Valtakunta (televisiosarja)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Riget)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valtakunta (Riget) on tanskalainen, kahdeksanosainen minisarja, jonka loi Lars von Trier vuonna 1994. Sarjasta on koostettu myös viisituntinen elokuva. Sarjan tapahtumat sijoittuvat Kööpenhaminan kaupunginsairaalaan, Rigshospitaletiin. Sarjaa on esitetty Suomessa ainakin Yle TV1:ssä vuonna 1998. Vuonna 2006 Yle Teema uusi sarjan.

Vuonna 1997 sarjalle tuotettiin neliosainen jatkosarja Riget II samalla henkilökaartilla. Kolmattakin jatkosarjaa suunniteltiin, mutta se jäi tekemättä johtuen useiden sarjan päänäyttelijöiden kuolemisesta.

Stephen King kehitti myöhemmin 13-osaisen Rigetiin perustuvan minisarjan nimellä Stephen Kingin Sairaala. Se esitettiin Yhdysvalloissa vuonna 2004.

Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.