Tämä on lupaava artikkeli.

Reksuo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Reksuo
Natura 2000 -alue: FI0200095
Reksuo (middle).JPG
Suojelun perusteet
Aluetyyppi SCI[1]
Luontodirektiivin
luontotyypit
keidassuot
Suojeluohjelmat soidensuojelun perusohjelma
Sijainti ja koko
Koordinaatit 60°38′N, 023°17′E
Kunta Somero
Kartta Ely-keskus
Pinta-ala 411 ha
Suojellut lajit
Lintudirektiivin
liite I
ei ole suojeltu lintudirektiivin perusteella
Luontodirektiivin
liitteen II lajit
ei tietoa

Reksuo on suo Somerolla, Kosken rajalla Varsinais-Suomen maakunnassa. Suoyhdistymätyypiltään Reksuo on keskiosastaan laakea konsentrinen kermikeidas. Natura 2000 -suojeluohjelmaan kuuluva suo on edustava, hyvin kehittynyt ja suhteellisen luonnontilainen kokonaisuus, johon laitaosien ojitus kuitenkin on jonkin verran vaikuttanut.[1] Suon keskiosassa on avovetisiä allikoita ja näiden ympärillä kuivempien kermien kanssa vuorottelevat vetisemmät kuljut. Suo on Someron suurin, ja yhdessä Tammelan Torronsuon kanssa sitä on pidetty Etelä-Suomen rannikon kermikeidasalueen soista edustavimpana ja parhaiten kehittyneenä.[2]

Topografia ja eliöstö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suon pinta-ala on noin 577 hehtaaria ja sen keskiosat nousevat noin neljä metriä reunoja korkeammalle. Suon suurin pituus luode–kaakko-suunnassa on 3,8 km ja leveys 2,4 km. Suo sijoittuu Paimionjoen ja Uskelanjoen väliselle vedenjakajalle noin 93 metrin korkeuteen merenpinnasta ja on kokonaan savitasankojen ympäröimä. Saven paksuus on noin 30–40 m ja sen läpi nousee vain joitakin aaltojen huuhtomia ja jään kuluttamia kalliopaljastumia. Pääosin ympäröivät savitasangot ovat peltoina.[3] Reksuo on muodostunut savikolla sijainneeseen luoteis–kaakko-suuntaiseen altaaseen, jonka syvin kohta on noin 86,6 metriä merenpinnan yläpuolella. Altaan kynnys on ollut etelässä noin 88 metriä merenpinnan yläpuolella.[4]

Suon keskuslaakion kasvillisuutta hallitsevat leväkkö, valkopiirtoheinä, mutasara ja vajorahkasammal ja alueella on paljon avoimia mutapintoja ja avoimia allikoita. Kermien pensas- ja kenttäkerrosta hallitsevat 2–3 metriä korkeat männyt, kanerva ja variksenmarja ja pintakerrosta rusko- ja rusorahkasammal ja jäkälät. Suon reunaluisu on jakautunut alempana suopursun hallitsemaan isovarpuiseen rämeeseen ja ylempänä kanervan hallitsemaan mäntyrämeeseen. Keskuslaakion ja reunaluisun vaihettuminen on vähittäistä. Suon reunat on enimmäkseen otettu viljelyyn.[5]

Muusta lajistosta suon linnustoon kuuluvat muiden muassa kalatiira, kapustarinta, kurki, liro, metso, pikkulepinkäinen ja suokukko. Myös nuolihaukka esiintyy alueella.[1]

Suon rakenne ja historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suon suurin turpeen syvyys on 7,3 metriä suon keskiosan allikoiden kohdalla. Suon pohja on kauttaaltaan savea ja turpeen pohjakerros muodostuu metsähumuksesta. Turpeen pohjahorisontti suon keskiosassa koostuu 1–2 metristä saraturvetta, jossa on runsaasti kortetta ja paikoin myös järviruokoa. Myös raatteen, suovehkan, pullosaran, vesikuusen ja pohjanlumpeen siemeniä on suon syvimmän kohdan pohjassa runsaasti. Suon reunaa kohti kortteen määrä vähenee ja lehtipuiden kuten koivun ja lepän lehtien osuus kasvaa ja saraturve ohenee alle metriin. Saraturvetta peittää kauttaaltaan rahkaturve, joka jakautuu poikkeuksellisen selvästi tummaan, pitkälle maatuneeseen alaosaan ja vaaleaan, heikommin maatuneeseen yläosaan.[6]

Atte Korholan vuonna 1992 suorittamien tutkimusten perusteella Reksuo kuroutui Itämerestä ennen Anculys-vaiheen alkua noin 9 600 vuotta sitten. Näin suo on ollut metsämaana huomattavan ajan, noin 1 500 vuotta, ennen soistumisen alkua. Myös järvisedimenttien puuttuminen pohjakerrostumista sekä sienirihmastojen runsaus pohjaturpeessa viittaavat soistumisen alkaneen juuri mineraalimaan soistumisena, vaikka suon syvimmän kohdan lajikoostumus viittaakin siihen, että tätä ennen paikoin oli myös avovettä. Näin suon synty olisi muistuttanut Pohjanmaan rannikolla korpien kehityksen ensimmäisenä vaiheena havaittavaa kenties vain osan vuodesta veden täyttämien lampien soistumista.[7]

Turvenäytteiden ajoituksen perusteella soistuminen näyttäisi alkaneen suon keskiosan painanteessa noin 7 780 vuotta sitten tai hieman aiemmin. Painanteen täytyttyä turpeella suo alkoi laajeta nopeasti ympäröiville kivennäismaille, aluksi lounaaseen ja luoteeseen 6 500–5 200 vuotta sitten. Tämän jälkeen suo laajeni etenkin luoteessa 6 000–4 000 vuotta sitten. Vasta kun suo oli kasvanut tarpeeksi korkeutta noin 4 000–2 000 vuotta sitten, se saattoi laajeta pohjoisessa, missä maa vietti jyrkemmin. Tämän jälkeen suon laajeneminen on ollut hitaampaa. Näin suon laajenemiseen ovat vaikuttaneet lopulta erittäin pienet maaston korkeuserot.[8]

Kulttuurimaantiedettä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suo rajoittuu Someron Jurvalan kylään, siihen kuuluvaan Kaurakedon kulmakuntaan sekä Someron Pitkäjärven kylään pohjoisessa, Someron Kerkolan kylään etelässä ja osuu lounaassa myös Kosken Tapalan kylän takamaille. Suon keskiosat kuuluvat Pitkäjärven kanssa samaan isonjaon jakokuntaan kuuluneeseen Someron Sillanpään kylään.[9][10]

Suon nimi Reksuo (alkujaan *rekisuo) on samaa nimiperhettä suosta alkunsa saavan Uskelanjoen latvahaaran Rekijoen kanssa, joka nimistöntutkija Timo Alasen mukaan on saanut nimensä suosta ja antanut nimensä myös joen alajuoksulla sijaitsevalle Kiikalan Rekijoen kylälle, ja alun perin myös joen latvapuolelle muodostuneelle nykyiselle Someron Kerkolan kylälle, jonka vanha nimi on ollut vuonna 1390 Uskelan pappilan katselmuksen yhteydessä mainittu Rekijoenperä, samaan tapaan kuin viereisen Kuusjoen latvoilla viimeinen kylä on vieläkin nimeltään Kuusjoenperä.[11]

Hämeen ja Varsinais-Suomen välisen historiallisen maakuntarajan rajapaikoista suon laidoille osuvat suon etelälaidalla sijaitsevat Lausaari ja Assomäki.[12][13][14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Korhola, Atte: Mire induction, ecosystem dynamics and lateral extension on raised bogs in the southern coastal area of Finland. Fennia 170:2. Helsinki: Suomen maantieteellinen seura, 1992. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Reksuo Lounais-Suomen ympäristökeskus. Viitattu 1.11.2008.
  2. Haavisto, Maija, Tuulikki Grönlund, Pertti Lahermo & Carl-Göran Stén: Someron kartta-alueen maaperä, s. 32, 34. Suomen geologinen kartta 1:100 000. Maaperäkarttojen selitykset. Lehti 2024. Espoo: Geologinen tutkimuslaitos, 1980. ISBN 951-690-131-X. Julkaisun verkkoversio (pdf) (viitattu 29.11.2009).
  3. Korhola 1992: 52-53.
  4. Korhola 1992: 53.
  5. Korhola 1992: 53-54.
  6. Korhola 192: 54-56.
  7. Korhola 192: 56-57.
  8. Korhola 192: 59-60.
  9. Peruskartta 1:20 000. 2024 02 Pyöli. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1982.
  10. Peruskartta 1:20 000. 2022 11 Koski T.L.. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1982.
  11. Timo Alanen, Markus Hiekkanen, Jussi Härme, Manu Kärki, Osmo Turkki: Somero ja Somerniemi 1449-1999, s. 11. Somerniemen seurakunta, 1999. ISBN 952-91-1221-1.
  12. Oja, Aulis: Paikkakunnan asutushistoriaa, s. 37. Teoksessa: Aaltonen, Esko (toim.): Someron historia I. Forssa: Someron seurakunta, 1949.
  13. Assomäki Kansalaisen karttapaikka. Maanmittauslaitos. Viitattu 19.2.2012.
  14. Lausaari Kansalaisen karttapaikka. Maanmittauslaitos. Viitattu 19.2.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]