Rakkaudenhauta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rakkaudenhauta tarkoittaa yleensä yksityistä naisen hautaa, joka on sijoitettu varsinaisen hautausmaan ulkopuolelle. Nykypäivän Suomessa tällainen on varsin harvinaista, joitakin hautoja kuitenkin on.

Eräs tunnetuimpia rakkaudenhautoja on Karjalan kannaksella Vammelsuussa sijaitseva hauta. Kirjassa Karjala - muistojen maa haudan sanotaan olleen ennen talvisotaa Kannaksen valokuvatuin kohde. Tapio Rautavaaran levyttämä, Toivo Kärjen säveltämä ja Orvokki Idän eli Reino Helismaan sanoittama Rakkauden hauta -laulelmafoksi kertoo tästä "rikkaan miehen" luomasta muistomerkistä.

Vuonna 2008 hautakivenä toimiva luonnonkivi oli edelleen paikallaan, samoin tekstit olivat vielä luettavissa, joskin kiveen kiinnitetty naisen muotokuva on kadonnut. Vuoden 2015 tienoilla luonnonkiven päälle pystytettiin alkuperäisen patsaan näköispatsas.[1]

Toinen merkittävä rakkaushauta sijaitsee Sääksjärven rannalla Hyvinkään ja Nurmijärven rajalla. Sinne on haudattu Kytäjän kartanon entisen omistajan tytär.

Sääksjärven rakkaudenhauta

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]