila lämmityshöyrylähteeksi. Kattila jätettiin vuonna 1970 paikalleen maanalaiseen kattilahuoneeseen, mutta muista osista ei ole tietoja.

RLR3[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Höyryveturi numero 3 (Tampella 188/1912, 0-6-2T) on Riihimäen–Lopen rautateiden muistomerkkinä Riihimäen palolaitoksen vieressä yhdessä matkustajavaunu numero 1 kanssa.

KVR9[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautateille tuli käytettynä entinen Kuusankosken–Voikan rautatien KVR9 (Schwartz & Dückerhof / Ruhrthalerin valmistama 0-6-0dm –tyyppinen dieselveturi 92106/1937, mutta se meni tiilillä lastattua tavarajunaa vetäessään nurinniskoin ojaan törmättyään radassa olleen painuman johdosta ylikäytävän laudoitukseen. Veturi vivuttiin pitkillä paperipuurungoilla jälleen kiskoille, hinattiin Riihimäkeen ja lähetettiin takaisin Kuusankoskelle, ja kauppa purkautui. Veturi makasi pressujen alla vuosien ajan, kunnes se romutettiin. Sotakorvaustoimituksiin se ei kelvannut.

Vaunukalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaunuja oli yhteensä noin sata, joista enemmistö oli avoimia tavaravaunuja. Matkustajavaunuja oli kaikkiaan seitsemän.

Matkustajavaunuista numero 1 on muistomerkkinä Riihimäen palolaitoksen edessä yhdessä höyryveturi numero 3 kanssa. Vaunun laatassa lukee Sandsviken Skeppsdocka & Mekan. Verkstad 1911 Helsingfors.

Vaunut numero 5 ja 6 olivat kevytrakenteisia moottorivaunun liitevaunuja, joista vaunu numero 6 oli kauan erään riihimäkeläisen pihalla paviljonkina, Vaunu on nykyään Kovjoella[3]. Vaunut numero 2, 3 ja 7 ovat liikenteessä Kovjoen museorautatiellä. Loput vaunut on tiettävästi romutettu.

Muu kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisäksi radalla oli normaali veturin työnnettävä laatikkolumiaura, jonka oli rakentanut Ruona Oy sekä lukuisia pienempiä käsiauroja ja käsiresiinoita. Noin vuonna 2001 löytyi eräästä riihimäkeläisestä varastosta pressun alta yksi radan kevyistä lumiauroista, mutta laatikkoaura on jo romutettu.

Launosten asemaa kuvaava postikortti.

Rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Launosten Asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radalla oli ainoastaan yksi asemarakennus ja se sijaitsi Launosten kylässä. Asemarakennuksen tarkkaa rakennusvuotta, suunnittelijaa, eikä piirustuksia ole toistaiseksi löytynyt, mutta sisäkaton korjauksen yhteydessä löytynyt sanomalehden sivu vuodelta 1913 osoittaa sen olevan vähintään näin vanha. Asemarakennuksessa oli asemanhoitajan asunto, kylän posti ja odotussali. Lipunmyyntiä asemalla ei ollut, vaan liput myytiin junassa.[4] Launosten asemarakennus muutettiin 1954 postiksi ja toimi siinä käytössä 1960-luvun loppuun asti, mutta sen jälkeen se on palvellut seurakunnan kerhotiloina, punttisalina, sekä bändikämppänä. Vuonna 2002 Paloheimo -yhtiö myi jo lähes korjauskelvottomaksi joutuneen aseman tontteineen yksityiselle, joka vuosien 20022008 aikana perusteellisesti kunnosti sen asuinkäyttöön vanhaa perinnettä kunnioittaen[5].

Hotelli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautatien Riihimäen puoleisessa päässa sijaitseva hotelli oli rakennettu alun perin vuonna 1878, mutta jo seuraavana vuonna huolimattomuudesta syttynyt ullakkopalo poltti rakennuksen totaalisesti muutamassa tunnissa. Pian palon jälkeen hotelli rakennettiin kuitenkin uudelleen vanhalle kivijalalle samoilla rakennuspiirustuksilla. Alkuperäistä käyttötarkoitustaan se on palvellut useammalla nimellä; Hotel, Axeens Hotel, Riihimäki-Hotel, Rautatien Hotelli, sekä 1930-luvun lopulla Turisti. Hotellitoiminta loppui 1943 ja rakennuksesta tuli Paloheimo Oy:n pääkonttori.

Hotelli sijaitsee Riihimäen Rautatienpuistossa, joka oli aikoinaan osaksi Valtio Rautateiden ja osaksi Paloheimon omistuksessa oleva rautatieläisten asuin alue. Alueella sijaitsi myös Paloheimon konttoritiloja. Alueella on useita suojeltuja rakennuksia ja 1980-luvulla valmistuneen asemakaavan mukaan se päätettiin säilyttää kulttuurihistoriallisesti arvokkaana alueena.

Muut rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paloheimo Oy rakennutti Riihimäelle turvejauhotehtaan vuonna 1914, jonne erkani sivuraide nykyisen Tehtaankadun paikkeilta. Vuonna 1921 Riihimäen lasi Oy muutti rakennuksen lasitehtaaksi, jonka jälkeen siellä on toiminut myös muovitehdas, silkkipaino, Riihimäen lasi Oy:n kristallihiomo, sekä vuodesta 1981 Suomen lasimuseo[6].

Radan varrella oli lisäksi lähinnä pieniä seisakkeiden ja vaihteen vartijoiden koppeja.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Virtanen, Martti: Lännen pikajuna. Riihimäen – Lopen rautatie 1907 - 1954. Suomen Rautatiemuseo, 1997. ISBN 952-90-8863-9. (suomeksi)
  2. Beerfinland.com Lista Suomen panimoista / Riihimäki
  3. Vaunut.org vaunut.org.
  4. Kari Tjukanov, Riihimäen–Lopen rautatien historiaa.
  5. Launosten kyläposti 1/2008, 12.4.2008
  6. Suomen lasimuseo Rakennuksen historia -sivu.
  7. Suomen Rautatieasemia – Muiden rataosien/kapearaiteisten asemia

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]