Siirry sisältöön

Riben tuomiokirkko

Wikipediasta
Riben tuomiokirkko
Ribe Domkirke
Sijainti Ribe, Tanska
Kirkkokunta Tanskan kansankirkko
Hiippakunta Riben hiippakunta
Rakentamisvuosi n. 1150–1250
Materiaali tuffi, graniitti, hiekkakivi, tiili
Tyylisuunta romaaninen tyyli, tiiligotiikka
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Riben tuomiokirkko (tansk. Ribe Domkirke, tunnetaan myös nimellä Vor Frue Kirke) on Esbjergin kunnassa Tanskassa sijaitseva Riben hiippakunnan pääkirkko. Samalla paikalla oli jo 850-luvulla Ansgarin rakennuttama kirkko. Nykyinen romaaninen rakennus valmistui 1100- ja 1200-luvuilla ja sitä on sittemmin laajennettu useita kertoja, niin että siinä katsotaan nykyisin olevan viisi laivaa. Kirkkoa restauroitiin arkkitehti H. C. Ambergin johdolla jonkin verran 1800-luvun lopulla, mutta se on säilyttänyt alkuperäiset piirteensä useimpia muita aikakautensa kirkkoja paremmin. Riben tuomiokirkon pohjaratkaisussa on poikkeuksellista, että apsis kiinnittyy suoraan poikkilaivaan ilman välissä olevaa kuoria. Kirkon vanhimmat osat on rakennettu tuffista ja graniitista, uudemmat hiekkakivestä ja tiilestä.[1]

Kirkossa on kolme tornia, joista tunnetuin on luoteiskulman neliskanttinen Borgertårnet. Se valmistui vuonna 1333 ja siitä on tullut kaupungin tärkeä maamerkki. Alun perin siinä oli terävä huippu, mutta 1600-luvulla se muutettiin tasakattoiseksi. Tornin katolla on näköalapaikka, joka on auki yleisölle[2]. Borgertårnetin vieressä lounaiskulmassa on matalampi Mariatårnet, joka jälleenrakennettiin kirkon restauroinnin yhteydessä 1900-luvun alussa vuonna 1790 puretun tornin mukaiseksi. Lisäksi keski- ja poikkilaivan risteyskohdassa on yksi kattoratsastaja.[1]

  1. a b Ribe Domkirke Den Store Danske. 27.6.2025. Viitattu 17.8.2025. (tanskaksi)
  2. Borgertårnet Ribe Domkirke. Viitattu 17.8.2025. (tanskaksi)
  3. Domkirkens kunst - indendørs Ribe Domkirke. Viitattu 17.8.2025. (tanskaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]