René Magritte

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lothar Wolleh, René Magritte.

René Magritte (21. marraskuuta 1898 Lessine, Belgia15. elokuuta 1967 Bryssel) oli belgialainen surrealistinen taidemaalari.[1] Muista surrealisteista poiketen Magritte maalasi tavanomaisia asioita ja esineitä, joita kuitenkin yhdisteli oudosti ja sijoitti yllättäviin ympäristöihin.[2]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

René Magritte syntyi Belgian Lessinesissä vuonna 1898 vaatturi Léopold Magritten ja hänen modistivaimonsa Adelinen vanhimpana poikana. Magritte sai 10-vuotiaasta lähtien yksityisopetusta maalauksessa. Pari vuotta myöhemmin 1912 hänen äitinsä teki itsemurhan hukuttautumalla Sambre-jokeen. René oli läsnä kun hänen äitinsä ruumis löydettiin ja vedettiin pois joesta. Kuva kelluvasta äidistä, jonka vaatetus oli sekaisin ja peitti hänen kasvonsa, tuli myöhemmin esille hänen tuotannossaan, vuosien 1927–1928 ”amant”-maalaussarjassa. Sarjan kuuluisin teos on nimeltään "Les amants".

Vuodesta 1918 lähtien Magritte opiskeli Brysselin Académie Royale des Beaux-Arts -taideakatemiassa kahden vuoden ajan. Vuonna 1922 hän avioitui Georgette Bergerin kanssa. He olivat tavanneet toisensa jo vuonna 1913.[3]

Magritte työskenteli tapettitehtaassa ja toimi mainosten ja julisteiden suunnittelijana vuoteen 1926 saakka, kunnes hänen sopimuksensa brysseliläisen Galerie le Centauren kanssa mahdollisti toimimisen kokopäiväisenä taiteilijana.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nähtyään vuonna 1925 Giorgio de Chiricon teoksen Le Chant d'amour Magritte nosti teoksen sisällön yhä tärkeämmäksi elementiksi ja hänestä tuli surrealisti.[1] Vuonna 1926 Magritte toteutti ensimmäisen surrealistisen maalauksensa Le jockey perdu ja asetti ensimmäisen kerran töitään näytteille Brysselissä vuonna 1927. Näyttelyn kritiikki oli murskaava ja masentuneena tappiostaan Magritte matkusti Pariisiin, jossa hän tapasi André Bretonin ja ystävystyi tämän kanssa. Magritte sitoutui entistä selkeämmin surrealismin kannattajaksi.

Kun Galerie la Centaure sulki ovensa ja sopimus päättyi, Magritte palasi Belgiaan ja työskenteli mainosalalla. Sitten hän veljensä kanssa perusti yrityksen, joka salli hänen elää kohtuullista elämää.

Toisen maailmansodan saksalaismiehityksen aikana hän pysyi Brysselissä. Tämä aiheutti katkon hänen suhteessaan André Bretoniin. Tällöin hän myös luopui aiempien töidensä pessimismistä ja väkivaltaisuudesta, joskin hän palasi näihin teemoihin myöhemmässä tuotannossaan.

Magritte-museo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brysselin Königsplatzilla avattiin kesäkuussa 2009 Magritte-museo. Viiden kerroksen läpi kulkee reitti läpi taidemaalarin elämäkerran, jonka varrella on lähes 150 teosta, joista öljymaalauksia on 75, guassimaalauksia 58 ja viisi veistosta.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Seppo Zetterberg (toim. suomalainen laitos): Muutosten vuosisata 4, s. 265. Alkuteos: Power, Wealth & Powerty, The Family, Science, The Arts, Passing Parade. WSOY, 1994. ISBN 951-0-18421-7.
  2. Salonen, Lippo & Salonen, Sirkka (suom.) & Väänänen, Juha (toim.): ”Magritte, René”, Kuka teki mitä, Kuvitettu elämäkerrallinen hakuteos, s. 163. Alkuteos Howat, Gerald & Wallis, Frank (toim.): Who Did What? Mitchell Beazley Illustrated Biographical Dictionary. Mitchell Beazley 1985. Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1986. ISBN 951-643-251-4.
  3. Katso: Jacques Meuris (1911). s. 210.lähde tarkemmin?
  4. Julia Voss: Die Verteidigung Magrittes Frankfurter Allgemeine Zeitung. 2.6.2009. Viitattu 13.6.2009. (saksaksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]