Siirry sisältöön

Reinhold Lopatka

Wikipediasta
Reinhold Lopatka (2024)

Reinhold Lopatka (s. 27. tammikuuta 1960 Vorau, Steiermark) on itävaltalainen poliitikko ja europarlamentaarikko (kaudella 2024–2029). Hän edustaa konservatiivista Itävallan kansanpuoluetta (ÖVP), ja Euroopan parlamentissa hän kuuluu Euroopan kansanpuolueen ryhmään.[1]

Lopatka on opiskellut Grazin yliopistossa oikeustiedettä ja teologiaa ja suorittanut oikeustieteen päättötutkinnon (itävaltalaisessa järjestelmässä ”oikeustieteen tohtorintutkinto”) 1982. Vuosina 1980–1984 hän työskenteli Grazin yliopistossa assistenttina kirkko-oikeuden laitoksella, vuosina 1984–1993 toiminnanjohtajana Hartbergin sosiaalihuoltoliitossa.[1]

Puolueessaan ÖVP:ssa Lopatka on toiminut vuosina 1993–2001 Steiermarkin alueen johtajana, vuosina 2000–2003 ÖVP:n Steiermarkin maapäivien (”osavaltioparlamentin”) edustajien koordinaattorina ja vuosina 2003–2007 ÖVP:n pääsihteerinä. Itävallan parlamentissa (kansallisneuvostossa) hän on istunut 2003–2007 ja 2013–2024, minkä jälkeen hän siirtyi Euroopan parlamenttiin. Valtiosihteerin tehtävissä hän on ollut vuosina 2007–2008 (urheilusta vastaava valtiosihteeri liittokanslerinviraston alaisuudessa), 2008–2011 (valtiovarainministeriö) ja 2012–2013 (kansainvälisten ja EU-asiain ministeriö).[1]

Lopatka on toiminut luottamustehtävissä urheilun alalla, mm. Itävallan koripalloliigan varapuheenjohtajana (2009–2012), Itävallan vammaisurheiluliiton (Österreichischer Behindertensportverband) varapuheenjohtajana 2012–2019 sekä Special Olympics Österreich -yhdistyksen johtokunnassa 2013–2023. Hän on Itävalta–Australia-seuran puheenjohtaja vuodesta 2010.[2]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lopatka on naimisissa ja kolmen lapsen isä.[3] Hän harrastaa juoksua ja on juossut sata maratonia.[4]

Lopatkan veli Eduard Lopatka, ammatiltaan lääkäri, toimi jonkin aikaa myös Itävallan hiihtoliiton (ÖSV) lääkärinä. Hän oli vuonna 2017 näkyvästi esillä saksankielisessä mediassa, kun hänen syytettiin vuosikausien ajan pahoinpidelleen ja terrorisoineen perhettään. Der Spiegel -lehden artikkelissa kerrottiin jutun tutkimusten takkuilleen ja vihjattiin, että vaikutusvaltaisen poliitikkoveljen painostuksella olisi osuutta asiaan. Reinhold Lopatka kiistää itse olleensa asian kanssa missään tekemisissä.[5] Juttu päättyi lopulta Eduard Lopatkan saamaan ehdolliseen vankeustuomioon ja sakkorangaistukseen 2019.[6]

  1. a b c Etusivu | Reinhold LOPATKA | Parlamentin jäsenet | Euroopan parlamentti www.europarl.europa.eu. 27.1.1960. Viitattu 25.11.2025.
  2. Reinhold Lopatka - Abgeordneter zum EU Parlament Meine Abgeordneten. Viitattu 25.11.2025. (saksaksi)
  3. Lebenslauf – Lopatka lopatka.at.
  4. Meine Marathonseite | Dr. Reinhold Lopatka – Weblog lopatka.at. Viitattu 25.11.2025. (saksaksi)
  5. Hasnain Kazim: Österreich: Ein Landarzt soll jahrelang seine Kinder gequält haben Der Spiegel. 30.6.2017. Viitattu 25.11.2025. (saksaksi)
  6. elisabeth.holzer: Fall Lopatka: OLG erhöhte Geldstrafe auf 7.200 Euro kurier.at. 3.11.2020. Viitattu 25.11.2025. (saksaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]