Rienaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rienaus tarkoittaa uskonnollisessa yhteydessä pyhien asioiden, kuten uskonnon tai Jumalan, halventamista sanallisesti.

Rienauksen oikeudellisen säätelyn historiassa länsimaissa voidaan erottaa kolme laajaa käsitettä, jotka ovat kukin olleet vallitsevia eri aikoina. Antiikin aikoina rienauksella tarkoitettiin sanallista ja suoraa Jumalan pilkkaa. Keskiajalla rienauksella alettiin tarkoittaa lain pyhyyden, yleisen järjestyksen ja yhteisen hyvän kumouksellista haastamista. Nykyaikana rienaus on alettu käsittää uskovien ihmisten tunteiden, oikeuksien tai arvokkuuden loukkaamisena.[1]

Monessa maassa on nykyaikana voimassa lakeja, jotka kieltävät rienauksen jossain muodossa, joissain muslimimaissa jopa kuolemantuomion uhalla. Länsimaissa rienauksen kieltävistä laeista ollaan kuitenkin vähitellen luopumassa. Suomen laissa kiellettiin jumalanpilkka vuoteen 1999 asti. Lain kumoamisen jälkeen laitonta on ollut uskonrauhan rikkominen, johon luetaan Jumalan ja muiden pyhien asioiden halventaminen.

Termin merkitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rienaus on ymmärretty eri tavoin eri maissa osittain sen mukaan, mitä nimitystä siitä käytetään. Monessa kielessä rienauksen nimitys perustuu kreikankieliseen termiin blasphemia. Sen sijaan esimerkiksi Tanskan laissa termi käännettiin uskonpuhdistuksen jälkeen sanalla Gudsbespottelse, suom. ‘Jumalan halventaminen’. Samalla tekoon ymmärrettiin kuuluvan tahallisuus, toisin kuin joissain toisissa maissa ja kielissä. Silloinkin kun käytetään kreikankielistä termiä, sen sisältö vaihtelee kulttuureittain.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin kreikkalaiset pitivät rienauksena kaikenlaisten sellaisten sanojen lausumista, joilla oli voima aiheuttaa pahaa ihmiselle tai jumalille. Vanhan testamentin kymmenessä käskyssä kielletään Jumalan nimen tarpeeton lausuminen, ja siitä määrätään kuolemanrangaistus. Varhaisessa kristinuskossa rienauksella tarkoitettiin Jumalan nimen lausumista kirouksissa ja valhellisissa valoissa.[3]

Antiikin Rooman lain mukaan rienaus oli vakava rikos, sillä rankaisematon rienaus saattoi aiheuttaa nälänhätää, maanjäristyksiä ja kulkutauteja. Kristityt omaksuivat rienauksen käsitteen roomalaisilta tarkoittamaan Jumalan loukkaamista tai vahingoittamista, mistä seuraa ”Jumalan viha” ja kaikenlaisia luonnonkatastrofeja. Roomalaisessa laissa rienauksella tarkoitettiin lisäksi uskonnollisten sanojen väärinkäyttöä, kuten jumalista puhuminen rukouksen ulkopuolella. Myös keisaria saattoi rienata esimerkiksi kieltäytymällä maksamasta hänelle suojelurahaa tai suhtautumalla epäkunnioittavasti häntä esittäviin kuviin. Justinianuksen laissa vuodelta 534 rienauksesta määrätään kuolemanrangaistus.[3]

Keskiajan Euroopassa rienauksesta tuomittiin joskus kuolemaan, mutta yleisempi rangaistus oli kielen irti leikkaaminen tai elinikäinen vankeustuomio. Useimmat tapaukset eivät kuitenkaan johtaneet oikeudenkäynteihin, sillä rienausta ei pidetty yhtä vakavana rikoksena kuin esimerkiksi harhaoppisuutta.[4]

Uskonpuhdistuksen jälkeen vuosina 1600–1800 rienausoikeudenkäyntien määrä kasvoi, joskaan kuolemantuomioita ei edelleenkään yleensä jaeltu. Protestanttisissa maissa rienaustapaukset käsiteltiin kuninkaallisessa tuomioistuimessa eikä papillisessa tuomioistuimessa kuten ennen. Rienaus alettiin nähdä yhteiskuntarauhan vastaisena tekona eikä tekona Jumalaa vastaan. Valtionuskonnosta oli myös tullut kuninkaan legitimiteetin ja vallan instrumentti, joten sitä täytyi suojella.[5]

Brittiläisessä Intiassa vuonna 1860 käyttöönotetussa rikoslaissa kiellettiin ensimmäistä kertaa uskonnollisten tunteiden tahallinen loukkaaminen sanallisesti ja muilla tavoin. Laki perustui Britannian rikoslain rienauspykälään, jossa kiellettiin Jumalan, Jeesuksen, Raamatun ja Englannin kirkon kirjoitusen pilkkaaminen. Moniuskontoisessa Intiassa laki muotoiltiin ylläpitämään yhteiskuntarauhaa ja suvaitsevaisuutta.[6]

Nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rienauksen kieltävät lait maailmassa.
  Ei koskaan käytössä
  Kumottu
  Aluekohtaisia rajoituksia
  Sakkorangaistus
  Vankeusrangaistus
  Kuolemantuomio

Vuonna 2012 rienauksen kieltävä laki oli voimassa 22 prosentissa maailman maista. Rangaistus vaihtelee sakoista kuolemantuomioon. Yleisimpiä lait ovat Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, joissa 70 prosenttia maista kieltää rienauksen.[7]

Rienauksen yhteydessä puhutaan usein sananvapaudesta. Siinä kun sananvapaus liitetään poliittisissa keskusteluissa ja akateemisessa kirjallisuudessa sekulaariin ja liberaaliin demokratiaan, rienaus liitetään autoritaarisiin hallintoihin. Yhdysvalloissa, missä sananvapaus on lakijärjestelmän ytimessä, rienauksen kieltävää lakia ei tunneta. Muuallakin lännessä rienauslait on alettu nähdä pelkkinä menneisyyden jäänteinä. Moni Euroopan maa onkin korvannut rienauslakinsa laeilla, jotka kieltävät vihapuheen ja uskonnollisen syrjinnän ja suojelevat siis ihmisiä eivätkä uskontoja. Ensimmäisenä rienauslakinsa kumosi Ruotsi vuonna 1970. Länsimaiden ulkopuolella rienauksen kieltäviä lakeja ollaan sen sijaan tiukentamassa.[8]

Suomessa rienaus on edelleen lailla kielletty. Vuoden 1889 rikoslaissa oli Jumalan pilkkaamista koskeva pykälä. Vuodesta 1890 eteenpäin enimmäisrangaistus jumalanpilkasta oli neljä vuotta vankeutta ja vuodesta 1970 eteenpäin kaksi vuotta.[9] Rikosnimike vaihdettiin vuonna 1999 muotoon ”uskonrauhan rikkominen”, ja sitä laajennettiin koskemaan kaikenlaisen pyhäksi koetun halventaminen.[10]

Vuonna 2009 YK:n yleiskokouksessa hyväksyttiin ”uskontojen halventamisen” vastainen julkilausuma. Arvostelijoiden mukaan kyse on 57 islamilaisen valtion muodostaman Islamilaisen konferenssin pyrkimyksestä estää islamin arvostelu. Nämä islamilaiset valtiot ovat hyväksyneet YK:n ihmisoikeusjulistuksen sijasta Kairon julistuksen, jossa islam menee ihmisoikeuksien edelle.[11].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cliteur, Paul & Herrenberg, Tom (toim.): The Fall and Rise of Blasphemy Law. Leiden University Press, 2016. ISBN 9789087282684.
  • Stensvold, Anne (toim.): Blasphemies Compared: Transgressive Speech in a Globalised World. Routledge, 2021. ISBN 9780367254223.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rose, Flemming: ”Blasphemy: A Victimless Crime or a Crime in Search of a Victim?”, s. 13. (Cliteur & Herrenberg 2016)
  2. Stensvold, Anne: ”Blasphemies compared. An overview”, s. 19–20. (Stensvold 2021)
  3. a b Stensvold, Anne: ”Blasphemies compared. An overview”, s. 9–11. (Stensvold 2021)
  4. Stensvold, Anne: ”Blasphemies compared. An overview”, s. 11–12. (Stensvold 2021)
  5. Stensvold, Anne: ”Blasphemies compared. An overview”, s. 12–13. (Stensvold 2021)
  6. Stensvold, Anne: ”Blasphemies compared. An overview”, s. 13–14. (Stensvold 2021)
  7. Angelina Theodorou: Which countries still outlaw apostasy and blasphemy? 28.5.2014. Pew Research Center. Viitattu 8.1.2015.
  8. Stensvold, Anne: ”Blasphemies compared. An overview”, s. 17–19. (Stensvold 2021)
  9. Toivonen, Raimo: Jumalanpilkka taas kerran Vapaa ajattelija. 4–5/2000. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto ry. Viitattu 8.9.2009.
  10. Rikoslaki 19.12.1889/39 Finlex. Edita. Viitattu 8.9.2009.
  11. Niemelä, Jussi K.: Pääkirjoitus Humanisti. 2/2009. Suomen humanistiliitto ry. Viitattu 8.6.2010.