Renault R35

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Renault R35
Renault R35 Yad la-Shiryonin museolla Israelissa.
Renault R35 Yad la-Shiryonin museolla Israelissa.
Alkuperämaa  Ranska
Palvelushistoria
Valtion käytössä  Ranska
 Puola
 Romania
Jugoslavian kuningaskunta Jugoslavia
 Turkki
Syyria Syyria
Sodissa toinen maailmansota
Israelin itsenäisyyssota
Valmistushistoria
Valmistajat Renault
Valmistusmäärä noin 1 570
Tekniset tiedot[1]
Paino 10,6
Pituus 4,02
Leveys 1,87
Korkeus 2,13
Miehistö 2
Panssarointi edestä 40 mm
Pääaseistus 37 mm SA18
Muu aseistus 7,5 mm konekivääri
Moottori Renault 447
Teho 82 hv
Toimintasäde 130 km
Huippunopeus 20 km/h tiellä

Renault R35 eli virallisemmin Char Léger mle. 1935 R oli ranskalainen ennen toista maailmansotaa suunniteltu ja sen aikana käytetty panssarivaunu. Vaunu painoi noin 10 tonnia, ja sen pääase oli 37 mm tykki. Suurehko määrä vaunuja myytiin myös ulkomaille.

Suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Renault R35 Musée des Blindésin kokelmissa Saumurissa.
Puolalaisia panssarivaunumiehiä Renault R35 -vaunujen kanssa Ranskassa vuonna 1940.

1930-luvun alussa Ranskan armeijalla oli käytössä perinteisessä jalkaväen tukiroolissa käytetty Renault FT -panssarivaunu, jota pidettiin jo pahasti vanhentuneena. Vuonna 1933 päätettiin aloittaa uuden pienen jalkaväkipanssarivaunun suunnittelu. Ranskassa oli vuonna 1930 siirrytty vuoden kestävään asepalvelukseen, joten edellytyksenä oli valmistaa suhteellisen yksinkertaisesti huollettavissa ja ohjattavissa oleva vaunu. Asepalveluksen suorittajilla ei ollut paljon aikaa tutustua vaunun käyttöön. 2. elokuuta 1933 julkaistiin uuden vaunun vaatimukset, ja sen valmistuskilpailutukseen osallistui 14 yritystä. Niistä voittajaksi osoittautui Renault prototyypillään Renault ZM.[1]

Renault ZM -runko ja tykkitorni oli valettu. 37 mm SA18-tykki oli sama, kuin varhaisemmassa Renault FT -vaunussa. Koska saksalaiset olivat ottaneet hilajttain käyttöön uuden 37 mm panssarintorjuntatykin, vaunun panssarointi oli 40 mm alun perin kaavaillun 30 mm:n sijaan. Myös vaunun paino kasvoi aluksi tarkoitetusta kuudesta tonnista kahdeksaan. Vaunun voimanlähde oli 82 hevosvoiman Renault 447, jota käytettiin myös esimerkiksi Renault'n linja- ja kuorma-autoissa. Koekäytössä oli havaittu joitakin ongelmia voimansiirrossa, mutta Ranskan armeija antoi joka tapauksessa ensimmäisen 300 vaunun tilauksen huhtikuussa 1935.[1]

Uusi vaunu sai armeijan käytössä virallisen nimen Char Léger mle. 1935 R, mutta se tunnettiin yleisesti nimellä Renault R35. Ensimmäinen vaunu luovutettiin armeijalle 24. maaliskuuta 1936. Vaunujen osat rakennettiin useilla tehtailla, koska mikään yksittäinen tehdas ei tuolloin ollut erikoistunut niitä rakentamaan. Vaunujen lopullinen kokoaminen tapahtui Issy-les-Moulineauxin tehtaalla Pariisin ulkopuolella. Vaunuja tilattiin kaikkiaan 1 611 kappaletta, ja niistä noin 1 570 oli luovutettu ennen Ranskan kukistumista vuonna 1940.[1]

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Renault R35:n panssarointiin tehtiin valmistuksen aikana joitakin parannuksia. Vanhemmat APX-R-tykkitornit korvattiin vuonna 1938 APX-R1-torneilla. Niiden mukana oli PPLRX-180P-periskooppi. Vaunuilla oli vain 37 mm tykki, koska suuremman ei uskottu olevan tarpeellinen. Ensimmäisessä maailmansodassa ei ollut käyty kovin suuria panssarivaunujen välisiä yhteenottoja. Espanjan sisällissota osoitti kuitenkin niiden olevan mahdollisia. Espanjan kokemusten perusteella kehitettiin uusi 37 mm SA38 -tykki, jolla oli entistä parempi panssarinläpäisykyky. Se läpäisi 30 mm panssaria kilometrin päästä eli kaksi kerttaa vanhempaa tykkiä enemmän. Uusi tykki lisättiin vuoden 1939 puolivälin jälkeen valmistettuihin vaunuihin.[1]

Renault R35 ei alun perin sisältänyt lainkaan radiota. Ensimmäisessä maailmansodassa ranskalaiset olivat käyttäneet radioita Renault FT TSF -vaunuissa. Radion uskottiin kuitenkin tekevän vaunun liian monimutkaiseksi ja kalliiksi, minkä lisäksi radio söisi vaunun sisätilaa. Joitakin kokeiluja tehtiin ER54-radioilla, mutta tällaisia vaunuja oli ennen toisen maailmansodan syttymistä vain 45. Keväällä 1940 radioita asennettin myös joihinkin johtovaunuihin.[1]

Renault R35 -vaunulle oli kaavailtu seuraajaa ennen toista maailamnsotaa. Renault R40 oli paranneltu vaunu, jonka pohjana toimivat Renault R35:n vuusimmat mallit. Etenkin niiden kykyä liikkua maastossa oli paranneltu. Juoksuhautojen ylittämistä varten vaunun takaosassa oli silmäänpistävät jalat. Niitä valmistettiin 155 kappaletta. AMX ehti ennen Ranskan kukistumista valmistaa myös yhden kokeellisen AMX38-vaunun.[1]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taisteluissa tuhoutunut syyrialainen Renault R35 Degania Alefissa Israelissa.

Saksan hyökätessä Ranskaan vuonna 1940 Renault R35 oli lukumäärältään yleisin ranskalainen panssarivaunu.[1] Vichyn Ranska käytti niitä myös vastaan vuonna 1941 Syyriassa liittoutuneita.[2]

Renault FT:n ohella Renault R35 oli ennen vuotta 1940 ainut ranskalainen panssarivaunu, jota myytiin runsaasti myös ulkomaille. 50 vaunua vietiin kesällä 1939 Puolaan. Vaunuja oli tarkoitus toimittaa lisää, mutta sodan syttymisen takia Puolaan tarkoitetut muut vaunut vietiin Lähi-itään. Puolassa vaunuja käytettiin niin saksalaisia kuin puna-armeijaakin vastaan. Noin 34 puolalalista vaunua siirtyi sodan puhjettua Romaniaan ja muutama Unkariin. Romania oli myös ostanut vaunuja, ja 41 oli toimitettu vuonna 1940. 54 vaunua oli huhtikuussa 1940 myyty Jugoslaviaan, jossa niitä käytettiin vuonna 1941 saksalaisia vastaan. Tammikuussa 1940 myytiin 50 vaunun erä Turkkiin.[1]

Toisen maailmansodan jälkeen Syyrian armeija käytti Renault R35 -vaunuja vuonna 1948 Israelia vastaan Israelin itsenäisyyssodan aikana. Israelilaiset tuhosivat niistä joitakin esimerkiksi Jordaninlaakson taistelujen aikana.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Steven J. Zaloga: French tanks of world war II (1) : Infantry and battle tanks, s. 18–23, 36, 46. Osprey Publishing, 2014. ISBN 978-1-4728-0775-5. (englanniksi)
  2. Syria. A member of the 6th Australian divisional cavalry regiment makes good use of a captured ... Australian War Memorial. Viitattu 22.1.2021. (englanniksi)
  3. Morris, Benny: 1948 : A History of the First Arab-Israeli War, s. 251 257. Yale University Press, 2008. ISBN 978-0-300-12696-9. (englanniksi)