Renault 19

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Renault 19 on Renault’n vuosina 1988–1996 pääosin Euroopan markkinoille valmistama alemman keskiluokan henkilöauto, joka korvasi Renault 9- ja 11-mallit. Auto oli viimeinen Renault’n malli, jonka tunnuksena käytettiin numeroa. Renault 19:n seuraajaksi tuli pitkälti samaan tekniikkaan perustuva Mégane. Argentiinassa mallin valmistus jatkui vuoteen 1999 saakka.

Renault 19 (1988–1996)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Renault 19
Renault 19
Valmistustiedot
Valmistusmaa Argentiinan lippu Argentiina
Belgian lippu Belgia
Espanjan lippu Espanja
Kolumbia
Portugalin lippu Portugali
Ranskan lippu Ranska
Taiwanin lippu Taiwan
Turkin lippu Turkki
Venezuelan lippu Venezuela
Valmistaja Renault
Valmistusvuodet 1988–1996
Korimalli 2-ovinen cabriolet
3-ovinen hatchback
4-ovinen sedan
5-ovinen hatchback
Luokka C-segmentti
Muotoilija Giorgetto Giugiaro
Edeltäjä Renault 9/11
Seuraaja Renault Mégane
Teknisesti samankaltaisia Renault Mégane
Iskutilavuus 1,2–1,9 l
Polttoaine bensiini
diesel
Vetotapa etuveto
Vaihteisto 4-vaihteinen manuaali
5-vaihteinen manuaali
Henkilöluku 4–5

Giorgetto Giugiaron suunnittelema Renault 19 esiteltiin heinäkuussa 1988 korvaamaan ikääntyvät 9- ja 11-mallit. Suomessa myynnin aloitus viivästyi maahantuojan vaihdoksen takia elokuulle 1989. Kooltaan ja sisätiloiltaan 19 oli yksi luokkansa suurimmista malleista, ja tavaratilakin oli melko kookas tilaa säästävän vääntösauvajousituksen ansiosta. Uudessa mallissa kiinnitettiin myös entistä enemmän huomiota turvallisuuteen, joka oli aiemmin Ranskassa jätetty vähälle. Auton tehostamaton ohjaus oli raskas, ja vaihteensiirrossa oli ajoittain ongelmia. Myös sisustusmateriaalit olivat perusmalleissa halvan oloisia, ja vikoja oli huomattavasti keskimääräistä enemmän.[1]

Renault 19 Chamade

Moottorit olivat kaasuttimella varustetut 1,2- (55 hv), 1,4- (60/80 hv) ja 1,7-litraiset (95 hv). Tehokkaampi 1,4-litrainen oli uusi Energy-versio, jossa oli kannen yläpuolinen nokka-akseli. 1,7 litran moottorissa oli katalysaattori, mutta myös 1,4-litraisia myytiin jälkiasennetuilla katalysaattoreilla.[1]

Vuonna 1989 saataville tuli 1,9-litrainen diesel, jota ei otettu Suomen tuontiohjelmaan. Uusi korimalli oli sedan, jota kutsuttiin nimellä Chamade. Seuraavana vuonna esiteltiin vielä 16-venttiilinen 1,8-litrainen (140 hv) moottori. Lisäksi tarjolle tuli 1,7-litraisen 75-hevosvoimainen versio.[1]

Perusmalli TR oli saatavana 1,2- tai 1,4-litraisena (60 hv). Vaihteisto oli nelivaihteinen. Maininnan arvoisia varusteita olivat lukuvalo, lämmitettävät etuistuimet, kello sekä viisiovisen mallin kaksiosainen takaselkänoja ja turvavöiden korkeudensäätö.[1]

Seuraava malli oli GTS, jonka sai 1,4-litraisella (80 hv) Energy-moottorilla ja pienemmällä 1,7-litraisella (75 hv). Vakiovarustukseen kuului kaksiosainen takaselkänoja, kierrosluku- ja öljymäärän mittari, sisältä säädettävät peilit ja ohjauspyörän sekä istuimen korkeussäädöt. Verhoilu oli TR:ää laadukkaampi. Vuonna 1991 1,4-litraiseen tuli tehdasasenteinen katalysaattori, minkä vuoksi 1,7-litrainen poistui.[1]

Parhaiten varusteltu malli oli TXE, jossa oli 95-hevosvoimainen 1,7 litran moottori. GTS:n lisäksi vakiona oli sähköikkunat edessä, kauko-ohjattu keskuslukitus, veluuriverhoilu, sävylasit, lämmitettävät sähköpeilit ja sumuvalot. Taka-akselistossa oli neljä vääntösauvaa, mikä takasi vakaamman ajettavuuden. Keväällä 1991 varustus täydentyi ohjaustehostimella.[1]

Facelift-mallin Renault 19.

Renault 19 koki melko perusteellisen faceliftin vuoden 1992 keväällä. Muodot pyöristyivät niin sisällä kuin ulkona, ja keulan ilme muuttui selvästi umpikeulan vaihduttua kapeaan maskiin. Autossa oli uudet puskurit, etu- ja takavalot sekä kojelauta. Verhoilumateriaalit ja värivalikoima olivat myös uudistuneet kokonaan. Uuden moottorivalikoiman muodostivat 1,4 (80 hv), 1,8 (95 hv) ja 1,8 16V (137 hv). Kaikissa 1,8-litraisissa oli kehittyneempi taka-akselisto. TR:n korvasi RL, GTS:n RN ja TXE:n RT. Edullisin malli poistettiin Suomen tuontiohjelmasta.[1]

RN:n sai nyt myös 1,8-litraisena. Varustelu oli sama kuin aiemmassa GTS-mallissa, mutta kaksiosainen takaselkänoja sekä ohjauspyörän ja istuimen korkeussäädöt oli karsittu 1,4-litraisten varustelusta. Syksyllä 1992 varusteisiin lisättiin takaistuinten pääntuet ja ohjaustehostin 1,8-litraiseen. Vuoden päästä se tuli myös 1,4 litran moottorilla varustettuihin malleihin.[1]

Renault 19 Cabriolet

RT:ssä uutta oli korinväriset puskurit ja ulkopeilit, ohjaustehostin sekä takaistuinten pääntuet. Peilien lämmitys ja sähkötoiminen säätö oli kuitenkin karsittu.[1]

16V-malleissa oli RT-varustelun lisäksi 15 tuuman kevytmetallivanteet, helmalevikkeet, madallettu alusta, takaspoileri, kaksoisajovalot, urheiluistuimet ja levyjarrut myös takana. Huippunopeus oli 212 km/h.[1]

Nelipaikkainen Cabriolet esiteltiin alkuvuodesta 1992. Siinä oli moottorina 1,8 16V ja myös varustelu oli sama kuin 16V-malleissa.[1]

Kevään 1993 uutuusmallina oli lievästi urheilullinen S 1,4-litraisella moottorilla. Varusteina oli korinväriset puskurit ja ulkopeilit, urheiluistuimet, nahkaverhoiltu ohjauspyörä, sävylasit sekä ohjauspyörän ja istuimen korkeussäädöt. Samaan aikaan kaikkiin malleihin tuli vakiovarusteiksi sivutörmäyssuojat ja turvavöiden esikiristimet. Huhtikuusta 1994 lähtien myös kuljettajan turvatyyny kuului vakiovarustukseen.[1]

Syksyllä 1994 auto koki vielä viimeiset uudistuksensa ennen Méganen esittelyä. Mallisto tunnetaan lisämerkinnällä Biarritz. Värivalikoima oli jälleen uusi. Biarritz RN:ssä oli nyt korinväriset puskurit, sekä RT:ssä plyysiverhoilu. S-mallin korvasi Pack Sport -varustepaketti, jonka sai kumpaankin varustetasoon. Paketti sisälsi 14 tuuman pyörät, helmalevikkeet, takaspoilerin ja sisustuksen urheilulliset yksityiskohdat. Cabrioletin valmistus jatkui vielä vuoden 1996 nimellä Renault Cabriolet.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m Autoesittely Renault 19 1988–1996 Ajovalo.net. Viitattu 27.6.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]