Renet

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Renet
Luoja(t) Kevin Eastman
Peter Laird
Kustantamo Mirage Studios (1986–2009)
IDW (2011–)
Ensiesiintyminen Teenage Mutant Ninja Turtles nro 8 (heinäkuu 1986)
Oikea nimi Renet
Status aktiivinen
Voimat taikuus
Suhteet

Renet on IDW:n kustantama sarjakuvahahmo, jonka loivat Kevin Eastman ja Peter Laird. Se teki ensi esiintymisensä Teenage Mutant Ninja Turtles lehden numerossa 8, vuonna 1986. Renetillä on taikuuden lisäksi kyky tehdä aikamatkoja.

Sarjakuvissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Renet oli ajan mestarin Lordi Samanaikaisen harjoittelijana ja yritti eräänä päivänä lainata opettajansa valtikkaa. Valtikan avulla sen hallussapitäjä voisi matkustaa mihin tahansa ajanjaksoon. Saatuaan valtikan haltuunsa Lordi Samanaikainen ilmestyi paikalle vihaisena teosta. Pelon saattelemana Renet toivoi menevänsä vuoden 1986 New Yorkiin. Renet siirtyi toivomuksen mukaisesti ja päätyi New Yorkiin erään kerrostalon katolle, jossa olivat myös Turtlesit viettämässä hauskaa iltaa. Hän ystävystyi nopeasti Turtlesien kanssa, kunnes yhtäkkiä paikalle ilmestyy vihainen Lordi Samanaikainen. Renet jälleen kerran päättää paeta paikalta ja toivoo valtikan vievän hänet mihin tahansa ajanjaksoon, jossa ihmiset eivät vielä tienneet ajanlaskusta.

Renet saapuu Turtlesien kanssa vuoteen 1406, jossa he ilmestyvät vahingossa Kerberusin leirintä alueelle. Sen sijaan Kerberusin Aadvarkit eivät ole mielissään tapahtumasta ja yrittävät ryhtyä tappelemaan Turtleseja vastaan. Renet onnistuu kuitenkin selvittämään sotkun ja kertoo miten he päätyivät paikalle. Samalla aikaportaalin väläyksen huomannut Savanti Romero on lähtenyt armeijansa kanssa sieppaamaan valtikan. Turtlesit huomaavat Romeron liian myöhään, joka on sitä ennen ehtinyt taikuutensa ja armeijansa avulla päihittämään aadvarkit ja viemään valtikan itselleen. Muutama tunti myöhemmin Renet ja kumppanit matkaavat kohti Savanti Romeron linnaketta, jota varten Kerberus on palkannut palkkasotilaita tekemään häiriköintiä. Sillä välin Renet, Turtlesit ja Kerberus kiipeävät seinää pitkin Romeron linnaan. Sisällä he etsivät tiensä Romeron huoneeseen, mutta jäävät kiinno Savanti Romeron huomattua palkkasotureiden olleen vain harhautus. Miettiessään miten tappaa kaikki kuusi tunkeilijaa Lordi Samanaikainen ilmestyy paikalle, joka pelastaa heidät Romeron pahoista aikeista. Samalla Lordi Samanaikainen selittää valtikan olevan vanhaa teknologiaa ja esittää uudenlaisen talismanin "Digital Cosmic Quartz", joka on rannekellon tapainen aikalaite. Lähetettyyän kaikki omiin aikakausiinsa Lordi Samanaikainen rankaisee Renetiä laittamalla hänet pyyhkimään kirjastonsa pölyjä.[1]

Savanti Romeron aiheuttaessa lisää harmia Turtleseille, jonka seurauksena heidän täytyisi matkata jälleen ajassa taaksepäin. Samassa Renet ilmestyy paikalle ja selittää Lordi Samanaikaisen lähettäneen hänet auttamaan Turtleseja taistelemaan Savanti Romearoa vastaan. Se olisi samalla Renetin viimeinen koe ennen valmistumista apulaisen roolista kohti ensimmäistä luokkaa. Renetin selittäessä vielä aikamatkustamisesta, Turtlesit päättävät lähteä Renetin mukana Savanti Romeron perään liitukaudelle. Paikalle he ihailevat dinosauruksia, mutta joutuvat pian taisteluun Savanti Romeroa vastaan joka hyökkää heitä vastaan ratsastaen Tyrannosaurus-Rexillä. Renet on joutua Tyrannosauruksen suupalaksi, mutta Leonardo ehtii pelastaa hänet. Lisäksi Leonardo ratsastaa Triceratopsin selässä, joka tappaa Romeron Tyrannosauruksen. Savanti Romeron matka ei kuitenkaan pysähdy tähän vaan hän hyppää lentoliskon selkään ja lentää tiehensä siepaten matkalla Renetin. Turtlesit lähtevät perään ja joutuvat matkaamaan läpi viidakon, jonka jälkeen heidän eteensä ilmestyy järvi, jonka lähellä on suuri luista taianomaisesti rakennettu rakennelma, jonka renkaan keskellä Renet on sidottuna kiinni. Savanti Romero uhoaa Turtleseille jo voittaneensa saadessaan Renetin vangiksi ja pitäessään hallussaan aikavaltikkaa. Käskiessään Turtleseja luovuttamaan hän kertoo suunnitelmansa muuttaa historiaa, jonka myötä pian maahan iskevä meteoriiti ei osuisikaan maaplaneetalle, jonka seuraksena dinosaurukset saisivat elää vielä pidempään, eikä näin ihmiskuntaa olisi olemassakaan tulevaisuudessa. Leonardo pelastaa jälleen Renetin ja lähtee valtikan perään. Romero kuitenkin huomaa Leonardon aikeet ja jahtaa hänet tukalaan paikkaan, jonka seurauksena Leonardon on luovutettava aikavaltikka Romerolle. Savanti Romeron saatessa valtikan haltuun hän on epähuomiossaan astellut omaan ansaansa, johon kosminen energiasäde iskee taivaasta ja oletettavasti tappaa Romeron järveen, jonne myös valtikka putoaa. Turtleseille ja Renetille tulee kiire lähteä luisesta rakennelmasta, joka purkaantuu osiin taian rauettua. He ehtivät kuitenkin juuri ja juuri turvaan, mutta joutuvat elämään muinaisessa aikakaudessa valtikan kadottua. Kolme kuukautta myöhemmin Renet, Leonardo, Raphael ja Donatello palaavat leirintä alueelleen suuren saalistamansa kalan kanssa. Michelangelo valmistelee kalaa paistettavaksi ja löytää kalan sisältä aikavaltikan, jonka myötä he palaavat omaan aikakauteensa.[2]

Sittemmin Renet on auttanut Turtleja mikäli he ovat tarvinneet apua aikamatkustamisessa. Hän muun muassa pelasti Turtlesit Savanti Julietilta esiintyessään enkelin kaltaisena olentona. Turtlesit olivat tuolloin ihmeissään nähdessään Renetin kasvaneen aikuisemmaksi. Renet oli perinyt ajan hallitsemisen, sekä useita muita kykyjä. Hän kertoi samalla Turtleseille katsovansa heidän perään ja katoaa samalla paikalta.[3] Renet paljasti myös April O'Neilille tämän syntyperänsä viedessään hänet ajassa taaksepäin, jossa selvisi Aprilin olevan henkiin herätetty piirros.[4]

IDW[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IDW:n jatkumossa Renet on Miragen sarjakuvan tavoin Lordi Samanaikaisen oppilas, joka harjoittaa taikuutta ja aikamatkustusta. Hän vihasi kansleri Nieli järjestämiä Battle Nexus gladiaattori taisteluja. Erityisesti koska hän oli rakastunut yhteen turnauksen mestareista Baltizariin. Renet toi Turtlesit hänen ulottuvuuteen Battle Nexus turnaukseen, jotta he voisivat auttaa häntä pääsemään eroon Nielistä ja muuttamaan turnaus vähemmän väkivaltaisempaan versioon.

Muissa medioissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Animaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2003 Turtles-sarjassa Renet oli hyvin samankaltainen kuin sarjakuvissa. Ainoastaan hahmon asua oli hieman muokattu. Renetin kaksi ensimmäistä tarinaa oli sovellettu animaatiosarjaan, joista ensimmäinen jakso "Ajan ongelmat" ("Time Travails") perustui Teenage Mutant Ninja Turtles lehden numeroon kahdeksan ja kaksiosainen jakso "Savantin paluu" ("Return of Savanti") perustui Tales of the Teenage Mutant Ninja Turtles numeroon seitsemän. Hahmon äänenä toimi Liza Jacqueline.

Hahmoa näytelleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodet Näyttelijät Sarjat
2005–2006, 2009 Liza Jacqueline Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (2003)
2015 Ashley Johnson Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (2012)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Teenage Mutant Ninja Turtles numero 8 Viitattu 15.8.2009
  2. Tales of the Teenage Mutant Ninja Turtles numero 7 Viitattu 15.8.2009
  3. Teenage Mutant Ninja Turtles numero 42 Viitattu 15.8.2009
  4. TMNT (vol 4) numero 22 Viitattu 15.8.2009