Richard Goode

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Richard Goode (s. 1. kesäkuuta 1943[1] Bronx, New York[2]) on yhdysvaltalainen pianisti.[3]

Goode opiskeli Elvira Szigetin ja Claude Frankin johdolla. Mannes College of Musicissa hänen opettajansa oli Nadia Reisenberg ja Curtis Institute of Musicissa Rudolf Serkin.[3] Lisäksi Gooden opettajiin kuului Karl Ulrich Schnabel. Goode nousi maineeseen etenkin kamarimusiikin parissa, mutta alkoi keskittyä enemmän esiintymiseen sooloresitalistina ja konserttosolistina myöhemmällä iällään. Hän on osallistunut usein Spoleton festivaaliin ja oli Chamber Music Society of Lincoln Centerin perustajajäsen.[1] Hän on ollut myös säännöllinen esiintyjä esimerkiksi Lontoon Wigmore Hallissa ja on esiintynyt useimpien suurten yhdysvaltalaisorkesterien sekä monien eurooppalaisten sinfoniaorkestereiden solistina.[4]

Goode on levyttänyt muun muassa kaikki Ludwig van Beethovenin viisi pianokonserttoa ja tehnyt ensimmäisenä yhdysvaltalaissyntyisenä pianistina kymmenen CD-levyn julkaisun kaikista Beethovenin pianosonaateista. Hän sai sonaattilevytyksistään Grammy-ehdokkuuden. Hänet palkittiin Grammylla Johannes Brahmsin sonaattien levytyksestään klarinetisti Richard Stoltzmanin kanssa. Lisäksi Goode on saanut muun muassa kansainvälisen Clara Haskil -pianokilpailun ensipalkinnon ja Avery Fisher -palkinnon.[3] Beethovenin ja Brahmsin lisäksi säveltäjiä, joiden teoksia Goode on levyttänyt, ovat olleet muiden muassa Johann Sebastian Bach, Frédéric Chopin, Wolfgang Amadeus Mozart ja Franz Schubert. Monet levyistä on tuottanut Max Wilcox, ja niitä on julkaissut eksklusiivisella levytyssopimuksella[3] Nonesuch Records.[2] Aikansa musiikista Goode on tulkinnut erityisesti George Perlen tuotantoa.[1]

Goode on toiminut henkilökunnan jäsenenä Lontoon Guildhall School of Music and Dramassa, Royal Academy of Musicissa ja New Yorkin Mannes College of Musicissa.[4] Vuosina 1999–2013 hän toimi vermontilaisen Marlboro Music School and Festivalin taiteellisena johtajana yhdessä Mitsuko Uchidan kanssa.[3]

Goode on naimisissa viulisti Marcia Weinfeldin kanssa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Richard Goode AllMusic
  2. a b Balancing Act – Richard Goode Steinway & Sons
  3. a b c d e f Bio Richard Goode
  4. a b Richard Goode Royal Academy of Music