Radomir Putnik

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Radomir Putnik

Radomir Putnik (24. tammikuuta (J: 12. tammikuuta) 1847 Kragujevac17. toukokuuta 1917 Nizza, Ranska)[1] oli serbialainen sotapäällikkö, joka toimi Serbian pääesikunnan päällikkönä ja tosiasiallisena ylipäällikkönä Balkanin sotien aikana sekä ensimmäisen maailmansodan alkupuolella.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Putnik kouluttautui alkujaan tykistöupseeriksi ja aloitti sotilasuransa vuonna 1866. Hän osallistui vuoden 1877 Serbian–Turkin sotaan sekä vuoden 1885 Serbian–Bulgarian sotaan divisioonan esikuntapäällikkönä. Valmistuttuaan vuonna 1889 yleisesikuntakoulusta Putnikista tuli pääesikunnan sijaispäällikkö ja vuonna 1893 everstinä Šumadijan divisioonan komentaja. Kuningas Aleksanteri I:n vallankaappauksen jälkeen hän joutui poliittisista syistä vetäytymään palveluksesta vuonna 1894, mutta vuoden 1903 vallanvaihdoksen jälkeen hänet ylennettiin kenraaliksi ja nimitettiin pääesikunnan päälliköksi. Putnik hoiti sen jälkeen esikuntapäällikön tehtävää vuoteen 1916, lukuun ottamatta kolmea kauttaan sotaministerinä vuosina 1904–1905, 1906–1908 ja 1912.[2][1]

Ensimmäisen Balkanin sodan sytyttyä 1912 Putnik ylennettiin Serbian armeijan ensimmäiseksi voivodiksi eli marsalkaksi ja hänestä tuli käytännössä ylipäällikkö.[1][3][2] Hän voitti turkkilaiset Kumanovon taistelussa lokakuussa ja Monastirin taistelussa marraskuussa 1912. Pitkälti hänen ansiotaan oli myös bulgarialaisten lyöminen toisen Balkanin sodan ratkaisevassa Bregalnican taistelussa kesä–heinäkuussa 1913.[1] Näiden voittoisten sotien seurauksena Serbian koko kaksinkertaistui ja samalla saatiin tilaisuus maan armeijan modernisoimiseen.[3] Maailmansodan alla Serbian armeijan osaaminen, varustus ja taistelutahto olivat hyvällä tasolla pääasiassa Putnikin ansiosta.[1]

Putnikin terveys kärsi Balkanin sotien aikana ja ensimmäisen maailmansodan syttyessä hän oli hoitamassa itseään itävaltalaisessa terveyskylpylässä. Kun Itävalta-Unkari julisti Serbialle sodan 28. heinäkuuta 1914, Putnik vangittiin, mutta keisari Frans Joosefin määräyksestä hänet vapautettiin ja päästettiin palaamaan Romanian kautta Serbiaan. Siellä hän heikosta terveydestään huolimatta otti vastaan tosiasiallisen ylipäällikön tehtävät. Nimellisenä ylipäällikkönä toimi prinssi Aleksanteri. Putnikin johdolla serbialaiset löivät kenraali Oskar Potiorekin komentaman määrällisesti ylivoimaisen Itävalta-Unkarin armeijan elokuussa 1914 Cerin taistelussa ja marras–lokakuussa Kolubaran taistelussa, pakottaen hyökkääjän perääntymään pois Serbiasta. Vasta loka–marraskuussa 1915 saksalaisen sotamarsalkka August von Mackensenin johdolla toteutettu Itävalta-Unkarin, Saksan ja Bulgarian yhteishyökkäys pakotti Serbian armeijan perääntymään vuorten yli Albanian puolelle. Putnik oli tässä vaiheessa jo niin sairas, että häntä piti kuljettaa kantotuolilla koko perääntymisen ajan. Armeijan saapuessa Albanian Skutariin joulukuun alussa hänet lopulta vapautettiin päällikön tehtävästä ja marsalkka Živojin Mišić tuli hänen tilalleen.[3][1]

Putnik seurasi vielä kuningas Pietaria Korfulle.[2] Lopulta hän vetäytyi Ranskaan, jossa kuoli seuraavana keväänä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Radomir Putnik (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 11.1.2014.
  2. a b c Nordisk familjebok, täydennysosa (1925), s. 1193–1194 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 11.1.2014.
  3. a b c d Radomir Putnik (englanniksi) Firstworldwar.com. Viitattu 11.1.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]