Riachuelon taistelu
| Riachuelon taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa kolmoisliiton sotaa | |||||||
 | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
8 laivaa |
9 laivaa | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
4 laivaa |
2 laivaa | ||||||
Riachuelon taistelu oli jokitaistelu Paraguayn ja Brasilian laivastojen välillä kolmoisliiton sodassa 11. kesäkuuta 1865. Pedro Ignacio Mezan johtamat paraguaylaiset yrittivät yllättää Francisco Manoel Barroson johtaman brasilialaisten laivaston Paranájoella lähellä siihen laskevan Riachuelojoen suuta. Yllätys epäonnistui. Taistelu päättyi paraguaylaisten laivaston tappioon ja neljän aluksen menetykseen. Paraguaylaisille lopputulos merkitsi heidän laivastonsa menetystä tehokkaana toimijana koko loppusodan ajaksi. Ilman laivastonsa tukea paraguaylaiset eivät enää myöskään kyenneet hyökkäämään Paraguayn ulkopuolelle.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paraguaylaiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paraguayn presidentti ja diktaattori marsalkka Francisco Solano López oli iskenyt joukkoineen Argentiinan Corrientesin ja Misionesin maakuntaan tavoitteenaan laajemmin eteneminen kohti Brasilian Rio Grande do Sulia. 13. huhtikuuta paraguaylaiset valtasivat Corrientesin kaupungin. Brasilia, Argentiina ja Uruguay solmivat vastauksena kolmoisliiton Paraguayta vastaan 1. toukokuuta 1865. Brasilian laivaston aluksilla saapuneet argentiinalaiset joukot valtasivat Corrientesin takaisin 25. toukokuuta, vaikkakin he joutuivat vetäytymään takaisin laivoillaan saatuaan tietää paraguaylaisten vahvistuksista. Elokuussa 1865 paraguaylaiset olivat vallanneet myös Misionesin maakunnan, mutta López oli tajunnut Brasilian laivaston muodostavan sodan kannalta olennaisen tekijän. Tästä syystä se oli tuhottava.[1] järjesti 9. kesäkuuta 1865 kokouksen paraguaylaisten linnoittamassa Humaitássa kokouksen, johon osallistui hänen johtavia upseerejaan. Paraguayn laivastoa edusti kapteeni Pedro Ignacio Meza, tämän alainen kapteeni Remigio Cabral ja Yberan kapteeni luutnantti Pedro V. Gill. Kokouksen aihe oli hyökkäyksen toteutus Brasilian laivastoa vastaan. Upseerit ehdottivat yllätyshyökkäystä ennen auringonnousua.[2]
Mezan komentama paraguaylainen laivasto käsitti alukset Tacuarí, Paraguarí, Ygurey, Yporá, Marqués de Olinda, Pirabebé, Salto Oriental, Ybera ja Jejuí. Paraguaylaisten laivoista vain Tacuarí oli varta vasten sotalaivaksi rakennettu alus. Muut olivat sota-aluksiksi muunnettuja kauppalaivoja. 300-tonninen Salto Oriental ja 120-tonninen Pirabebé olivat potkurihöyrylaivoja. Kaikki muut laivat olivat siipiratasaluksia. Joka aluksella oli oma brittiläinen laivastoinsinööri. Kaikilla heistä oli kokemusta mereltä, mutta kukaan ei ollut toiminut jokitaisteluissa.[2]
Paraguaylaisten laivasto oli tykeissä mitattuna alivoimainen. Heidän yhdeksällä aluksellaan oli 44 tykkiä, kun brasilialaisten yhdellätoista aluksella tykkejä oli 68. Unkarilaislähtöinen paraguaylaisiin liittynyt Franz von Wisner ehdotti epäsuhdan tasoittamiseksi kuuden chatan käyttöä. Chata oli nimitys matalille kannettomille proomuille. Niille saatettiin asentaa yksi kolmen tai neljän miehistön jäsenen käyttämä mörssäri tai 8-tuumainen tykki. Ne eivät liikkuneet itse, vaan ne oli hinattava asemaansa. Meza ei pitänyt ajatuksesta, uskoen niiden vain hidastavan laivojensa liikettä. Solano López päätyi kuitenkin kannattamaan Wisnerin suunnitelmaa.[2]
Tämän lisäksi López määräsi eversti José Maria Bruguezin tuomaan Paranán rannalle kolme tykkipatteria, eli noin 22 tykkiä. Tykkien ohella paraguaylaisilla oli joitakin Congreve-raketteja, jotka oli tarkoitus tuoda nopeasti tulitueksi Humaitásta ennen hyökkäystä. Meza sai lisäksi tuekseen 6. merijalkaväen pataljoonan, joka tunnettiin myös nimellä Nambí-í, eli "pikkukorvat". Se oli muodostettu lähes yksinomaan paraguaylaisista mustista Laureltystä, ja he olivat osoittautuneet kyvykkäiksi sotilaiksi jo Paraguayn Mato Grosson sotaretken aikana. Heidän tehtävänään oli tukea yritystä vallata brasilialaisten laivoja.[2]
Lopulta valmistuneen suunnitelman mukaan kapteeni Mezan laivasto lähtisi liikkeelle 10. kesäkuuta mukanaan yhdeksän laivaa ja kolme hinattua chata-proomua. Paso de la Patrian saavutettuaan ne ottaisivat mukaansa vielä toiset kolme chataa, ja täältä he hyökkäisivät Brasilian laivaston kimppuun juuri ennen aamunkoittoa, tavoitteenaan yllättää brasilialaiset. Paraguaylaisten laivasto purjehtisi brasilialaisten ohi tulittaen täyslaidallisen juuri auringon noustessa paraguaylaisten takana. Tämän jälkeen he kääntyisivät nopeasti, palaisivat brasilialaisten luo ja tulittaisivat vielä kerran ennen kuin yrittäisivät vallata brasilialaisten laivat. Paraguaylaiset uskoivat, että brasilialaisten laivastolla olisi vaikeuksia purjehtia taistelun alettua. Brasilialaisten laivasto oli suunniteltu merelle, ja heidän miehistöltään puuttui kokemusta joella purjehduksesta. Taistelun oli tarkoitus olla ohi nopeasti.[2]
Brasilialaiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Barroso ja brasilialaiset olivat paraguaylaisten odotuksia paremmin varautuneita. Brasilia oli julistanut Paraguayn saartoon 26. tammikuuta 1865, ja heidän aluksensa olivat purjehtineet Corrientesin vesille huhtikuussa amiraali Francisco Manoel Barroson komennuksessa. Barroso tunsi Paranán tämän osan jo hyvin, ja brasilialaiset olivat esimerkiksi kartoittaneet joen hiekkasärkkiä, joihin paraguaylaisilla oli edelleen tapana ajaa aluksensa karille. Barroso oli myös saanut hioa strategiaansa rauhassa ilman laivaston komentaja Joaquim Marques Lisboan puuttumista asioihin, sillä tämä oli edelleen Buenos Airesissa.[2]
Brasilialaisten laivat olivat kaikki hyvin aseistettuja, varta vasten sotalaivoiksi rakennettuja potkurihöyrylaivoja. Barroson laivasto käsitti alukset Amazonas, Jequitinhonha, Belmonte, Parnaíba, Ypiranga, Mearim, Yguatemí, Araguarí, Beberibé, Ivaí ja Itajaí.[2]
Ivaí ja Itajaí oli lähetetty toukokuussa alavirtaan Bella Vistaan, mutta ne olivat edelleen tarpeeksi lähellä kutsuttavaksi paikalle tarvittaessa. Muut yhdeksän laivaa oli ankkuroitu Chacon puolelle Paranáa vastapäätä siihen laskevaa Riachuelon jokea noin kahdeksan kilometrin päässä Corrientesisin kaupungista. Ankkuripaikalla oli hyvä näkyvyys joelle, samalla kun kaksi saarta tarjosi suhteellista suojaa pohjoisesta tulevilta hyökkäyksiltä. Brasilialainen merijalkaväki valvoi joen vastarantaa vihollisen liikkeiden varalta. Barroso osasi odottaa jonkinlaista iskua jokea pitkin, ja ylävirtaan oli lähetetty pikettialus. Joukoille oli annettu määräys täydestä valmiudesta.[2]
Taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paraguaylaisten eteneminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paraguaylaisten laivasto lähti liikkeelle keskiyöllä 10.–11. kesäkuuta 1865. Suunnitelman toteutuksessa oli heti ongelmia. Lähtö oli myöhässä ja ajoituksen takia hyökkäystä ei voitu toteuttaa ennen aamunkoittoa. Meza sai hinattua kolme chataa Paso de la Patriaan, mutta sinne saavuttuaan Yberan akselin sen potkuriin yhdistävä metallitappi oli katkennut, eikä alusta voitu ohjata. Korjauksiin kuluisi aikaa, joten Meza päätti jättää aluksen taakse. Aamuaurinko nousi 11. kesäkuuta ja varhaisaamun usva joen yllä alkoi haihtua. Kello oli noin yhdeksän, kun Barroson pikettilaiva Mearim ilmoitti havainneensa paraguaylaiset. Toisella signaalilla paraguaylaisia ilmoitettiin olevan kahdeksan ja niiden purjehtivan alavirtaan kohti brasilialaisia. Varoitus oli saatu ajoissa, jättäen Barrosolle runsaasti aikaa toimia. Hänen lippulaivaltaan annettiin käsky käynnistää höyrykoneet ja nostaa ankkurit. Miehistö otti asemansa harjaantuneesti. Laivoilla oli ollut rajallisesti hiiltä, mutta miehistö oli sattunut tuomaan polttopuuta Chacosta edellisenä päivänä.[3]
Paraguaylaisten kärjessä purjehti lippulaiva Tacuarí. Sen takaa tulivat Paraguarí, Ygurey, Yporá, Marqués de Olinda, Pirabebé, Salto Oriental ja Jejuí. Niiden nopeus oli noin kymmenen solmua ja niiden etuna oli joen kahden solmun virtaus. Ne tajusivat nopeasti, että ne olivat menettäneet yllätysetunsa. Meza ohjasi aluksia pitkin joen vasenta puolta, jossa joki oli syvempi ja helpompi purjehtia, mutta tämä liike kauempaa ei tehnyt alkuperäisen suunnitelman mukaisesta taistelun aloituksesta täyslaidallisella mahdollista. Paragualaiset avasivat tulen kello 9.25. Heidän purjehtiessaan brasilialaisten ohi brasilialaiset vastasivat tuleen. Joen peittyessä ruudinsavuun oli mahdotonta arvioida välittömästi aiheutettuja vahinkoja. Mearim väitti upottaneensa yhden chatan. Jejuí sai osuman höyrykoneeseensa, mutta sen brittiläisen insinöörin onnistui korjata se nopeasti. Myös muut paraguaylaiset saivat osumia, mutta suuremmilta tuhoilta oli vältytty. Yksi paraguaylainen sotilas oli menettänyt päänsä tykinkuulan osumasta ja hän jäi ainoaksi kaatuneeksi. Samaan tapaan Barroso oli välttynyt suuremmilta vahingoilta, jotka jäivät lähinnä joiksikin sirpaleiden osumiksi. Muutamia merijalkaväen miehiä haavoittui.[3]
Meza teki ensimmäisen tulenvaihdon jälkeen seuraavan alkuperäisestä suunnitelmasta poikenneen päätöksensä. Paraguaylaiset eivät kääntyneetkään välittömästi takaisin kohti brasilialaisia. Sen sijaan alukset pysähtyivät paraguaylaisten Riachuelon asemien eteen. Kello 10.00 Meza määräsi chatat irrotettavaksi ja niistä tuli nyt käytännössä osa armeijan rannikkopuolustuksia. Epävarmana seuraavasta liikkeestään hän kutsui koolle alaisensa komentajansa lippulaivallaan. Seurasi tauko taistelussa. Meza odotti brasilialaisten liikettä rannikkotykkien suojaamana. Britit ehdottivat lotjien upottamista jokeen vihollisen liikkeiden ohjaamiseksi, mutta Meza kieltäytyi. Hän sai myös tietää jonkun unohtaneen ottaa mukaan vihollisen laivojen valtaukseen ja vallattujen laivojen hinaamiseen tarvittavia koukkuja. Lopulta Meza päätti alempien upseerien ehdotuksesta jatkaa taistelua. Paragualaisten palatessa taisteluasemiin brasilialaiset olivat kuitenkin jo liikkeellä.[3]
Brasilia hyökkää
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brasilalaisten puolella Barroson yksi vaihtoehdoista oli jättää taistelu kokonaan ja purjehtia ylävirtaan kohti Paraguayn pääkaupunkia Asunciónia. Hän tiesi paraguaylaisten tuoneen tykkejä jokea puolustavasta Humaitásta Corrientesiin ja se muodosti näin ollen aikaisempaa pienemmän esteen hyökkäykselle Paraguayn hermokeskukseen. Lopulta Barroso päätyi pitämään tätä vaihtoehtoa liian spekulatiivisena. Hänellä oli rajallinen määrä ammuksia ja muita tarvikkeita. Meza yrittäisi todennäköisesti seurata häntä ylävirtaan, eikä Barrosolla ollut erillistä käskyä toteuttaa muita kuin saarto-operaatioita. Barroso päätti iskeä paraguaylaisia laivoja vastaan nyt, eikä myöhemmin. Hän määräsi aluksensa hyökkäämään ja tuhoamaan vihollisen niin läheltä kuin mahdollista. Upseerit yllättyivät määräyksestä ja he eivät saaneet hyökkäystä tarkentavia yksityiskohtia. Brasilaialaiset purjehtivat kärjessään Belmonte ja Jequitinhonha. Barroson lippulaiva Amazonas kolmantena teki yhtäkkisen käännöksen, Barroson mukaan koska tämä oli tarpeellista alusten ohjaamisen kannalta. Tämä aiheutti kuitenkin loput kuusi alusta seuraamaan lippulaivaa, jolloin kaksi kärkilaivaa hyökkäsivät kahdestaan. Barroso tajusi virheensä ja viestitti hyökkäysmääräykset muille aluksille, mutta tällöin oli jo liian myöhäistä.[3]
Jequitinhonhan kapteeni Joaquim José Pinto huomasi lippulaivan liikkeet. Hän päätti yrittää palata brasilialaisten mukaan kääntymällä itään. Tällöin huomattiin lippulaivan liikkuvan nyt poispäin ja Pinto päätti iskeä paraguaylaisten rannikkotykkejä vastaan. Tämä vaati taas uutta käännöstä itään. Käännöksen aikana Jequitinhonha tömäsi hiekkasärkkään. Paraguaylaisten tykistön Bruguez näki tapahtumat ja avasi tulen alusta vastaan. Nyt jumissa oleva Jequitinhonha vastasi tuleen. Luutnantti Joaquim Francisco de Abreun Belmonte oli tällä välin edennyt yksin paraguaylaisia vastaan. Se avasi tulen kello 11.20. Paraguaylaisten vastatuli oli armotonta ja alus vetäytyi lopulta kärsien yhdeksän kaatuneen ja kahdenkymmenenkolmen haavoittuneen tappiot. Aluksen puisessa rungossa oli nyt 37 reikää, monet niistä vesirajan alapuolella. Abreu määräsi uppoamista peläten ajamaan aluksen rantaan pienellä joen saarella yrittämään korjauksia vihollisen tulen ulkopuolella.[3]
Belmonten vetäytyessä taistelusta Amazonas lähestyi paraguaylaisten laivoja. Se hidasti Riachuelon pohjoisuomassa kello 11.25 odottaen muiden alusten saavuttavan sen. Tämän jälkeen Barroso antoi määräyksen avata tuli. Molemmat laivastot tulittivat nyt toisiaan lähietäisyydeltä. Noin kello 11.45 Meza havaitsi Riachuelon suuta lähestyvän brasilialaisen Araguarín ja määräsi yrittämään sen valtausta. Marqués de Olinda, Tacuarí ja Paraguarí lyötiin kuitenkin takaisin. Yhteenotto jatkui, kunnes viimeinen brasilialainen alus Parnahyba saavutti eteläuomaan noin kello 12.15. Paraguaylaiset tarkka-ampujat jatkoivat tulitusta joen saarilta ja rannoilta.[3]
Kiivaasta tulituksesta huolimatta kummankaan osapuolen laiva ei ollut vielä uponnut. Belmonte ei ollut taistelukykyinen, mutta kariutunut Jequitinhonha jatkoi tulitusta. Mearim oli upottanut yhden paraguaylaisen chatan. Kaikki osapuolet olivat kärsineet vahinkoja. Barroso halusi kääntyä ja iskeä uudelleen, mutta hänen alaisensa neuvoivat tätä vastaan. Vesi oli liian matalalla tehdä laaja käännös turvallisesti. Barroso päätyi purjehtimaan syvempään kohtaan etelässä. Liikkeistä ei taaskaan tiedotettu kunnolla. Brasilialaisten alusten onnistui kuitenkin Parnahybaa lukuun ottamatta seurata komentajansa perässä.[3]
Paraguaylaiset maissa kokivat ottaneensa voiton. Meza sen sijaan ymmärsi brasilialaisten muodostavan edelleen uhan. Paraguaylaisten ei ollut onnistunut vielä vallata yhtäkään brasilialaista alusta, joten Meza päätti yrittää karilla olevan Jequitinhonhan valtausta. Se kuitenkin torjui paraguaylaisten lähestymisyritykset tykkitulellaan. Parnahyba purjehti luutnantti Aurélio Garcindo Fernandes da Sán komennossa sen tueksi, vahingoittaen samalla kääntyessään peräsintään tullen ohjauskelvottomaksi. Paraguaylaiset avasivat tulen sitä vastaan aiheuttaen tappioita. Meza, joka oli nyt epäonnistunut Jequitinhonhan valtauksessa, kiinnitti huomion Parnahybaan. Tacuarí, Paraguarí ja Salto Oriental alkoivat purjehtia sitä kohti kello 13.00 yrittääkseen valtausta. Garcindo määräsi aluksensa törmäämään kohti tulevaan Paraguaríin, jonka runko halkesi. Paraguarín onnistui irrottautua ja välttää uppoaminen rantautumalla. Tacuarí, Salto Oriental ja nyt myös Marqués de Olinda jatkoivat hyökkäystä. Valtauksesta tuli hankalaa koukkujen ja alusten siipiratasten takia. Lopulta usean sadan paraguaylaisen oli kuitenkin onnistunut hyökätä kannelle. Taistelujen vielä kuluessa heidän onnistui laskea Brasilian lippu, mutta nyt he saivat uutisen Barroson paluusta.[3]
Alusten menetykset ja taistelun ratkaisu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]_(52322574845).jpg)
Barroso oli ollut poissa noin tunnin, ennen kuin hän oli löytänyt tarpeeksi syvän kohdan joessa kääntyäkseen. Hänen lipulaivansa ja joen suurin, 1 050 tonnin alus Amazonas, purjehti kohti pulassa olevaa Parnahybaa. Se avasi tulen alukselle nousseita paraguaylaisia vastaan samalla, kun brasilialainen miehistö aluksessa ryhtyi vastahyökkäykseen. Lopulta paraguaylaiset pakenivat. Amazonas kiinnitti seuraavaksi huomionsa Jejuíhin. Pienempi Jejuí kärsi vahinkoja ja alkoi tulvia tykkitulessa. Sen miehistö hylkäsi uppoavan aluksensa ja he uivat rantaan rannikkotykkien suojiin. Seuraavaksi Barroso iski Marqués de Olindaa vastaan. Amazonas törmäsi alukseen ja avasi tykkitulen. Marqués de Olinda menetti höyrykoneensa ja se oli näin lyöty pois taistelusta. Barroso toisti saman Salto Orientalia vastaan. Vahingoittunut Salto Oriental kallistui ja alkoi haljeta.[3]
Meza oli menettänyt hermonsa. Hänen kuvailtiin raivoavan ja itkevän vuorotellen. Hän määräsi lopulta lippulaivansa Tacuarín kääntymään ja sitä seurasivat Pirabebé, Ygurey ja Yporá. Barroso iski paraguaylaisten chatoja vastaan. Hänen merijalkaväkensä kiväärituli surmasi niiden miehistöt vuorotellen. Yksi niistä upotettiin ja neljä muuta otettiin brasilialaisten hinaukseen. Barroso oli käytännössä jo voittanut, mutta hänen polttoaineensa oli käynyt vähiin. Meza yritti vielä viimeistä vetoaan. Hän määräsi paraguaylaiset yrittämään Jequitinhonhan valtausta vielä kerran. Kannella hän sai osuman pistoolista olkapäähänsä ja luoti kulkeutui hänen keuhkoonsa. Kuolettavasti haavoittunut Meza menetti tajuntansa. Nyt komentajaksi noussut kapteeni Remigio Cabral määräsi vetäytymisen. Mearim ja Beberibé jahtasivat paraguaylaisia näiden vetäytyessä Corrientesin taakse ja kohti Humaitáa. Muut brasilialaiset laivat jäivät karilla olevan Jequitinhonhan suojaksi. Kaksi paraguaylaisia jahdannutta laivaa irrottautui kello 17.00.[3]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taistelu oli merkittävä tappio paraguaylaisille. Heidän laivastonsa oli lyöty ja kykenemätön edes hyvin rajalliseen toimintaan loppusodan ajan. Paraguaylaisten kärsittyä vielä tappion Uruguayanan taistelussa 18. syyskuuta Brasiliassa he vetivät maajoukkonsa lopullisesti takaisin Paraguayn puolelle, mikä päätti sodan ensimmäisen vaiheen parguaylaisten hyökätessä. Loppusota käytiin Paraguayn alueella.[4] Ilman laivastoa paraguaylaisten ei ollut mahdollista hyökätä Paraguayn ulkopuolelle. Jejuí, Salto Oriental, Marqués de Olinda ja Paraguarí oli menetetty ja kaikki alukset olivat kärsineet merkittäviä vahinkoja. Paraguarín hylky hinattiin pääkaupunkiin, mutta se todettiin liian vaurioituneeksi korjattavaksi. Paraguayn laivastolla oli nyt vain 12 alusta ja niiden valtaosa hyvin pieniä. Liittoutuneiden saarron takia menetettyjä aluksia oli mahdotonta korvata ulkomailta, eikä Paraguay kyennyt itse rakentamaan chatoja monimutkaisempia aluksia. Niilläkin olisi ollut puutetta tykeistä.[5]
Lähes tuhat paraguaylaista haavoittui ja noin 200 kaatui. Haavoittunut Meza kuoli kahdeksan päivää taistelun jälkeen. Hänet haudattiin ilman seremonioita. Marqués de Olindan luutnantti Ezequiel Robles oli jäänyt sotavangiksi haavoittuneena. Kätensä menettänyt luutnantti heräsi sotasairaalasta vihollisen puolella ja kävi herätessään vangitsijoidensa kimppuun, vuotaen riuhdottuaan kuiviin haavoinensa.[5]
Brasiliaisten tappiot olivat 104 kaatunutta, 148 haavoittunutta ja 40 kadonnutta. Kuusi Barroson alusta oli edelleen käyttökunnossa. Vakavasti vaurioitunut Parnahyba oli hinauksessa. Belmonte ja Jequitinhonha päätettiin lopulta hylätä. Jequitinhonhan kapteeni ja miehistö evakuoitiin, mutta paraguaylaisten käsiin jäi esimerkiksi aluksen tykit ja muuta varustusta.[5]
Brasilialaiset eivät jatkaneet voittoaan esimerkiksi joen ylityksellä. Barroson polttoaine- ja ammusvarastot oli kulutettu ja hän purjehti laivoineen alavirtaan 14. kesäkuuta. Hän saapui Bella Vistaan samana päivänä, jossa häneen liittyi argentiinalaisia laivoja. Tämän jälkeen hän tyytyi toistaiseksi jatkamaan Paraguayn saartoa.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Thomas L. Whigham: The Paraguayan War : causes and early conduct. (2. painos) University of Calgary Press, 2018. doi:https://doi.org/10.2307/j.ctv6gqs51 ISBN 978-1-55238-995-9 (englanniksi)
- Gabriele Esposito: The Paraguayan War 1864-70 : The Triple Alliance at stake in La Plata. Osprey Publishing, 2019. ISBN 978 1 4728 3441 6 (englanniksi)