Rhinestone

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rhinestone
Elokuvan alkuperäinen juliste
Elokuvan alkuperäinen juliste
Ohjaaja Bob Clark
Käsikirjoittaja Phil Alden Robinson
Tuottaja Howard Smith
Marvin Worth
Säveltäjä Dolly Parton
Pääosat Dolly Parton
Sylvester Stallone
Richard Farnsworth
Ron Leibman
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Twentieth Century-Fox
Ensi-ilta Flag of the United States.svg 20. kesäkuuta 1984
Flag of Finland.svg 26. heinäkuuta 1985
Kesto 111 min.
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 50 milj. USD
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Rhinestone, televisioesityksessä ja VHS-videojulkaisuna nimellä Rhinestone – tuhannen taalan paikka[1][2], on vuonna 1984 ensi-iltansa saanut Bob Clarkin ohjaama komediaelokuva. Sen pääosia esittää muun muassa Dolly Parton ja Sylvester Stallone.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Suosittu country-laulaja, Jake Farris (Dolly Parton), kerskailee että pystyy tekemään kenestä tahansa country-sensaation. Niinpä hän lyö vetoa liero-managerinsa, Freddy Ugon (Ron Leibman) kanssa, että hän pystyy tekemään kenestä tahansa normaalista ihmisestä country-laulajan kahdessa viikossa. Jaken voitto tietää sopimuksen purkamista manageriltaan, mutta häviö tietää muutamaa vuotta lisää sopimukseen, sekä yötä Freddyn kanssa. Freddy valitsee vastenmielisen taksikuskin, Nick Martinellin (Sylvester Stallone). Jake vie Nickin Tennesseehen oppimaan kuinka kävellään, puhutaan ja lauletaan kuten oikea country-tähti.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Yleisön vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kriitikot teilasivat elokuvan lähes joka puolella ja sitä pidettiin yleisesti floppina.

Video-oppaassa vuodelta 1994 Asko Alanen pitää Rhinestonea kolhonpuoleisena musiikkikomediana, jossa Parton ja Stallone täydentävät huonosti toisiaan. Hän antaa elokuvalle yhden tähden viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”huono”.[2]

Dolly Parton teki elokuvan soundtrackille kaksi laulua, joista tuli hänen suuria hittejään: Tennessee Homesick Blues ja God Won't Get Ya.

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva oli ehdolla Golden Raspberry Awardsissa yhteensä kahdeksalle palkinnolle, joista se voitti kaksi: Huonoin näyttelijä (Stallone), sekä Huonoin laulu (Drinkinstein).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.elonet.fi/fi/elokuva/115131
  2. a b Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.