Red Bull Air Race World Championship -kausi 2010

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Red Bull Air Race World Championship -kausi 2010
Järjestäjä Red Bull
Järjestyksessä oleva kausi 8.
Kilpailuja 6
Kuljettajia 15
Kuljettajien mestari Iso-Britannia Paul Bonhomme
Eniten voittoja Itävalta Hannes Arch (4)
Eniten paalupaikkoja Itävalta Hannes Arch (3)
← 2009 2014 →

Red Bull Air Race World Championship -kausi 2010 oli Red Bull Air Race World Championship -sarjan kahdeksas kausi. Kauden kahdeksasta kilpailusta ensimmäinen järjestettiin Abu Dhabissa 26.– 27. maaliskuuta. Kaksi viimeistä osakilpailua peruttiin, joten kauden päätti Lausitzin kilpailu 7.–8. elokuuta. Mestaruuden voitti toista kertaa peräkkäin brittiläinen Paul Bonhomme.[1]

Kaudella tapahtui sarjan ensimmäinen onnettomuus, kun Adilson Kindlemannin ohjaama kone syöksyi maahan Perthissä. Lisäksi Matt Hallille kävi läheltä piti -tilanne New Yorkissa. Heinäkuussa 2010 tiedotettiin, että sarjassa pidetään seuraavana vuonna kilpailutauko, jonka aikana sarjassa otetaan käyttöön turvallisuusparannuksia ja selvitetään kaupallisia ja organisaatiollisia ongelmia, jotka johtivat kaudella 2010 kilpailujen perumiseen.[2] Tauko venyi kuitenkin aiottua pidemmäksi, ja seuraavan kerran sarjassa kilpailtiin vasta kaudella 2014.[3]

Lentäjät ja lentokoneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul Bonhomme New Yorkin osakilpailussa kaudella 2010.
Nro Lentäjä Lentokone Kilpailut
4 Yhdysvallat Kirby Chambliss Zivko Edge 540 Kaikki
5 Unkari Péter Besenyei MX Aircraft MXS-R Kaikki
7 Brasilia Adilson Kindlemann MX Aircraft MXS-R 1
8 Tšekki Martin Šonka Zivko Edge 540 Kaikki
9 Iso-Britannia Nigel Lamb MX Aircraft MXS-R Kaikki
18 Venäjä Sergei Rahmanin MX Aircraft MXS-R Kaikki
21 Saksa Matthias Dolderer Zivko Edge 540 Kaikki
27 Ranska Nicolas Ivanoff Zivko Edge 540 Kaikki
28 Itävalta Hannes Arch Zivko Edge 540 Kaikki
31 Japani Yoshihide Muroya Zivko Edge 540 1–4, 6
36 Espanja Alejandro Maclean MX Aircraft MXS-R Kaikki
55 Iso-Britannia Paul Bonhomme Zivko Edge 540 Kaikki
84 Kanada Pete McLeod Zivko Edge 540 Kaikki
95 Australia Matt Hall MX Aircraft MXS-R 1–4, 6
99 Yhdysvallat Michael Goulian Zivko Edge 540 Kaikki

Kilpailukalenteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nro Maa Sijainti Päivämäärä Aika-ajon nopein Voittaja Voittajan lentokone Raportti
1  Yhdistyneet arabiemiirikunnat Abu Dhabi 26.–27. maaliskuuta Itävalta Hannes Arch Iso-Britannia Paul Bonhomme Zivko Edge 540 Raportti
2  Australia Perth 17.–18. huhtikuuta Iso-Britannia Paul Bonhomme Itävalta Hannes Arch Zivko Edge 540 Raportti
3  Brasilia Rio de Janeiro 8.–9. toukokuuta Itävalta Hannes Arch Itävalta Hannes Arch Zivko Edge 540 Raportti
4  Kanada Windsor, Ontario 5.–6. heinäkuuta Iso-Britannia Nigel Lamb Itävalta Hannes Arch Zivko Edge 540 Raportti
5  Yhdysvallat New York 19.–20. kesäkuuta Itävalta Hannes Arch Iso-Britannia Paul Bonhomme Zivko Edge 540 Raportti
6  Saksa EuroSpeedway Lausitz, Klettwitz 7.–8. elokuuta Iso-Britannia Paul Bonhomme Itävalta Hannes Arch Zivko Edge 540 Raportti
7  Unkari Budapest peruttiin[4]
8  Portugali Lissabon peruttiin[5]

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pisteet 11 parhaalle 12–10–9–8–7–6–5–4–3–2–1, yksi lisäpiste aika-ajon nopeimmalle.

Sija Lentäjä ABU
Arabiemiirikunnat
PER
Australia
RIO
Brasilia
WIN
Kanada
NYC
Yhdysvallat
LAU
Saksa
Pisteet
1 Iso-Britannia Paul Bonhomme 1 3 3 2 1 2 64
2 Itävalta Hannes Arch 11 1 1 1 4 1 60
3 Iso-Britannia Nigel Lamb 2 4 2 4 2 4 55
4 Yhdysvallat Kirby Chambliss 6 8 5 3 3 6 41
5 Kanada Pete McLeod 5 5 7 9 5 8 33
6 Ranska Nicolas Ivanoff 9 6 6 7 6 5 33
7 Australia Matt Hall 8 2 4 DSQ DNS 3 31
8 Saksa Matthias Dolderer 7 7 10 5 10 7 26
9 Yhdysvallat Michael Goulian 4 11 8 6 7 13 24
10 Unkari Péter Besenyei 3 10 11 10 8 9 21
11 Espanja Alejandro Maclean 12 13 9 11 9 10 9
12 Japani Yoshihide Muroya 10 9 12 DNS DNS 12 5
13 Venäjä Sergei Rahmanin 15 12 14 8 12 14 4
14 Tšekki Martin Šonka 13 14 13 12 11 11 2
15 Brasilia Adilson Kindlemann 14 0
Sija Lentäjä ABU
Arabiemiirikunnat
PER
Australia
RIO
Brasilia
WIN
Kanada
NYC
Yhdysvallat
LAU
Saksa
Pisteet

Onnettomuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adilson Kindlemannin kone syöksyi 15. huhtikuuta Perthin Swan River -jokeen kilpailun harjoituksissa. Kindlemann vietiin sairaalaan tarkastettavaksi,[6] mutta hän selvisi vähin vammoin.[7] Windsorin osakilpailun aika-ajossa Matt Hallin kone oli syöksyä Detroitjokeen. Kone menetti nostetta jyrkässä kaarteessa, laskeutui alaspäin ja osui jo vedenpintaan, mutta Hall sai nostettua koneen takaisin ilmaan.[8] Hall diskattiin Windsorin osakilpailusta ja sai kilpailukiellon sitä seuranneeseen New Yorkin osakilpailuun.

Espanjalainen Alejandro Maclean kuoli kilpailukauden päätyttyä jouduttuaan 17. elokuuta harjoituslennolla onnettomuuteen.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Red Bull Air Race World Champion Paul Bonhomme retires after 3rd title 27.10.2015. Salzburg: Nigel Lamb. Viitattu 26.8.2018. (englanniksi)
  2. No habrá Red Bull Air Race en 2011 30.7.2010. Microsiervos. Viitattu 26.8.2018. (espanjaksi)
  3. Red Bull Air Race returns in 2014 8.10.2013. Red Bull. Viitattu 26.8.2018. (englanniksi)
  4. Champion to be crowned in Germany following Budapest cancellation 13.7.2010. Red Bull Air Race. Viitattu 26.8.2018. (englanniksi)
  5. Cancelada la Red Bull Air Race de Lisboa de 2010 7.7.2010. Microsiervos. Viitattu 26.8.2018. (espanjaksi)
  6. Plane crashes into Swan River 15.4.2010. ABC News. Viitattu 26.8.2018. (englanniksi)
  7. Pilot Adilson Kindlemann is reported to have minor injuries 28.4.2011. ABC News. Viitattu 26.8.2018. (englanniksi)
  8. Pappalardo, Joe: Close Call for Red Bull Air Race Pilot: Video 8.6.2010. Popular Mechanics. Viitattu 26.8.2018. (englanniksi)
  9. Red Bull Air Race pilot killed during stunt flight 17.8.2010. The National. Viitattu 26.8.2018. (englanniksi)