Rannikkoreitti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rannikkoreitin kartta
Rannikkoreitti

Rannikkoreitti (ruots. Kustrutten, engl. Coastal Route) on noin 230 kilometriä pitkä pyöräilyreitti Etelä-Suomessa Salon, Kemiönsaaren, Hangon ja Raaseporin ympäristössä. Reitti yhdistää neljää ruukkikylää (Taalintehdas, Mathildedal, Teijo ja Kirjakkala) sekä kolmea kansallispuistoa (Saaristomeren kansallispuisto, Teijon kansallispuisto ja Tammisaaren saariston kansallispuisto). Noin 30 kilometriä reitistä matkataan saaristossa laivoissa. Reitti on nykyisessä muodossaan ollut olemassa vuodesta 2018 lähtien. Reitti on kauttaaltaan kyltitetty ja kulkee pääasiallisesti päällystettyjä rauhallisia maalaisteitä pitkän. Muutama kilometri reitistä kulkee silti vilkkaampia teitä pitkin, ja kolme tieosuutta ovat hyväkuntoisia sorateitä, näitä voi kuitenkin ohittaa käyttämällä muita lähellä olevia teitä.

Yleisillä kulkuneuvoilla reitin aloituspaikaksi voi valita esimerkiksi Salon (junayhteys), Tammisaaren (junayhteys), Hangon (junayhteys), Kemiön (linja-autoyhteys) tai Taalintehtaan (linja-autoyhteys). Reitin varrelta löytyy 18 pyörävuokrauspaikkaa, ja pyöriä voi palauttaa toiseen vuokrauspisteeseen. Koko reitti on käytössä kesäaikaan, ja muina vuodenaikoina vesiosuus Kasnäs-Hanko tai Kasnäs-Bengtskär-Hanko täytyy laivaliikenteen puuttumisen vuoksi jättää pois.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]